Kutsu taidenäyttelyn avajaisiin maan alle 2.6. klo 17
Tytyri Elämyskaivos kutsuu sinut uuden näyttelyn avajaisiin syvälle maan alle 100m syvyyteen. Kesäkuun 2. päivä päästään ihastelemaan maanalaisten kalsiittikristallien hohtoa kauniissa väriloistossa, Lohjan kirkkain kivi- teoksen parissa. Installaatio on esitetty ensi kerran Karjalohjalla osana Lohja700-projektia. Nyt se pääsee jälleen loistamaan maan alle Elämyskaivoksen galleriaan.

Taideprojektin johtaja ja tuottaja Keimo Valkosen mukaan lähtöajatus oli, miten kalkkikiteen voisi tuoda yleisölle esiin täysin uudella tavalla. Lopulta syntyi idea nostaa Tytyrin kaivoksesta 200 metrin syvyydestä 60 kiloa kalkkikristallia, ja kutsua laser- ja valotaiteilijoita testaamaan, miten sitä voisi parhaiten valaista.
Kalsiitti ja kalkkikivi on Lohjan alueen geologinen erikoisuus. Kuinka tuomme tämän kaikille kovin tutun ja tylsän kalkkikiteen esiin täysin uudella tavalla, kuvailee Valkonen teoksen ydinajatusta.
Teosta kruunaamassa on Sammatin vapaan kyläkoulun oppilaiden taiteilema lankateos, jota he saivat vapaa-ajalla kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti tehdä. Kristallien syntyä kuvaavasta äänimaailmasta vastaa taas Markku Toikkanen, jonka ääniraitoja on kuultu Tytyrillä myös esimerkiksi Vuoren kuninkaan sydän- teoksessa.
Lohjan kirkkain kivi -installaation julkistamistilaisuus järjestetään Tytyrin kaivoksen elämyskaivoksen galleriassa 100m syvyydessä maan alla 2.6. kello 17 osoitteessa Kuilukatu 42, 08100 Lohja. Olet lämpimästi tervetullut tähän lehdistön kutsuvierastilaisuuteen. Samalla pääset tutustumaan kaivosmuseoon, jännittävään peikkoluolaan ja nauttimaan upeasta kuorolaulusta. Tilaisuudessa on pientä tarjoilua.
Lohjan kirkkain kivi -teos on esillä Tytyri Elämyskaivoksen galleriassa 30.9. saakka.
Toivomme tietoa osallistumista etukäteen:
jarkko.koskenmaki@lohja.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko KoskenmäkiMatkailupäällikkö
Puh:040 6867083jarkko.koskenmaki@lohja.fiKuvat




Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Lohjan kaupunki luovutti verkkotunnukset alueille27.5.2025 15:56:00 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunki luovutti kyläyhdistyksille käyttöön verkkotunnukset karjalohja.fi, nummi-pusula.fi sekä sammatti.fi.
Ville Rusanen solistina Omenankukkien aikaan -konsertissa26.5.2025 09:59:45 EEST | Tiedote
Ville Rusanen esiintyy Omenankukkien aikaan -konsertissa Lohjalla helatorstaina 29.5.2025 klo 14 Lohjan museolla. Rusanen, yksi tunnetuimmista suomalaisista baritoneista, esittää kotimaista ja italialaista musiikkia Lohjan kaupunginorkesterin kanssa. Tapahtuman järjestää yhteistyössä Lohjan Orkesterin Ystävät ry ja Lohjan kaupunginorkesteri. Liput 20 € ovelta.
Vastaa kyselyyn ja kerro, miten haluisit kehittää kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita Lohjalla23.5.2025 14:22:37 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunki on laatimassa kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmaa. Kaupungin asukkailla ja muilla alueella liikkuvilla on mahdollisuus osallistua suunnitteluun jo alkuvaiheessa sähköisen kyselyn avulla.
Lohjan kaupunki myi datakeskuksen korttelialueen Finedge Real Estate and Data Centre Oy:lle12.5.2025 13:36:32 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunki myi Hyperco Oy:n osoittamalle Finedge Real Estate and Data Centre Oy:lle tänään 12.5.2025 datakeskuksen korttelialueen hintaan 1 816 731,00 €. Finedge Real Estate and Data Centre Oy on Hyperco Oy:n 100 % omistama tytäryhtiö.
Järvet ja luontosuhde ottavat pääosan Lohjan Museon kesän näyttelyissä12.5.2025 09:10:12 EEST | Tiedote
Kesäkausi käynnistyy Lohjan Museolla kahden näyttelyn avautumisella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme