Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Wickström: Ruotsinkielisen maatalousalan koulutuksen tulee säilytä Raaseporissa

Jaa

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström Inkoosta pitää tärkeänä, että ruotsinkielinen agrologikoulutus jatkuu Yrkeshögskolan Noviassa Raaseporissa. Hänen mukaansa opiskelijoiden palaute koulutuksen laadusta on otettava vakavasti, ja koulutuksen tasoa on parannettava.

– On tärkeää maatalouden tulevaisuuden kannalta, että agrologikoulutusta tarjotaan myös ruotsin kielellä Suomessa. Koulutuksen on tietenkin vastattava nykypäivän vaatimuksia ja opiskelijoiden odotuksia. Mielestäni on erittäin tärkeää tehdä töitä sen eteen, että koulutus säilyy Raaseporissa. Raasepori on Suomen suurin ruotsinkielinen kapupunki, joten mielestäni meidän tulee huolehtia siitä, että voimme turvata korkeakoulutuksen ruotsiksi siellä, Wickström sanoo.

Hän muistuttaa myös, että Raaseporin koulutus on tiiviisti yhteydessä Västankvarnin maatila-alueeseen, jossa Novialla on toimintaa. Wickström painottaa, että maatalouden verkostoajattelua Länsi-Uudellamaalla tulisi vahvistaa, ja kertoo aikovansa vierailla Noviassa kesän aikana.

– Meidän kaikkien on pidettävä huolta siitä, että kiinnostus maatalousalaa kohtaan kasvaa. Ilman maatalousyrittäjiä meillä ei ole kotimaista ruokaa tulevaisuudessa. Kyse on koko maan tulevaisuudesta, mutta myös huoltovarmuudestamme, Wickström toteaa.

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye