Ikäihmisten päivätoiminta jatkuu toimipisteissä – aluehallitus hyväksyi myös Pohjois-Pirkanmaalle hankittavan palvelukokonaisuuden
Aluehallitus hyväksyi maanantaina ikäihmisten kuntouttavaan päivätoimintaan esitetyn vaihtoehdon, jonka mukaan päivätoiminta jatkuu omana ja ostopalveluna edelleen fyysisissä toimipisteissä. Hallitus päätti myös Pohjois-Pirkanmaan alueen hankintaan sisältyvästä sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudesta ja hyväksyi psykiatrian sekä mielenterveys- ja päihdehoidon yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen.
Ikäihmisten ryhmämuotoista päivätoimintaa tarjotaan syksystä alkaen edelleen fyysisissä toimipisteissä. Palvelua tarjotaan jatkossa 12 omassa ja viidessä ostopalveluna hankittavassa toimipisteessä viiden tunnin kokonaisuuksina, joka sisältää lounaan ja päiväkahvin. Palvelu on asiakkaiden tarpeisiin perustuva kuntoutusjakso etäpäivätoiminnan ja perhehoidossa tarjottavan päivätoiminnan rinnalla. Ryhmätoimintaa täydentävät lisäksi jokaisen kunnan alueella toimivat Lähitorit sekä järjestöavustuksilla tuettava ikäihmisten yksinäisyyttä lievittävä ja osallisuutta lisäävä ryhmätoiminta.
Toimipisteissä järjestettävän oman ja ostettavan päivätoiminnan vuosikustannukset ovat arviolta 4,3 miljoonaa euroa. Järjestöavustuksiin käytetään miljoona euroa ja avustuksista päätös tehdään kesäkuussa.
Päätös Pohjois-Pirkanmaan palvelukokonaisuudesta
Aluehallitus päätti Pohjois-Pirkanmaan alueelle kilpailutuksella hankittavasta palvelukokonaisuudesta ja oman tuotannon osuudesta. Parkanon, Kihniön, Virtain ja Ruoveden alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaan sisältyy muun muassa perusterveydenhuollon vastaanottopalveluja, kiirevastaanottoa, suun terveydenhuollon perus- ja oikomishoitoa, avokuntoutusta, perustason mielenterveys- ja päihdepalveluja, kotihoitoa, ympärivuorokautista ja yhteisöllistä asumispalvelua, lähi- ja kotisairaalapalveluja, sekä neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa.
Hyvinvointialueen omaa tuotantoa lisätään nykytilanteeseen verrattuna erityisesti vammaispalveluissa. Omaan tuotantoon siirtyisi palveluita noin 10-11 miljoonan euron verran lisää vuoden 2024 lopun tilanteeseen verrattuna. Hyvinvointialue hankkii alueen palvelut Keiturin Sotelta ja Kolmostien Terveydeltä siihen asti, kunnes kilpailutuksen voittava tuottaja ottaa palvelut vastuulleen, tämän hetken arvion mukaan huhti-toukokuussa 2026.
Mielenterveys- ja päihdepalveluihin muutoksia
Aluehallitus hyväksyi psykiatrian ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Uudelleenorganisoinnin vuoksi käydyt neuvottelut eivät sisältäneet henkilöstövähennyksiä. Hyvinvointialue vahvistaa nyt tehdyillä ratkaisuilla perustason palveluita ja siirtää kuuden erillisen psykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoidon poliklinikan toiminnat sote-asemille Lempäälässä, Nokialla, Kangasalla, Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä ja Orivedellä sekä erikoissairaanhoidon kampuspoliklinikoille.
Maanantaina hallitus päätti myös hyväksyä Istekki Oy:n kilpailuttaman yhtenäisen sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän käyttöönoton Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Saga-järjestelmä on tuotantokäytössä vuoden loppuun mennessä.
Aluehallitus teki yksimielisesti muutoksia hyvinvointialueen lausuntoon, joka koski luonnosta hallituksen esitykseksi sosiaalihuoltolain, vanhuspalvelulain ja asiakasmaksulain muuttamisesta. Pääosa muutoksista koski teknologian käyttöä.
Aluehallitus hyväksyi muut asiat esityksen mukaan.
Kokous oli nykyisen aluehallituksen viimeinen.
Yhteyshenkilöt
Hiltunen Kari-MattiAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 554 8532karimatti@me.comSand JuhaniHyvinvointialuejohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Miten pienten lasten pitkittynyttä yskää tulisi hoitaa – Tays kutsuu tutkimukseen mukaan yskiviä lapsia Pirkanmaalta4.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Miten yleistä pienten lasten pitkittynyt yskä on Suomessa ja mitkä ovat yskän syyt? Milloin antibiootti tai astmalääke on oikea hoito? Miten kansainväliset hoitosuositukset toimivat suomalaisessa lapsiväestössä? Taysissa alkaneeseen tutkimukseen kutsutaan mukaan 1–6-vuotiaita lapsia Pirkanmaalta.
SULAVA-tutkimus päättyi – mitä opimme sosiaalihuollon palveluista?4.12.2025 10:09:33 EET | Tiedote
SULAVA-tutkimushanke on kahden vuoden aikana tunnistanut tekijöitä, jotka edistävät tai estävät vaikuttavaa ja laadukasta sosiaalityötä Sisä-Suomen hyvinvointialueiden työikäisten, lapsiperheiden ja ikääntyneiden sosiaalityön palveluissa. EU-rahoitteisen hanke on osa laajempaa Vaikuttavuuden tietojohtaminen Sisä-Suomen yhteistyöalueella -kokonaisuutta.
Pohjois-Pirkanmaan sosiaali- ja terveyspalveluista järjestetään asukastilaisuus Kihniössä 10.12.4.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Pihlajalinna aloittaa Pohjois-Pirkanmaan sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluntuottajana ensi keväänä. Alueen asukkaille muutoksesta kerrotaan infotilaisuuksissa, joista ensimmäinen pidetään Kihniön yhtenäiskoululla keskiviikkona 10.12.2025 kello 18–19.30.
Alkoholin ja nikotiinituotteiden ikärajan valvontaa testattiin Tampereen seudulla4.12.2025 09:11:34 EET | Tiedote
Tampereella ja lähikunnissa tehtiin elo- ja marraskuussa ostokokeita, joilla selvitettiin alkoholin ja nikotiinituotteiden ikärajavalvontaa vähittäiskaupoissa. Liike-elämän edustajat ja ehkäisevän päihdetyön vastaavat hyvinvointialueella ja kunnissa saavat ostokokeista tietoa siitä, kuinka hyvin ikärajan valvonta toteutuu.
Vain pieni osa pirkanmaalaisista lapsista saanut influenssarokotuksen - taudilla vakavat seuraukset3.12.2025 13:21:00 EET | Tiedote
Maksuttomaan influenssarokotukseen oikeutetut koululaiset ja opiskelijat rokotetaan ensisijaisesti koulu- tai opiskeluterveydenhuollossa ja alle kouluikäiset lapset neuvolassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme