Ingo: Naton tulee lisätä puolustusmenoja 4 prosenttiin BKT:stä ja suunnata ne itään.
24.5.2025 08:30:00 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Christoffer Ingo haluaa, että Suomi nostaa kärjikseen Naton huippukokouksessa tulevana kesänä kokonaisvaltaisen puolustusta ja jokaisen Nato-maan aktiivista osallistumista yhteiseen puolustukseen. Suomi on jo kaksinkertaistanut puolustusbudjettinsa vuosina 2020–2025. Kun Nato siirtyy uuteen aikakauteen, jossa Eurooppa ottaa entistä suuremman vastuun puolustuksestaan, Suomen on jatkossakin oltava johtavassa asemassa.

– Meille kyse on mahdollisuudesta tehdä puolustusmäärärahoilla infrastruktuuri-investointeja, kuten eurooppalainen raideleveys, satamien, lentokenttien ja muiden itä-länsisuuntaisten reittien kehittäminen, Ingo sanoo.
Ingon mukaan nykyisessä turvallisuustilanteessa Euroopalla pitäisi olla vahva puolustus idässä, mikä puolestaan tarkoittaa, että Nato-maiden puolustusponnistelut olisi suunnattava vastaavasti.
– Suomelle ja muille Venäjän rajanaapureille puolustusinvestoinnit eivät voi olla vain investointeja puolustustarvikkeisiin. Meidän on voitava luottaa siihen, että liittolaiset antavat oman panoksensa, ja logistiset kysymykset ovat ratkaisevia koko Euroopan turvallisuuden kannalta. Jos nämä ponnistelut suunnataan väärin, tuhannet panssarivaunut Etelä- ja Keski-Euroopassa seisovat käyttämättöminä - eivätkä saavuta meitä, jotka olemme Euroopan vapauden ja demokratian lukko, Ingo sanoo.
Yhteyshenkilöt
Christoffer IngoKansanedustaja
Puh:040 545 5472Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Ingo i möte med Europol: Rysk hybridpåverkan förebyggs genom satsningar på den inre säkerheten4.2.2026 11:28:38 EET | Pressmeddelande
Riksdagens förvaltningsutskott skickar en delegation till den gemensamma parlamentariska kontrollgruppen för Europols (JPSG-Europol) möte i Nikosia, Cypern 3.-6.2.2026. I delegationen ingår riksdagsledamot Christoffer Ingo från Svenska riksdagsgruppens. Under kontrollgruppens möte kommer man att diskutera den framtida reformen av Europols uppgifter, verksamhet och tillsyn, Europols roll i bekämpningen av människohandel och samarbetet mellan Europol och andra EU-byråer i kampen mot ekonomisk brottslighet.
Ingo Europol-kokouksessa: Venäjän hybridivaikutusta ehkäistään panostamalla sisäiseen turvallisuuteen4.2.2026 11:28:38 EET | Tiedote
Eduskunnan hallintovaliokunta lähettää valtuuskunnan osallistuvat EU:n lainvalvontayhteistyövirasto Europolin parlamentaarisen valvontaryhmän (JPSG) kokoukseen Nikosiassa, Kyproksella 3.–6.2.2026. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Christoffer Ingo on mukana valtuuskunnassa. Valvontaryhmän kokouksessa keskustellaan Europolin tehtävien, toiminnan ja valvonnan tulevasta uudistuksesta, Europolin roolista ihmiskaupan torjunnassa sekä Europolin ja muiden EU:n virastojen yhteistyöstä talousrikollisuuden torjunnassa.
Otto Andersson: Avskaffa överlåtelseskatten tillfälligt för att få fart på bostadsmarknaden och tillväxten2.2.2026 15:59:38 EET | Pressmeddelande
Svenska riksdagsgruppen har idag enhälligt valt riksdagsledamot Otto Andersson att fortsätta som riksdagsgruppens ordförande. Som gruppens vice ordförande fortsätter Mats Löfström och Anders Norrback.
Otto Andersson:Varainsiirtoverosta luovuttava määräajaksi asuntomarkkinoiden ja kasvun vauhdittamiseksi2.2.2026 15:59:38 EET | Tiedote
RKP:n eduskuntaryhmä on tänään yksimielisesti valinnut kansanedustaja Otto Anderssonin jatkamaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Ryhmän varapuheenjohtajina jatkavat Mats Löfström ja Anders Norrback.
Henrikssons förhandlingsarbete gav resultat: ”Nu gör vi bruksanvisningar digitala!”29.1.2026 13:07:29 EET | Pressmeddelande
– Europaparlamentets ståndpunkt som vi nu har tagit fram innebär en konkret förbättring i människors vardag. Ingen ska längre behöva få en tjock bunt papper på tio olika språk när man köper en enkel produkt. I stället kan man enkelt hitta rätt instruktion digitalt – och ändå få papper om man vill eller behöver. Det är både smidigare för konsumenter, för företagen, och bättre för miljön, säger Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme