Huippuhauska Salmanterin Terttu on täällä taas – Höveli henki laittaa Naakkalan mullin mallin
Noora Kunnaksen ja Teemu Juhanin palkittu lastendekkarisarja jatkuu. Tällä kertaa Salmanterin Tertun, Mikon ja Lillin tehtävänä on selvittää, mihin naakkalalaisten aarteet katoavat.

Ilmestyy 12.6.
Tunnettu antiikintuntija saapuu Naakkalaan arvioimaan ihmisten vanhoja tavaroita. Naapurin mummon Tertun varastoa penkoessaan Mikko ja Lilli löytävät vanhan pullon, josta henki on lähtenyt lipettiin. Tertun mukaan henki toteuttaa kaikki toiveet, mutta on puolikuuro, joten toiveet harvoin osuvat nappiin.
Ihmisten aarteet alkavat kadota ja muutkin omituiset sattumukset riivaavat kaupunkia. Järvelle ilmestyy ruotsinlaiva ja torille 15 pullistelevaa kehonrakentajaa. Tarvitaan Mikon, Lillin ja Tertun nokkeluutta ja pullon hengen apua, jotta kelmit saadaan kiinni.
Kirjailija Noora Kunnas julkaisi edellisen Salmanterin Terttu -kirjansa vuonna 2022. Kolmen vuoden tauon aikana Kunnas sai lapsen ja opetteli uuteen rooliinsa äitinä.
Palattuaan kirjoittamisen pariin hän huomasi, kuinka paljon oli kaivannut työntekoa perhearkensa rinnalle. Toisaalta hän oppi vanhempainvapaansa aikana myös sen, että työskennellä voi myös olematta koko ajan stressaantunut siitä.
Samalla myös lasten ja lapsuuden tärkeys aukeni hänelle uudella tavalla. Kunnas ajattelee, että jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus nauraa ja pitää hauskaa.
”Huumorin merkitys korostui vanhempainvapaani aikana: mikään ei ole parempaa kuin se, että saa lapsen nauramaan! Maailmassa tapahtuu koko ajan kamalia asioita, joten toivon, että kirjani voisivat tuoda ilonpilkahduksia lasten arkeen.”
Salmanterin Terttu ja höveli henki on Teemu Juhanin kuvittaman, hulvattoman lastendekkarisarjan viides osa, ja sitä on käännetty kahdeksalle kielelle. Sarjan ensimmäinen osa, Salmanterin Terttu ja minimerirosvot, palkittiin vuonna 2023 sveitsiläisellä Prix Chronos -lastenkirjallisuuspalkinnolla.
Noora Kunnas on julkaissut Salmanterin Terttu -kirjojen lisäksi lastenromaaneja Kahelista sakista sekä kuvakirjan Hämärävaarit. Teemu Juhani on kuvittaja, sarjakuvataiteilija ja graafinen suunnittelija.
Salmanterin Terttu ja höveli henki ilmestyy kovakantisen lisäksi Kirsti Valveen lukemana äänikirjana sekä sähkökirjana.
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan Kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kaarina Griffithsin Tuulisolmut tarjoilee murhamysteerin ja modernia noitavainoa Cornwallin sydämessä28.5.2025 12:35:37 EEST | Tiedote
Kaarina Griffithsin uutuusromaani Tuulisolmut kuljettaa salaisuuksien ja taikauskon maailmaan. Griffithsin edellinen teos, Lintumies, oli ehdolla Vuoden johtolanka 2024 -palkinnon saajaksi.
Tervetuloa Otava-perheen kesäpressiin tiistaina 10.6.!23.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Otava-kustantamoiden kesäpressi järjestetään Zoomissa tiistaina 10.6.2023 klo 13-15. Tule inspiroitumaan kiinnostavista kirjailijoista ja kuulemaan kesän ja alkusyksyn puhuttavimmat aiheet!
Kun yläaste alkaa, kaikki muuttuu – Ihan tavallinen Fiona kertoo teinitytön tavallisen ihmeellisestä arjesta23.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Veera Salmen ja Emmi Jormalaisen runsaasti kuvitettu romaani on suunnattu teineille, jotka innostuvat nopealukuisista teksteistä.
Erikoisjoukoista Afrikkaan on dramaattinen tositarina afrikkalaisen sodan etulinjasta suomalaisen ammattisotilaan silmin21.5.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Erikoisjoukoista Afrikkaan on tiivistunnelmainen tositarina, joka vie lukijan Afrikan sodan todellisuuteen ja taisteluihin, joihin erikoisjoukoissa palvellut Kimmo Heinonen osallistui Afrikassa. Se raottaa verhoa maailmaan, joka on tähän asti pysynyt piilossa julkisuudelta.
Jääkö omenankuori aina ärsyttävästi hampaanväliisi? Onko arkesi täynnä pieniä, häiritseviä ongelmia? Ei hätää, Tatulla ja Patulla on ratkaisu!20.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa ja ratkaisut niihin -kirjassa ongelmista on silkkaa iloa. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen supersuositut outolalaisveljekset tarjoavat jokapäiväisiin pikkupulmiin hyvin outololaiset ratkaisut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme