SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Suomi ei saa jäädä Palestiinan tunnustamisessa viimeisten maiden joukkoon

Jaa

Luemme päivittäin mediasta järkyttäviä uutisia Gazassa tapahtuvasta humanitaarisesta kriisistä. Tästä huolimatta, Orpon hallituksen yhtenäisen linjan muodostus Gazan kriisistä ja Palestiinan valtion tunnustamisesta näyttäytyy mahdottomana. Myös ulkopoliittisen johdon ulostulot ovat olleet varovaisia.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Suomen ulkopolitiikalta odotetaan nyt rohkeutta ja selkeää arvojen mukaan toimimista. Ihmiselämän kunnioitus, kaikkien oikeus elää rauhassa ja vapaana ovat asioita, joita täytyy puolustaa käytännön teoin.

Suomi ei voi jäädä tässä asiassa historian väärälle puolelle. Siksi, esitimme eilisessä SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa, että Gazan humanitaarisen kriisin käsittely ja Palestiinan valtion tunnustaminen pitää tuoda eduskunnan käsittelyyn. Suurin osa eduskunnasta olisi todennäköisesti sitä mieltä, että Suomen tulee olla tässä asiassa historian oikealla puolella. Eilen esittämämme avaus toimii kädenojennuksena hallitukselle ja erityisesti pääministeri Orpolle. Tuomalla asia pikaisesti eduskunnan käsittelyyn, ei päätös näin perustavanlaatuisesta asiasta jää hallituksen sisäisten arvoristiriitojen takia tekemättä.

Palestiinan valtion on tunnustanut jo noin 150 maata ja tunnustaneiden joukko on kasvamassa. Ranska ja Saudi-Arabia ovat kokoamassa yhteen maita, jotka eivät ole tunnustaneet Palestiinan valtiota. Tavoitteena on kahden valtion malli ja Palestiinan tunnustaminen.

Nyt on aivan ratkaisevaa, mitä tekevät ne maat, jotka eivät ole vielä tunnustaneet Palestiinan valtiota. Suomi on yksi näistä maista, ja meidän roolimme on aivan keskeinen näiden maiden joukossa. Suomella on mahdollisuus olla aktiivinen toimia ja olla tässä Ranskan ja Saudi-Arbian kokoamassa joukossa ensimmäisten maiden mukana tunnustamassa Palestiinaa. Kysymys kuuluukin, haluaako Suomi olla ensimmäisten vai viimeisten joukossa. Historiankirjat tulevat tämän muistamaan.

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piia Kauma kirjoittaa 25.5. X:ssä, ettei Palestiinan valtion tunnustaminen ratkaise sotaa tai kriisiä. Vaikka pelkkä Palestiinan tunnustaminen ei riitä ratkaisemaan tätä kamalaa humanitaarista kriisiä, sillä on valtava poliittinen merkitys. Palestiinan tunnustaminen asettaa merkittävää poliittista painetta Israelille. Kahden valtion malli on ainoa oikea ratkaisu.

– Siksi toivon todella, että pääministeri tarttuu ehdotukseemme ja tuo asian eduskunnan päätettäväksi, jotta Suomi ei jää perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien päätöksellä historian väärälle puolella, toteaa Razmyar.

Yhteyshenkilöt

Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja

Eduskunta-avustaja Merja Pulliainen p. +358 50 306 1120

nasima.razmyar@eduskunta.fi

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SI:n neuvosto kokoontui Istanbulissa rauhan ja oikeudenmukaisen kehityksen puolesta25.5.2025 12:15:33 EEST | Tiedote

Sosialistinen Internationaali (SI) kokoontui neuvostonsa kokoukseen Istanbulissa 24.-25.5.2025. Kokousta isännöi Turkin sosialidemokraattinen CHP puolue ja sen puheenjohtaja Özgür Özel sekä SI:n puheenjohtaja Espanjan pääministeri Pedro Sánchez. Kokouksen teema oli ”Yhtenäisenä maailman, jonka ansaitsemme puolesta – Maailmanlaajuinen visio arvoista ja solidaarisuudesta”.

SDP:n puoluevaltuusto: Orpon hallitus on luopunut taloustavoitteistaan ja kiihdyttää velkarallia24.5.2025 17:10:47 EEST | Tiedote

Orpon hallitus vie Suomea jääräpäisesti väärään suuntaan eikä käännöstä reilumpaan ole näköpiirissä. Hallitus viittaa kintaalla suomalaisten kunta- ja aluevaaleissa lähettämään vakavaan viestiin. Hallitus on täysin unohtanut tavalliset suomalaiset ja jättää epäonnistuneen politiikkansa seuraukset tulevaisuuteen veronmaksajien kustannettavaksi.

SDP:n puoluevaltuusto: Sodan ja väkivallan sekä siviilien kärsimyksen on loputtava Gazassa ja kahden valtion malli on toteutettava – Suomen tunnustettava välittömästi Palestiinan valtio24.5.2025 17:01:58 EEST | Tiedote

Ihmisten kärsimys Gazan kaistalla on jo ylittänyt kaiken ymmärryksen, se on sanoinkuvaamatonta. Pienet lapset, jopa vastasyntyneet, näkevät nälkää. Myös vedestä on pulaa. Jo yli 50 000 ihmistä on kuollut Israelin armeijan säälimättömissä iskuissa. Hamasin terroriteot ovat olleet vastenmielisyydessään täysin tuomittavia, mutta mikään ei oikeuta nälän käyttämistä aseena lapsia ja viattomia ihmisiä vastaan.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Palestiinan valtion tunnustaminen pitää tuoda eduskunnan käsittelyyn24.5.2025 13:42:18 EEST | Tiedote

Lindtmanin mukaan kuluva viikko on osoittanut, että hallitus on kykenemätön yhtenäiseen linjanmuodostukseen Gaza-kriisissä ja Palestiinan valtion tunnustamisessa. Suomen ulkopolitiikan johdonmukainen linja on jäämässä perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien panttivangiksi, joten SDP:n puheenjohtaja esittää ratkaisun tuomista eduskunnan käsittelyyn selonteon muodossa.

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elon puhe puoluevaltuuston kokouksessa 24.5.202524.5.2025 13:06:00 EEST | Tiedote

Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Hyvät toverit, arvoisat valtuuston jäsenet, SDP on Suomen suurin puolue! Me teimme sen, me voitimme kunta- ja aluevaalit! Suomalaiset antoivat vahvan viestin paitsi hyvinvointiyhteiskunnan niin myös hyvinvoivan tulevaisuuden puolesta. Suomalaiset kaipaavat reiluutta, oikeudenmukaisuutta ja inhimillisempää otetta politiikkaan. SDP:n viesti on kuultu, ja sen viestin ytimessä on huoli tavallisten ihmisten arjesta. Tämä vaalivoitto ei ollut sattumaa. Se on seurausta vuosia tehdystä peräänantamattomasta työstä kunnissa ja hyvinvointialueilla. Se on osoitus siitä, että suomalaiset eivät hyväksy hallituksen kylmää ja eriarvoistavaa politiikkaa. Se on osoitus siitä, että suomalaiset luottavat meihin sosialidemokraatteihin, siihen, että me olemme heikoimman puolella, puolustamme reilua politiikkaa. Minä haluan kiittää teitä jokaista, jotka olette puolustaneet suomalaisten hyvinvointia, sosialidemokraattisia arvoja, sitä, että kaikki tosiaan tehdään reilummin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye