OSAOsta valmistui yli 2 200 uutta ammattilaista
Koulutuskuntayhtymä OSAOsta valmistui 2 245 uutta ammattilaista ajanjaksolla 1.8.2024 – 26.5.2025.

Myyjä-visualistiksi valmistunut Milja löysi uuden uran työvoimakoulutuksen avulla
Milja Rautio valmistui OSAOsta myyjä-visualistiksi tammikuun 2025 lopussa. Työvoimakoulutuksena opiskellun liiketoiminnan ammattitutkinnon hän paketoi reilussa vuodessa.
Aiemmin ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut ja lukuisia luovia harrastuksiaan rakastava Milja suuntasi myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan opintoihin avoimin mielin.
”Aloitin opinnot ihan puhtaalta pöydältä. Koska koulutus oli lyhyt, siihen uskalsi lähteä matalalla kynnyksellä.”
Milja oli ehtinyt tehdä taidealan projektien lisäksi jo monenlaisia töitä marjamyynnistä henkilökohtaisen avustajan tehtäviin. Kun viimeinen määräaikainen työsopimus päättyi, hän oli uuden edessä. Työvoimakoulutus tuntui hyvältä mahdollisuudelta suunnata uraa uudelleen.
Tutkimusten mukaan ammatillinen työvoimakoulutus nostaa siihen osallistuneiden työllisyyttä, ja vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Miljakin tietää, kuinka hienosti työvoimakoulutus voi onnistua: hän pääsi suorittamaan työelämässä oppimisen jakson Underground Storen Oulun-liikkeeseen ja työllistyi sinne heti valmistuttuaan.
Vuodessa koneistajaksi ja töihin
Hyvä koneistaja on tarkka ja huolellinen. Näin sanoo OSAOssa ripeästi ammatin opiskellut Eemil Palosaari. Halu tehdä konkreettista työtä ja nähdä oman osaamisen jälki sai valitsemaan kone- ja tuotantotekniikan. ”Kävi hieman tuurikin. Hoidin asiat hyvin ja työllistyin heti”, hän sanoo.
Eemil on suorittanut OSAOssa kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon ja valmistunut koneistajaksi. Työt ovat alkaneet oululaisessa Mectalentissa, joka on tuotekehityksen, tarkkuusmekaniikan ja vaativan laitevalmistuksen huippuasiantuntijayritys.
”Työnteko maistuu, ja lähivuodet on tarkoitus olla tiukasti työelämässä. Tämä on ihan loistava paikka”, Eemil sanoo.
OSAOssa valmistujaisia ja kevätjuhlia vietetään seuraavasti:
pe 30.5. klo 10:
- Kempeleen-Limingan yksikön Limingan toimipiste,
- Kontinkankaan yksikkö,
- Muhoksen yksikkö,
- Pudasjärven yksikkö ja
- Taivalkosken yksikkö.
30.5. klo 13:
- Kaukovainion palvelut yksikkö ja
- Kempeleen-Limingan yksikön Kempeleen toimipiste.
31.5. klo 9.30:
- Ammattilukion (Oulun aikuislukio) ylioppilasjuhla
6.6. klo 10:
- Haukiputaan yksikkö ja
- Kontinkankaan yksikön TUVA-koulutus.
6.6. klo 14:
- Kaukovainion tekniikan yksikkö
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarmo PaloniemiKuntayhtymäjohtaja-rehtori, OSAO Edu Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Puh:050 538 3929jarmo.paloniemi@osao.fiMarsa JurvakainenViestintäpäällikkö
Puh:050 336 6704marsa.jurvakainen@osao.fiKuvat
Linkit
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Koulutuskuntayhtymä OSAO mahdollistaa ammatillisen kasvun, työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen. Konserniin kuuluvat OSAO ja OSAO Edu Oy. Toimimme Oulun seudulla ja Koillismaalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koulutuskuntayhtymä OSAO
Lehmät kesälaitumelle ja koululaisten kevätpäivät Muhoksella22.5.2025 08:12:24 EEST | Tiedote
Koulutuskuntayhtymä OSAOn lehmät lasketaan kesälaitumelle tiistaina 27.5. Muhoksen Matokorvessa. Samaan aikaan OSAOn Muhoksen yksikössä pidetään 8.-luokkalaisten kevätpäivät, jonne on ilmoittautunut noin 1 350 koululaista.
OSAOlle mitalisijat neljässä lajissa ammattitaidon SM-kilpailussa9.5.2025 15:15:20 EEST | Tiedote
Suomen parhaat ammattiosaajat kilpailivat Turussa Taitaja2025-tapahtumassa 5.–8.5. OSAOn joukkue pääsi mitalisijoille neljässä lajissa.
OSAOlla vahva maine suuren yleisön keskuudessa – erityisesti tuotteet ja palvelut saavat kiitosta11.4.2025 11:59:14 EEST | Tiedote
Koulutuskuntayhtymä OSAOn maine on hyvällä tasolla suuren yleisön keskuudessa, saaden arvosanan 3,5/4. Vahvimpana maineen osa-alueena ovat OSAOn tuotteet ja palvelut. Myös talous, työpaikka ja hallinto ovat OSAOn vahvuuksia. Tämä selvisi T-Median alkuvuodesta tekemässä Luottamus&Maine -tutkimuksesta, johon osallistui 25 ammatillista oppilaitosta.
OSAO myi Metsäkouluntien kiinteistöt8.4.2025 14:03:44 EEST | Tiedote
Koulutuskuntayhtymä OSAO on myynyt Oulussa Metsäkouluntie 4:ssä tarpeettomaksi jääneet koulukiinteistöt Sangis Oy:lle. Aikaisemmin Oulun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan opetuskäytössä olleet rakennukset ovat olleet tyhjillään vuodesta 2017.
OSAOn automaalarit saivat huippulaitteiston – digitalisaatio nostaa automaalausopetuksen uudelle tasolle31.3.2025 08:57:49 EEST | Artikkeli
Digitaalisuus tehostaa OSAOn automaalauskoulutusta. Pinnoitevalmistaja PPG:n lahjoittama automaalinsekoitusjärjestelmä vie opiskelijat uusimman tiedon ja teknologian äärelle. “Viimeisen päälle ajantasaisella laitteistolla opitaan, mitä huippuammattilaisuus on autonmaalauksessa”, sanoo koulutuspäällikkö Sauli Turpeinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme