Uusi S-market Muurame on valmis – avajaiset perjantaina 30.5.
27.5.2025 09:25:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa avaa uuden S-market Muuramen perjantaina 30.5.2025, Muuramen keskustaan, vanhan S-marketin viereiselle tontille. Uuden myymälän myötä S-market Muuramen myymäläpinta-ala kasvaa noin 50 %, ja samalla myös valikoimiin tulee tuhansia tuotteita lisää.

Perjantaina 30.5. klo 9 alkavassa avajaistilaisuudessa puheet pitävät Muuramen kunnanjohtaja Jarkko Määttänen sekä Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Antti Määttä.
− Muuramelaiset asiakkaat ovat jo kovasti kyselleet uuden kaupan avaamisesta, joten nyt on hyvä fiilis, kun pääsemme vihdoin ylpeänä esittelemään uutta myymälää, iloitsee Keskimaan S-market ketjun ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.
Uusi S-market tuo tullessaan muun muassa salaattibaarin, laajemman take away –valikoiman, mega-pullonpalautuksen ja lisää itsepalvelukassoja. Palveluiden osalta myymälään saadaan uutena lisänä myös ruoan verkkokaupan toimituksille oma noutopiste.
− Kaikista mittavin muutos on varmasti valikoimassa, joka on kasvanut lähes 3000 tuotteella. Muuramelaisia ilahduttaa varmasti myös Postin ja Pakettipisteen pakettiautomaatit, joihin voi tilata verkkokauppojen ostoksia. Aiemmin Muurameen tilattuja paketteja on joutunut usein hakemaan Jyväskylästä, mutta nyt uskallan luvata, että pakettien noutoa varten ei tarvitse enää Muuramea kauemmaksi lähteä, avaa Minkkinen.
Energiatehokas myymälä
Kokonaispinta-alaltaan noin 3000 neliön rakennuksen pääasiallinen lämmönlähde on maalämpö. Lämmityksessä ja jäähdytyksessä hyödynnetään lisäksi kaupan kylmälaitteistosta tulevaa lauhdelämpöä lämpöpumppujen avulla.
− Rakennuksen materiaalivalinnoilla ja teknisillä ratkaisuilla pyritään kohti hiilineutraalia rakennusta. Lisäksi kiinteistön katolle on sijoitettu aurinkopaneeleja, Minkkinen kertoo.
Uuden S-marketin parkkialue on huomattavasti suurempi kuin aiemmin.
Tuttu henkilökunta palvelee
S-market Muuramea pyörittää 23 työntekijän tiimi, joka siirtyy sellaisenaan vanhasta myymälästä uusiin tiloihin. Työryhmää johtaa marketpäällikkö Mira Kinnunen.
− Valmistautumista on tehty jo pitkään, mutta projekti on sujunut mukavasti ilman suurempia vastoinkäymisiä. Uudet tilat ja kalusteet tuovat lukuisia parannuksia henkilöstön työskentelyyn. Muun muassa korkeussäädettävät kassapöydät ja työtasot tuovat merkittävän parannuksen työergonomiaan. Henkilöstö odottaa kuumeisesti pääsyä työskentelemään entistäkin toimivammissa työtiloissa, Kinnunen kertoo.
Kaupan valikoimien ja palveluiden suunnittelussa on huomioitu asiakkaiden toiveita.
− Suoritimme alkuvuodesta asiakaskyselyn, johon saimme melkein 1300 vastausta. 74 % vastaajista kertoi odottavansa eniten valikoiman kasvua. Mittava valikoimakasvu vastaa juuri tähän toiveeseen. Asiakaspalautteiden pohjalta olemme ottaneet valikoimiimme useita kymmeniä uusia tuotteita, Kinnunen avaa.
S-market Muurame on toiminut vuokralaisena aiemmassa kiinteistössä. S-marketin entisen kiinteistön omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Trophi Fastighets AB. Trophi toimi myös uuden kiinteistön rakennuttajana, joten Keskimaan vuokrasopimus jatkuu tässä uudessa kiinteistössä. Tyhjäksi jäävälle S-marketin kiinteistölle etsitään uutta vuokralaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Jarno Minkkinen, ryhmäpäällikkö, jarno.minkkinen@sok.fi, 010 767 3039
Osuuskauppa Keskimaa, Mira Kinnunen, S-market Muuramen marketpäällikkö, mira.m.kinnunen@sok.fi, 010 767 4114
Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
ABC Keljonkankaan uusi mittarikenttä avataan 1.7. – sähkölatausasema valmistuu heinäkuun aikana30.6.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan ABC Keljonkankaan uudistus etenee suunnitelmien mukaisesti, kun uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema avataan heinäkuun aikana. ABC Keljonkankaan liikennemyymälä palvelee asiakkaita normaalisti koko kesän ajan.
Prisma Seppälän verkkokaupan uusi noutopiste avautuu 25.6.202624.6.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan Prisma Seppälän verkkokaupan uusi S-kaupat-noutopiste avautuu torstaina 25.6.2026. Uusi noutopiste sijaitsee Prisman parkkihallin Vasarakadun puoleisessa päädyssä, ja se tekee verkko-ostosten noutamisesta entistä sujuvampaa kaikissa sääolosuhteissa. Samalla noutokapasiteetti kasvaa ja myös Prisma.fi:n käyttötavaranoutolokerikko siirtyy uuteen sijaintiin.
S-market Hankasalmen uudistus valmistui – avajaisia vietetään 11.–13.6.10.6.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan S-market Hankasalmen uudistus on valmistunut. Noin 1500 neliömetrin myymälässä on uusittu kylmälaitteet, raikastettu myymäläilmettä ja muokattu valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään torstaina 11.6. kakkukahvien ja avajaistarjousten merkeissä.
Break Sokos Hotel Himoksen ensimmäinen talvisesonki yllätti – hiihtolomaviikot lähes loppuunmyyty3.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2025 avattu Break Sokos Hotel Himos on saanut vahvan alun toiminnalleen. Hotellin ensimmäinen talvisesonki jäi kokonaisuudessaan verrattain lyhyeksi, mutta vilkkaimmat ajanjaksot, erityisesti hiihtolomaviikot, sujuivat odotettua paremmin ja hotelli oli lähes loppuunmyyty.
"Jos en muuta saa, menen kaupan kassalle töihin"1.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lausahdus paljastaa sitkeän asenteen: palvelualan työ nähdään yhä liian usein viimeisenä vaihtoehtona, ei arvostettavana ammattina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme