Kattava 50-vuotisjuhlateos Hanasaaren kulttuurikeskuksesta
Vuonna 2025 Hanaholmen juhlii 50-vuotista taivaltaan Suomen ja Ruotsin yhteistyö- ja kulttuurikeskuksena. Se on pohjoismaisen kulttuurin tärkeä kohtaamispaikka, jossa vaalitaan suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin, politiikan ja yhteiskunnan keskinäistä vuoropuhelua.

Vuonna 1975 perustettu Hanasaaren yhteistyö- ja kulttuurikeskus on viiden vuosikymmenen ajan toiminut Suomen ja Ruotsin välisten suhteiden ja yhteistyön edistäjänä. Hanaholmenin kulttuurikeskuksen vihkivät käyttöön Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen 1. kesäkuuta 1975. Keskustelu ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen rakentamisesta alkoi jo vuonna 1967, kun Ruotsi päätti Suomen 50-vuotisjuhlan yhteydessä antaa anteeksi 100 miljoonaa kruunua sodanaikaisia velkoja.
Arkkitehti Veikko Malmion suunnittelemassa rakennuksessa yhdistyvät 1970-luvun suomalaisen rakennus- ja sisustustaiteen ominaispiirteet. Hanasaaren kulttuurikeskus on myös merkittävä suomalaisen ja ruotsalaisen nykytaiteen esittelijä, ja sen kokoelmaan kuuluu yli 300 teosta.
Nyt ilmestyvä teos esittelee Hanaholmenin toimintaa ja nostaa esiin merkittäviä henkilöitä, tapahtumia ja yhteiskunnallisia muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet keskuksen toimintaan viiden vuosikymmenen aikana. Kirja julkaistaan samaan aikaan kolmena kieliversiona (suomi, ruotsi ja englanti). Se avaa huiman näköalan Hanasaaren (Hanaholmen) mielenkiintoiseen historiaan ja esittelee menneiden vuosikymmenten merkittäviä tapahtumia ja tärkeitä kulttuurin, kaupan ja politiikan alan vaikuttajia niiden taustalla. Teoksen on kirjoittanut historioitsija Stefan Nygård. Ruotsinkielisen alkuteoksen on suomentanut Kari Koski, ja sen on kääntänyt englanniksi Richard Robinson.
Suomi ja Ruotsi Hanasaressa – Suuntana Pohjola ja maailma (ISBN 978-952-7611-05-0)
Finland och Sverige på Hanaholmen – Med utblick mot Norden och världen (ISBN 978-952-7611-06-7)
Finland and Sweden on Hanaholmen – Nordic and Global Horizons (ISBN 978-952-7611-07-4)
192 sivua, Parvs ja Hanasaaren kulttuurikeskus 2025
Arvostelukappaleet ja kuva-aineisto medialle: Hanna Karppanen, kustantaja, Kustannusosakeyhtiö Parvs, hanna.karppanen@parvs.fi, p. 040 684 9188
Lisätiedot Hanasaaren kulttuurikeskuksesta: Håkan Forsgård, viestintäjohtaja, Hanasaaren kulttuurikeskus, hakan.forsgard@hanaholmen.fi, p. 040 767 7373
Lisätiedot kirjasta: Stefan Nygård, historioitsija, stefan.nygard@helsinki.fi, p. 050 360 1973
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KarppanenkustantajaKustannusosakeyhtiö Parvs
Puh:+358 40 684 9188hanna.karppanen@parvs.fiKuvat




















Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs
Vapaa Taidekoulu – Taidemaalauksen opetusta 90 vuotta23.4.2025 11:29:08 EEST | Tiedote
Vapaa Taidekoulu perustettiin vuonna 1935 Maire Gullichsenin aloitteesta. Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Vapaa Taidekoulu on ainutlaatuinen ilmiö suomalaisessa taidehistoriassa ja merkittävä vaikuttaja Suomen taide-elämässä. Nyt julkaistava historiateos valottaa koulun rikasta historiaa ja mielenkiintoisia vaiheita.
Parvs-kustantamon ja Serlachiuksen taidekirjat vuonna 202510.4.2025 12:59:46 EEST | Tiedote
Parvs-taidekirjakustantamon ja Serlachiuksen taidemuseon tiivis julkaisuyhteistyö on jatkunut jo lähes vuosikymmenen, ja sen tuloksena syntyneitä taidekirjoja on vuosina 2016–2025 ilmestynyt yhteensä jo yli 60. Tänä vuonna Parvs ja Serlachius julkaisevat yhdessä kahdeksan uutta teosta. Serlachiuksen monipuoliseen ja kunnianhimoiseen julkaisuohjelmaan kuuluu museon näyttelyitä dokumentoivia julkaisuja, Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelman teoksia esitteleviä julkaisuja, historiateoksia sekä vertaisarvioitua taidehistoriallista tutkimusta.
Esseekirja käsittelee sisällissodan unohdettuja naiskohtaloita Johanna Lecklinin taiteen kautta19.3.2025 10:12:18 EET | Tiedote
Kuvataiteilija ja tutkija Johanna Lecklin on viime vuosina tarkastellut teoksissaan tarinoita ja tarinankertomista – ja etenkin kertomuksia ja kuvia vuoden 1918 tapahtumista Suomessa. Nyt julkaistava esseekokoelma avaa Lecklinin taiteen kautta keskustelua historian tulkinnasta ja tarkastelee sitä, miten taiteessa voi lähestyä päivänpolttavia aiheita, jotka kumpuavat historiasta.
Edvard Richter -kirjallisuuspalkinto taidekriitikko Timo Valjakalle13.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen Taideyhdistys on myöntänyt tämän vuoden Edvard Richter -kirjallisuuspalkinnon taidekriitikko Timo Valjakalle kirjasta Taiteen matkassa – Kirjoituksia taiteesta ja sen tekijöistä (Parvs 2024). Palkinto myönnetään ansiokkaasta kuvataidekirjasta tai -kirjoituksesta, ja palkintosumma on 10 000 euroa.
Uutuuskirja suomalaistuneen brittitaiteilijan Oliver Whiteheadin monipuolisesta tuotannosta3.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Oliver Whitehead – Future Tense esittelee monialaisen brittitaiteilijan Oliver Whiteheadin (s. 1947) tuotantoa ja sen teemoja. Englannista Suomeen vuonna 1971 asettunut Whitehead työskentelee monipuolisesti maalauksen, piirustusten, grafiikan, valokuvan, kuvanveiston, liikkuvan kuvan ja lavarunouden parissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme