Laaja huumausainerikossarja Hämeenlinnassa – verkon pimeämpi puoli ei tuonut suojaa
Tulli paljasti alkuvuodesta 2025 lukuisista osateoista muodostuvan rikoskokonaisuuden, jossa Kanta-Hämeessä asuvaa alle 30-vuotiasta miestä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Henkilön epäillään myyneen huumausaineita ja huumelääkkeitä Tor-verkossa.

Tulli takavarikoi vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen aikana useita ulkomailta Hämeenlinnaan saapuneita postilähetyksiä, jotka sisälsivät huumelääkkeitä. Esitutkinnan perusteella rikosepäily kohdistui alle 30-vuotiaaseen Kanta-Hämeessä asuvaan mieheen, joka otettiin kiinni maaliskuussa ja vangittiin todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä.
Esitutkinta laajeni lopulta koskemaan kaikkiaan 46 huumausaine-erän maahantuontia ja myyntiä tai levittämistä sekä yhtä salakuljetusta ja yhtä huumausaineen käyttörikosta vuosien 2024 ja 2025 aikana. Kantahämäläisen epäillään tilanneen huumelääkkeitä ja huumausaine-eriä kirjelähetyksinä useista Euroopan maista, minkä jälkeen hän myi ja levitti niitä Suomessa Tor-verkossa toimivan kauppapaikan kautta.
– Tutkimamme kokonaisuus osoittaa valitettavasti jälleen kuinka taloudellinen hyöty houkuttelee helpoksi miellettyyn rikolliseen toimintaan. Kyseessä olevassa tapauksessa epäillyllä ei ennen toiminnan paljastumista ollut viranomaisten kirjoissa mainittavaa huumausaineisiin liittyvää rikollista entisyyttä. Tämänkaltaisessa toiminnassa kiinnijäämisen riski on kuitenkin korkea, toteaa tutkinnanjohtaja Tuomas Korhonen.
Tulli epäilee huumelääkkeiden, huumausaineiden ja lääkeaine ketamiinin myynnin tuottamaksi taloudelliseksi hyödyksi kokonaisuudessaan lähes 28 000 euroa. Lisäksi Tullin takavarikoimien huumelääkkeiden arvo olisi esitutkinnassa selvitetyillä myyntihinnoilla ollut noin 19 000 euroa.
Rikoskokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle toukokuussa.
Valokuvat Tullin kuvapankissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Korhonen, tutkinnanjohtaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(at)tulli.fi
Kuvat
Linkit
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
EU:n 18. pakotepaketti laajentaa vientikieltolistaa yli 180 tullinimikkeellä19.7.2025 13:09:06 EEST | Tiedote
Euroopan unionin uusin Venäjään kohdistama pakotepaketti tiukentaa entisestään tavarapakotteita – vientikieltolistaa laajennetaan yli 180 tullinimikkeellä. Listalla on tavaroita, joiden voidaan katsoa edistävän Venäjän teollista kykyä. Lisäksi kielletään venäläisestä raakaöljystä saatujen öljytuotteiden tuonti kolmansista maista. Myös Valko-Venäjään kohdistuvia pakotteita kiristetään.
Pääkaupunkiseudulla sijaitseva yhtiö toimittanut pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle9.7.2025 08:08:00 EEST | Tiedote
Tullilla on tutkinnassa rikoskokonaisuus, jossa pääkaupunkiseudulla sijaitsevan huolinta-alan yhtiön epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle vuosina 2022–2025. Pakotteiden alaisten tavaroiden tämän hetkinen arvioitu arvo on noin 300 000 euroa.
Kesäinen Tullimuseo – ei pelkkää historian havinaa8.7.2025 10:46:37 EEST | Tiedote
Helsinkiin suuntautuvan kesälomaretken kohokohta on tietenkin UNESCO:n maailmanperintölistaan kuuluva 1700-luvun merilinnoitus Suomenlinna, josta matkailija löytää henkeäsalpaavia luontokohteita ja toinen toistaan mielenkiintoisempia museoita. Susisaarella sijaitseva Tullimuseo palvelee vieraita saavutettavin aukioloajoin ja tarjoaa aina ilmaisen sisäänpääsyn.
Törkeä rikosepäily kansainvälisessä alkoholin nettikaupassa – veroja maksamatta Suomelle jopa 40 miljoonaa euroa4.7.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
Tulli epäilee, että saksalainen yritys on myynyt alkoholia Saksasta Suomeen ja jättänyt hoitamatta verovelvollisuudet Suomen valtiolle. Esitutkinta on koskenut myyntiä yli kahden ja puolen vuoden aikana, vuoden 2019 tammikuusta elokuuhun 2021.
Tullin uusilla tutkimuslaitteilla päästään käsiksi tuntemattomiin aineisiin huumeista elintarvikkeisiin2.7.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Uudet tutkimuslaitteet tarjoavat lisää tarkkuutta vieraiden aineiden tunnistukseen Tullilaboratoriossa. Vastaavia laitteita on ollut käytössä muissa EU-maissa, mutta ei vielä Suomen tullilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme