EMMA – Espoo Museum of Modern Art

Krist Gruijthuijsen nimitetty EMMAn uudeksi museonjohtajaksi

Jaa

EMMA – Espoon modernin taiteen museon hallitus on nimittänyt Krist Gruijthuijsenin uudeksi museonjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta 2025 ja tulee toimimaan myös EMMAn toimitusjohtajana. EMMAn pitkäaikainen johtaja Pilvi Kalhama aloittaa uudessa tehtävässään Arkkitehtuuri- ja designmuseon johtajana elokuussa 2025.

Krist Gruijthuijsen @ Ari Karttunen / EMMA – Espoon modernin taiteen museo
Krist Gruijthuijsen @ Ari Karttunen / EMMA – Espoon modernin taiteen museo

Krist Gruijthuijsen valittiin EMMAn uudeksi museonjohtajaksi avoimen kansainvälisen haun kautta. 

"Oli upeaa huomata, kuinka suurta kiinnostusta EMMA ja museonjohtajan tehtävä herättivät sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hakijoiden joukko oli poikkeuksellisen korkeatasoinen ja monipuolinen. Painotimme valinnassamme erityisesti vahvaa kansainvälistä kokemusta, taiteellista näkemystä sekä näyttöä menestyksekkäästä, yhteistyöhön perustuvasta johtamisesta ja liiketoiminnallisesta osaamisesta", kertoo EMMA-taidemuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Saija Äikäs. 

"Krist Gruijthuijsen teki meihin vaikutuksen visionäärisellä otteellaan ja sitoutumisellaan uudenlaisten ja kriittisten taidekäytäntöjen kehittämiseen. Hänen johdollaan EMMA aloittaa uuden luvun, jonka tavoitteena on vahvistaa museon asemaa ajankohtaisen modernin ja nykytaiteen sekä muotoilun edelläkävijänä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti", Äikäs jatkaa. 

Krist Gruijthuijsen (s. 1980, Alankomaat) on kuraattori ja kirjoittaja, joka tunnetaan taiteilijalähtöisestä ja kokeilevasta lähestymistavastaan kuratointiin ja ohjelmasuunnitteluun. Tällä hetkellä hän toimii vierailevana kuraattorina Kunsthaus Zürichissä, jossa hän valmistelee retrospektiivistä näyttelyä taiteilija Paul Thekistä. Vuosina 2016–2024 Gruijthuijsen toimi KW Institute for Contemporary Artin johtajana Berliinissä. Tätä ennen hän johti Grazer Kunstvereiniä Grazissa (2012–2016) ja toimi Sandberg Instituutin kuvataiteen maisteriohjelman johtajana Amsterdamissa (2011–2016). Hän on myös yksi amsterdamilaisen Kunstvereinin perustajista (2009–2012). 

Uutena johtajana Gruijthuijsen nostaa esiin EMMAn kunnianhimoisen ohjelmiston, museon kasvavan kansainvälisen aseman sekä henkilökohtaisen merkityksen, joka Pohjoismaihin paluulla hänelle on: 

"Olen erityisen innoissani EMMAn kunnianhimoisesta, dynaamisesta ja tulevaisuuteen katsovasta otteesta. EMMA on vakiinnuttanut asemansa alueen merkittävänä kulttuuritoimijana kansainvälisellä ja poikkitaiteellisella ohjelmistollaan sekä vaikuttavalla arkkitehtuurillaan. Museon sijainti Skandinavian ja Baltian rajapinnassa tarjoaa ainutlaatuisen geopoliittisen kontekstin, joka avaa runsaasti uusia mahdollisuuksia”, Gruijthuijsen kertoo. 

"Yhteyteni Suomeen juontavat 2000-luvun alkuun, jolloin opiskelin Tukholmassa ja vierailin ensimmäisen kerran Helsingissä. Paluu Pohjoismaihin juuri nyt tuntuu luontevalta jatkumolta, ja tarjoaa mahdollisuuden vaalia ja vahvistaa verkostoja, joita olen rakentanut kahden vuosikymmenen aikana", hän jatkaa. 

"Uskon, että EMMAn kaltaisten instituutioiden merkitys kasvaa entisestään aikana, jolloin käsitykset ‘periferiasta’ ja ‘keskuksesta’ ovat murroksessa. Odotan innolla, että pääsen syventymään alueeseen ja tutustumaan museon monipuolisiin kokoelmiin", Gruijthuijsen summaa. 

Uuden tehtävänsä myötä Gruijthuijsenista tulee samalla EMMAn toimitusjohtaja. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art

Spring flowers bloom in the new Rolf Ekroth x EMMA collaboration collection – exclusively at EMMA Shop22.5.2025 15:30:00 EEST | Press release

EMMA – Espoo Museum of Modern Art launches a new collaboration collection with Finnish fashion designer Rolf Ekroth. The collaborative collection takes inspiration from the intersection of the museum's iconic brutalist architecture and the surrounding Finnish nature. The limited edition line of products will be available exclusively at the EMMA Shop museum store starting from May 23.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye