Ulkoasiainvaliokunnan sd. valiokuntaryhmä: Gaza tarvitsee lisää humanitaarista apua ja nopeasti
Valtioneuvoston esittämät uudet leikkaukset varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ovat huolestuttava kehityssuunta. Humanitaarinen tilanne Gazassa on erittäin vakava ja Gaza tarvitsee nopeasti lisää humanitaarista apua. SDP:n valiokuntaryhmä on esittänyt lisättäväksi osaksi varsinaista kehitysyhteistyötä 10 miljoonaa euroa vuosittain humanitaariseen tukeen.

Valtioneuvosto on osana julkisen talouden suunnitelmaa 2026–2029 esittänyt leikattavaksi kehitysyhteistyöstä. Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on kohdistumassa 50 miljoonan euron vuosittainen vähennys. Kyseessä on jo kolmas kerta, kun hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä tällä vaalikaudella.
Leikkaukset vievät Suomea yhä kauemmaksi kansainvälisesti sovitusta tavoitteesta ohjata 0,7 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön, huomioi SDP:n valiokuntaryhmä.
Arvion mukaan Suomen kehitysyhteistyö tulee laskemaan 0,32 prosenttiin bruttokansantulosta kehyskauden lopussa.
Kehityspolitiikka on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kehitysyhteistyö edellyttää pitkäjänteistä työtä. SDP:n valiokuntaryhmä muistuttaa, että leikkaukset ovat pois Suomen vaikuttavuudesta ja työstä poistaa köyhyyttä, vähentää erivoisuutta, edistää kestävää kehitystä ja ihmisoikeuksia, jotka ovat kaikki Suomen kehitysyhteistyön keskeisiä tavoitteita.
Samalla kun kehitysyhteistyö on globaalia vastuunkantoa, on sillä myös laajempia vaikutuksia edistäen vakautta ja turvallisuutta.
SDP:n valiokuntaryhmä on huolissaan humanitaarisesta tilanteesta maailmanlaajuisesti. Vaikean tilanteesta tekee se, että humanitaarisen avun rahoitus ei ole riittävä avun tarpeeseen nähden. YK:n on arvioinut noin 305 miljoonaan ihmisen tarvitsevan kiireellisesti humanitaarista apua. Sota Gazassa on antanut kasvot ihmisten hädälle.
Huomioiden tilanne globaalisti ja pahentunut humanitaarinen tilanne Gazassa ulkoasiainvaliokunnan sosialidemokraattinen valiokuntaryhmä on esittänyt lisättäväksi osaksi varsinaista kehitysyhteistyötä 10 miljoonaa euroa vuosittain juuri humanitaariseen tukeen.
Humanitaarinen apu on tärkeä osa kehitysyhteistyötä. Kyse on äärimmäisessä hädässä olevien auttamisesta. Humanitaarinen apu, kehitysyhteistyö ja rauhanrakentaminen muodostavat kokonaisuuden ja kaikilla näillä on tärkeä merkitys konfliktien torjumisessa sekä vakauden ja rauhan rakentamisessa, SDP:n valiokuntaryhmä korostaa.
Ulkoasianvaliokunnan sosialidemokraattinen valiokuntaryhmä jätti perjantaina eriävän mielipiteen ulkoasiainvaliokunnan lausuntoon julkisen talouden suunnitelmasta 2026-2029.
SDP:n ulkoasiainvaliokunnan jäsenet Johannes Koskinen, Antti Lindtman, Ville Skinnari, Tytti Tuppurainen sekä varajäsenet Timo Harakka ja Tuula Väätäinen.
Yhteyshenkilöt
Johannes KoskinenKansanedustaja
Puh:050 511 3061Antti LindtmanSDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja
Yhteydenotot:
puoluejohdon erityisavustaja Mikko Valtonen, p. 040 867 8250, mikko.valtonen@sdp.fi
Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3186Timo HarakkaKansanedustaja
Puh:050 3869292timo.harakka@eduskunta.fiVille SkinnariKansanedustaja
Puh:040 504 8187ville.skinnari@eduskunta.fiTuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Ajautuiko hallitus kriisiin ilmastokysymyksistä?4.7.2025 10:09:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto kritisoi hallitusta voimakkaasti ilmastopolitiikan sekavuudesta ja päättämättömyydestä. Perholehdon mukaan ilmasto- ja energiastrategian jatkuva viivästyminen hallituspuolueiden kiistelyn vuoksi paitsi vaarantaa ilmastotavoitteet ja investointiympäristön, asettaa koko hallituksen toimintakyvyn kyseenalaiseksi.
SDP:n Skinnari vaatii hallitukselta toimia: Pankkihuijaukset ja digipetokset kuriin3.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari vaatii hallitukselta selkeitä toimia digihuijausten torjumiseksi ja huijausten uhreiksi joutuneiden auttamiseksi.
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme