Mätäjoen taimenten kutu onnistui yli odotusten
Erittäin harvinaisen taimenen kutu vaikuttaa onnistuneen erinomaisesti. Strömbergin puistossa kutupaikalle virheellisesti rakennetun padon pelättiin aiheuttaneen tuhoa tämän kevään poikasille, mutta poikaslaskennan perusteella vahinko osoittautui pelättyä pienemmäksi.

Toukokuun puolivälissä Mätäjoesta, Pitäjänmäen Strömbergin puiston alueella olevasta kutusoraikosta laskettiin 30 metrin matkalta 123 taimenen pienpoikasta.
Määrä on erittäin hyvä: kahdeksanvuotisen pienpoikasseurannan aikana Helsingissä on enimmillään löydetty 160 poikasta vastaavalta matkalta. Ennätysmäärä laskettiin Haaganpuron parhaalla pienpoikasalueella vuonna 2023.
”Mätäjoen havaintomäärät ovat niin hyviä kuin tässä vaiheessa vain voi toivoa. Lukema saattaa vielä toukokuun kuluessa nousta, kun viimeinen osa poikasista tulee esiin kutupesien suojista”, sanoo laskennassa mukana ollut taimenasiantuntija Henrik Kettunen Helsingin kaupungilta.
Mätäjoen taimenen poikasmäärien pelättiin kärsineen huomattavasti Strömbergin puiston peruskorjauksessa huhtikuussa tehdyn virheen vuoksi. Puiston läpi kulkevaan Mätäjokeen tehtiin töiden ajaksi kolme vedensuodatuspatoa, joista yksi rakennettiin taimenen kutupesien päälle. Puiston peruskorjauksessa on tavoitteena parantaa vaelluskalojen elinolosuhteita.
Kettusen mukaan yksi syy odotettua pienemmille vaikutuksille saattoi olla se, että padon alle jäädessään kutu oli vielä mätijyvävaiheessa, ja osa mätitaskuista oli syvällä soraikon suojissa.
Erinomainen vuosi myös muilla laskentapaikoilla
Vaelluskalojen elinolosuhteita on Helsingin puroissa parannettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan vapaaehtoisverkoston ja kuntien yhteistyöllä. Työ näkyy myös Haaganpurossa ja Malmilla sijaitsevassa Longinojassa, joissa lähestytään toukokuisten laskelmien perusteella jopa poikasennätystä.
Vaikka kuteminen onnistui hyvin, poikasten kesäaikainen selviytyminen on oma haasteensa. Siihen vaikuttavat muun muassa helteet, pedot ja muut ympäristötekijät. Luonnonvarakeskus seuraa poikastiheyttä syksyisin sähkökoekalastuksin, mistä saadaan tietoa kesäkaudesta selviytymisestä.
On erittäin tärkeää, että hauraat poikaset saavat olla nyt rauhassa. Lisääntymispaikoilla kahlaaminen voi tuhota vain parinkymmenen millin mittaisia taimenenpoikasia.
”Poikaset ovat edelleen vain puolikkaan tulitikun mittaisia. Kevytkin harha-askel kostealla rannalla voi helposti muussata osan niistä, joten taimenpurojen varrella ei nyt kannata liikkua turhaan”, Kettunen sanoo.
Taimenpuroja on Helsingissä seitsemän, ja niiden pituus on yhteensä noin 33 kilometriä. Yhteensä Helsingissä puroissa löytyy syksyisin toistasataa kutupesää. Erittäin uhanalainen taimen on rauhoitettu ja kalastus puroissa on kielletty.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik Kettunen
projektinjohtaja
Kaupunkiympäristön toimiala, viherkunnossapito
Puh. 09 310 51317
henrik.kettunen@hel.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Liikennejärjestelyt Jätkäsaaren sillalla muuttuvat 1. elokuuta30.7.2025 12:19:42 EEST | Tiedote
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kulkureitit Jätkäsaaren kannaksen sillan länsipuolella muuttuvat torstain 31.7. ja perjantain 1.8. välisenä yönä. Seuraavan kerran liikennejärjestelyt muuttuvat arviolta viikolla 33–34, kun Ruoholahdenkanavan puoleinen kiertotie otetaan käyttöön moottoriajoneuvoille, pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Kallio Block Party påverkar trafiken lördagen den 2 augusti29.7.2025 14:44:39 EEST | Pressmeddelande
Det förekommer tillfälliga trafikarrangemang i linjernas område på grund av gatufestivalen.
Kallio Block Party vaikuttaa liikenteeseen lauantaina 2. elokuuta29.7.2025 14:44:39 EEST | Tiedote
Linjojen alueella tehdään liikenteen poikkeusjärjestelyjä katufestivaalin vuoksi.
Allt fler gräsmattor får blomma i fred28.7.2025 11:13:08 EEST | Pressmeddelande
Biologisk mångfald är ett viktigt mål i underhållet av parker och gator i Helsingfors. Därför lämnas allt fler gräsmattor i sitt naturliga tillstånd.
Yhä useampi nurmikko saa kukkia rauhassa28.7.2025 11:13:08 EEST | Tiedote
Luonnon monimuotoisuus on tärkeä tavoite Helsingin puistojen ja katujen kunnossapidossa. Siksi entistä suurempi osa nurmikoista jätetään luonnonmukaiseen tilaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme