Suomen ympäristökeskus

Kuntien ilmastopäästöt jatkavat reipasta laskuaan energiasektorin puhdistumisen ansiosta

Jaa

Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet viime vuonna noin yhdeksän prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Myönteinen kehitys johtuu pääosin energiasektorin eli sähkön- ja kaukolämmöntuotannon puhdistumisesta.

Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990 ja 2005-2023
Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990 ja 2005-2023. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä. Suomen ympäristökeskus

Kulutussähkön päästöt pienenivät peräti noin 33 prosenttia ja sähkölämmityksen päästöt noin 30 prosenttia. Kaukolämmön päästöt laskivat noin 18 prosenttia.

”Energiasektorin päästöjen pienentyessä muiden päästösektorien kuten tieliikenteen, työkoneiden ja maatalouden merkitys päästöissä korostuu. Näiden sektorien päästöjen pienentämiseen tulisikin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, jotta kunnat, maakunnat ja Suomi saavuttaisivat päästötavoitteensa”, erikoissuunnittelija Jari Rantsi Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Pitkällä aikavälillä vuodesta 2005 lähtien päästöt ovat vähentyneet 37 prosenttia ja vuoteen 1990 verrattuna 40 prosenttia. Kehityskulku on siten myönteinen, mutta lisätoimia tarvitaan sekä alueellisten että kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Suomen%20kuntien%20yhteenlaskettujen%20kasvihuonekaasup%E4%E4st%F6jen%20jakauma%20vuonna%202023
Suomen kuntien yhteenlaskettujen kasvihuonekaasupäästöjen jakauma vuonna 2023. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä. Suomen ympäristökeskus

Energiasektori puhdistuu vauhdilla

Energiasektorilla kivihiilen ja turpeen käyttö väheni, mikä laski omalta osaltaan kaukolämmön päästöjä. Tuulivoiman tuotantokapasiteetin ja ydinvoiman tuotannon kasvu laskivat sähkön tuotannon päästöintensiteettiä huomattavasti Suomessa.

Tieliikenteen päästöt pienenivät noin kolme prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tähän vaikutti tieliikenteen suoritteen pieneneminen, biopolttoaineiden osuuden lievä kasvu liikennepolttoaineissa ja ajoneuvokannan sähköistyminen.

Päästöt pienenivät kaikissa maakunnissa

 Maakuntien kokonaispäästöt laskivat 4-15 prosenttia vuodesta 2022 vuoteen 2023, ja myös asukaskohtaiset päästöt olivat laskusuunnassa. Maakuntien päästövähennyksiä vauhditti energiasektorin tuotannon puhdistuminen ja erityisesti sähköntuotannon päästöjen vähentyminen.

Erot maakuntien päästövähennyksissä ovat melko suuria. Eroja selittävät muun muassa elinkeinorakenne, erityisesti maatalousvaltaisuus, maantieteelliset ominaisuudet kuten etäisyydet ja yhdyskuntarakenne sekä sääolosuhteiden ja kaukolämmön polttoainekäytön erot.

Maakuntien%20asukasta%20kohti%20lasketut%20kasvihuonekaasup%E4%E4st%F6t%20vuonna%202023
Maakuntien asukasta kohti lasketut kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2023. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä. Suomen ympäristökeskus

Päästölaskennan aineistot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä:

Hiilineutraalisuomi.fi, jolla päästötietopalvelu sijaitsee, on uudistunut toukokuussa 2025. Uusi osoite sivustolle on hiilineutraalisuomi.syke.fi.

Suomen ympäristökeskus Syke laskee vuosittain käyttöperusteisten ilmastopäästöjen määrän kaikille Suomen kunnille, maakunnille ja ELY-alueille. Päästöt lasketaan kaikille kunnille yhdenmukaisella kansainvälisiä ohjeistuksia noudattavalla laskentamenetelmällä.

Lisätietoa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

Kuvat

Maakuntien asukasta kohti lasketut kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2023
Maakuntien asukasta kohti lasketut kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2023. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä.
Suomen ympäristökeskus
Lataa
Suomen kuntien yhteenlaskettujen kasvihuonekaasupäästöjen jakauma vuonna 2023
Suomen kuntien yhteenlaskettujen kasvihuonekaasupäästöjen jakauma vuonna 2023. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä.
Suomen ympäristökeskus
Lataa
Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990 ja 2005-2023
Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990 ja 2005-2023. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä.
Suomen ympäristökeskus
Lataa

Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.

Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

0295 251 000
www.syke.fi/fi

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

Rapportera dina skräpfynd i den nya webbtjänsten Rosgis21.5.2025 08:59:00 EEST | Pressmeddelande

Har du under dina utevistelser lagt märke till särskilt skräpiga platser, plastpellets eller övergivna fiskeredskap? Nu kan du rapportera dina fynd och hjälpa forskare att ta reda på var skräpet kommer ifrån och hur det påverkar miljön. Rosgis är en ny webbtjänst från Finlands miljöcentral som är öppen för alla och gör det möjligt för vem som helst att rapportera nedskräpning i miljön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye