HUSin ilmastotyö tuottaa tulosta – hiilijalanjälki pieneni
26.5.2025 09:23:00 EEST | HUS | Tiedote
HUS on saavuttanut hyviä tuloksia vuonna 2022 valmistuneen ilmastotiekarttansa käyttöönoton jälkeen. Suomen suurimman terveydenhuoltoalan toimijan kokonaishiilijalanjälki on pienentynyt yli 8 prosenttia vuoden 2020 lähtölukemasta vuoden 2024 uuteen laskentaan.

Vuonna 2024 HUSin toiminnan hiilijalanjälki oli 8,2 prosenttia pienempi kuin neljän vuoden takainen lähtölukema, joka laskettiin ilmastotiekartan laatimista varten. HUSin ilmastopäästöjen vähenemisen taustalla on tavoitteellinen, sitoutunut ja laaja yhteistyö henkilöstön sekä kumppaneiden kanssa.
”Määrätietoisella työllä olemme kahdessa vuodessa menneet selkeästi oikeaan suuntaan. Ilmastotiekarttamme skenaarioissa odotuksemme on päästä 25 prosenttia pienempään kokonaishiilijalanjälkeen vuoden 2030 loppuun mennessä. Yli 8 prosentin muutos on siis merkittävä, vaikka prosentteina se kuulostaa pieneltä”, kertoo ympäristöhallinnon päällikkö Jani Valkama, joka vastaa HUSissa ympäristö- ja ilmastotyön ohjauksesta.
HUSin tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä koskee omaa toimintaa lähellä olevia päästöjä, sillä niihin HUSilla on suora päätäntävalta ja vaikutusmahdollisuus.
Suurimmat päästövähennykset hankinnoista, rakentamisesta ja energiankulutuksesta
Merkittävimmin HUSin hiilijalanjälkeä pienensivät aineellisten hankintojen vähentäminen sekä hankintojen elinkaaren päästöihin vaikuttaminen. Tässä HUS on tehnyt pitkäjänteistä vastuullisuustyötä palveluntuottajien ja tavarantoimittajien kanssa. Päästöt vähenivät etenkin koneiden, hoitolaitteiden ja ICT-hankintojen sekä hoitotarvikkeiden osalta. Hankintamääriin on vaikutettu useissa HUSin yksiköissä panostamalla myös turhan kulutuksen ja hävikin vähentämiseen.
Rakentamisen päästöt vähenivät myös selvästi. Tätä vauhditti muun muassa HUSin vähähiilisen sairaalarakentamisen ohjeen käyttöönotto ja alan kehitys.
Merkittävää päästövähennystä saavutettiin lisäksi energiankulutuksessa. Energiantuottajien kaukolämmön tuotantopäästöjen väheneminen vaikutti oleellisesti HUSin toimitilojen energiankulutuksen päästöihin. Lisäksi HUS on johdonmukaisesti vähentänyt ulkoa vuokrattujen tilojen määrää kotiuttamalla omia yksiköitä omiin rakennuksiin, mikä on pienentänyt tilamäärää ja siten energiankulutusta. Energiankulutuksen kasvua on myös rajoitettu merkittävällä määrällä energiansäästötoimenpiteitä.
HUS on saanut vähennettyä päästöjä myös muun muassa liikkumisen ja kuljetusten sekä suorien kasvihuonekaasupäästöjen, kuten oman höyryntuotannon ja anestesiakaasujen osalta.
Ilmastotyö jatkuu suunnitelmallisena
HUSin ilmastotiekartta vuosille 2022–2030 sisältää yli 100 toimenpidettä, joilla se tähtää oman toiminnan hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä, sekä vähähiilisyyteen hankinnoissa ja rakentamisessa.
”Ilmastotiekartan toimenpiteistä on valmiina 10 prosenttia ja parhaillaan käynnissä 54 prosenttia. Tämän lisäksi HUSissa tehdään monella osa-alueella kehittämistyötä päästöjen vähentämiseksi edelleen”, Valkama sanoo.
Jokainen HUSin työntekijä vaikuttaa päivittäisessä työssään siihen, kuinka paljon HUSin toiminta kuormittaa ympäristöä.
”Kehitämme aktiivisesti hankintojen ympäristövastuullisuutta, vähennämme hävikkiä, lisäämme kierrätystä ja laitteiden yhteiskäyttöä. Hankimme vähähiilistä energiaa, lisäämme vähähiilisiä valintoja rakentamisen eri vaiheissa sekä lisäämme ympäristövastuullisten ja vähäpäästöisten kulkumuotojen käyttöä. Lisäksi hyödynnämme yhä enemmän digitalisaation mahdollisuuksia”, Valkama kertoo.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jani ValkamaHUS, Ympäristökeskus
Puh:050 427 1655jani.valkama@hus.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Mekanismerna bakom ruptur av hjärnaneurysm preciseras – HUS medverkar i en internationell studie6.7.2026 07:39:02 EEST | Pressmeddelande
HUS Helsingfors universitetssjukhus medverkar i en internationell studie som tillför ny information om varför en del hjärnaneurysm rupturerar. Resultaten kan i framtiden bidra till att bättre än i nuläget identifiera aneurysmen med störst rupturrisk och stödja utvecklingen av nya läkemedelsbehandlingar. Studien har publicerats i den ansedda tidskriften Nature Neuroscience.
Aivovaltimopullistuman puhkeamisen mekanismi tarkentuu – HUS mukana kansainvälisessä tutkimuksessa6.7.2026 07:39:02 EEST | Tiedote
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala oli mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, joka tuo uutta tietoa siihen, miksi osa aivovaltimopullistumista puhkeaa. Tulokset voivat tulevaisuudessa auttaa tunnistamaan nykyistä paremmin ne pullistumat, joiden puhkeamisriski on suurin ja tukemaan uusien lääkehoitojen kehittämistä. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Neuroscience -lehdessä.
Arbetet för babyvänlig verksamhet fortsätter – utvecklingsarbetet fortsätter med ny sammansättning2.7.2026 10:28:59 EEST | Pressmeddelande
Efter att Institutet för hälsa och välfärd THL:s nationella samordnande upphörde fortsätter arbetet för babyvänlig verksamhet i samarbete med alla välfärdsområden. Målet för den sakkunniggrupp som HUS har sammankallat är att trygga och utveckla babyvänlig vård i hela landet.
Vauvamyönteinen työ jatkuu – kehittämistyö jatkuu uudella kokoonpanolla2.7.2026 10:28:59 EEST | Tiedote
THL:n kansallisen koordinaation päätyttyä vauvamyönteisyystyö jatkuu yhteistyössä kaikkien hyvinvointialueiden kanssa. HUSin koollekutsuman asiantuntijaryhmän tavoitteena on turvata ja kehittää vauvamyönteistä hoitoa koko maassa.
Blodprov underlättar diagnostiken av lymfkörtelinflammationer i halsområdet hos barn1.7.2026 08:54:42 EEST | Pressmeddelande
En studie som genomförts vid HUS har bekräftat tillförlitligheten hos en blodprovsbaserad diagnostisk metod för lymfkörtelinflammationer i halsområdet hos barn som orsakas av miljömykobakterier. Ett blodprov är ett snabbare och för patienten mer skonsamt sätt att säkerställa diagnosen än invasiva metoder, såsom vävnadsprovtagning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme