Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uimakausi alkaa – rantapelastajia yhä useammalla rannalla

Jaa

Suurimmalla osalla Helsingin uimarannoista vedenlaatu on ollut viime vuosina hyvä tai erinomainen. Uimarantojen vedenlaatua valvotaan säännöllisesti läpi kesän. Rantapelastajat päivystävät uimarannoilla 2. kesäkuuta–10. elokuuta, tänä kesänä myös Kivinokassa ja Puotilassa.

Aurinkolahden uimaranta.
Aurinkolahden uimaranta. Ants Vahter

Kivinokan ja Puotilan uimarannat ovat olleet suosittuja, ja suuren kävijämäärän myötä uimarannoille saadaan tänä kesänä ensimmäistä kertaa rantapelastajat. Viime kesänä avattu Palettilammen uimaranta on auki koko uimakauden. Palettilampi on tekolampi, johon vesi johdetaan Päijänteestä. Vesi vaihtuu lammessa säännöllisesti.

Vantaanjoen varren uimarannoilla vedenlaadun on todettu heikentyvän tilapäisesti runsaiden sateiden aikaan pintavalumien ja hulevesien vaikutuksesta. Vantaanjoen valuma-alueen sateet vaikuttavat joen varren uimarantojen vedenlaatuun keskimäärin 2–3 vuorokauden ajan. Vantaanjoen uimarannoilla on ollut uinninrajoituksia kolmena edellisenä kesänä.

Uimarantojen vedenlaatua seurataan säännöllisesti

Helsingissä on tulevana kesänä 26 yleistä uimarantaa. Uimarannoilta otetaan vesinäytteitä säännöllisesti kesän aikana. Veden hygieenistä laatua seurataan määrittämällä vesinäytteistä ulosteperäisiä bakteereita. Lisäksi rannoilla mitataan veden lämpötilaa sekä havainnoidaan sinilevien määrää.

Helsingin kaupunki seuraa tehostetusti uimarantoja, joissa hulevedet saattavat vaikuttaa uimaveden hygieeniseen laatuun. Näytteitä otetaan tehostetusti Marjaniemen, Pikkukosken, Rastilan, Ison Kallahden, Aurinkolahden, Hietarannan sekä Lauttasaaren uimarannoilla kesän 2025 aikana.

Rantapelastajat päivystävät uimarannoilla 2.6.–10.8.

Rantapelastajat päivystävät Helsingin suurilla yleisillä uimarannoilla, tänä kesänä ensimmäistä kertaa myös Puotilan ja Kivinokan uimarannoilla.

Rantapelastajien läsnäolosta huolimatta lapset ovat uimarannoilla aina huoltajien vastuulla. Uimarannalle saavuttaessa on suositeltavaa tutustua rannan infotauluun ja toimia sen ohjeiden mukaisesti. Rantapelastajat ohjeistavat ja auttavat tarvittaessa. Uusimmat tutkimustulokset veden laadusta löytyvät rantojen uusituilta ilmoitustauluilta ja ulkoliikunta.fi-sivustolta.

Uimarannoille, joissa rantapelastajat päivystävät, on myös määritetty kevyen vesiliikenteen väylät rantojen reunoille. Näille rannoille voi rantautua esimerkiksi sup-laudoilla, soutuveneillä ja kajakeilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Uimarantavesien laatu ja valvonta:

Terveysinsinööri Sari Front
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala, ympäristöterveys
puh. 09 310 33249
kymp.uimavesilaatuvalvonta@hel.fi

Ympäristötarkastaja Jukka Kiesi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala, ympäristöterveys
puh. 09 310 32027
kymp.uimavesilaatuvalvonta@hel.fi

Merialueet ja Uiras-palvelu:

Tutkija Mari Savela
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala, ympäristöseuranta
Puh. 09 310 23830
mari.savela@hel.fi

Rantapelastajat ja uimarannat:

Tiimiesihenkilö Jukka Lundgren
Helsingin kaupunki, kulttuurin- ja vapaa-ajan toimiala
puh. 050 5931025
jukka.lundgren@hel.fi

Kuvat

Aurinkolahden uimaranta.
Aurinkolahden uimaranta.
Ants Vahter
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Taxistationen vid Stationsplatsen byggs om för nya arrangemang – från och med juni sköts taxitrafiken av två operatörer26.5.2025 14:33:37 EEST | Pressmeddelande

Verksamheten på taxistationen vid Stationsplatsen förändras i juni.Taxitrafiken vid den västra ingången till centralstationen sköts endast av Taksi Helsinki Oy och Mankkaan Taksi Oy (Fixutaxi), som vunnit den konkurrensutsättning som staden ordnat. Ombyggnaden för de nya arrangemangen börjar den 26 maj. Målet är att arbetet ska bli klart i början av juni, och de nya arrangemangen introduceras efter det. Taxistationen är i huvudsak i bruk under byggarbetet, men arbetet orsakar tillfälliga olägenheter för taxistationens användare.

Aseman-​aukion taksiaseman uusien järjestelyiden rakennustyöt alkavat – taksiliikennettä operoi kaksi toimijaa kesäkuusta lähtien26.5.2025 14:33:37 EEST | Tiedote

Asema-aukion taksiaseman toimintaan on tulossa muutoksia kesäkuussa. Päärautatieaseman läntisen sisäänkäynnin edustan taksiliikenteestä vastaavat vain kaupungin järjestämän kilpailutuksen voittaneet Taksi Helsinki Oy ja Mankkaan Taksi Oy (Fixutaxi). Uusien järjestelyiden rakennustyöt alkavat 26.toukokuuta. Tavoitteena on saada työt valmiiksi kesäkuun alussa, ja uudet järjestelyt otetaan käyttöön tämän jälkeen. Taksiasema on pääosin käytössä rakennustöiden aikana, mutta työstä aiheutuu hetkellistä haittaa taksiaseman käyttäjille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye