PL-Power Spring Nationals avasi kiihdytysajokauden Pieksämäellä - "Selkeitä parannuskohteita poikkeustilanteiden varalle"
24.-25.5. Motoparkissa ajettuun avausosakilpailuun ilmoittautui yli 100 kilpailijaa. Kiihdytysajon SM-osakilpailuviikonloppu koostuu kahdesta vaiheesta.

Lauantain lajitteluajoja vaikeutti alueellinen sähkönjakelun häiriö, jonka johdosta kilpailutoiminta jouduttiin keskeyttämään aikavälillä 10:30-14:00.
"Olemme erittäin pahoillamme sähkökatkon aiheuttamista viivästyksistä. Tämä yhdessä sateisen sään kanssa jätti varmasti monelle, sekä katsojalle että kilpailijalle, päällimmäisenä mieleen harmistuksen. Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, järjestäjänä löysimme selkeitä parannuskohteita poikkeustilanteiden varalle, jotka tullaan laittamaan kuntoon syksyn tapahtumaan mennessä", FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtaja Anssi Pinola kertoo.
Sunnuntain pudotus- sekä finaalilähdöt jäivät Pieksämäellä ajamatta sateen takia, joten SM-pisteet jaettiin lauantain tulosten perusteella.
"Lauantaina pääsimme myös näkemään useita hyviä suorituksia, sekä runsaslukuisen määrän näyttäviä kilpa-ajoneuvoja. Ennusteista huolimatta myös yleisö oli löytänyt hienosti paikalle joten syyskuun finaalikisasta on lupa odottaa parasta kisaa Motoparkissa vuosikausiin", Pinola luonnehti.
Kiihdytysajon SM-sarjan kauden 2025 avausosakilpailu oli samalla myös PL-Power Oy:n 20-vuotisjuhlakisa. Tiimi oli Motoparkissa mukana omalla Top Methanol Dragsterillaan ajamassa näytösajoa, jonka lisäksi he olivat tehneet ennakkoon kiertuetta Keuruulla ja Suolahdessa.
"Samat asiat, mitkä ovat jännittäviä, ovat myös hauskoja. Vauhti ja kiihtyvyydet. Parasta on lähtö, kun tunnet, että se lähtee", kuljettaja Petteri Liimatainen kuvaili omalla dragsterilla ajamista.
Entä miten tiimin kilpuriksi on päätynyt tuhansia hevosvoimia kehittävä Top Methanol Dragster?
"Polte tuli aikanaan. Eri tiimien mekaanikkona nälkä vain kasvoi, että joskus tämmöinen pitää, jos ei ajaa, niin ainakin omistaa", pitkän ja värikkään uran kiihdytysurheilun parissa tehnyt Petri Liimatainen PL-Powerista muistelee.
Petrin Drag Race -historia on yhtä pitkä kuin Motoparkin kiihdytysradan historia.
"Silloin kun vuonna 1987 Motopark avattiin, olin täällä 18-vuotiaana poikana, katsojana, enkä sen jälkeen ole malttanut pysyä poissa."
Ensimmäistä kertaa Petri oli itse kiihdytysradan lähtöviivalla Motoparkissa kolmekymmentä vuotta sitten omalla keltaisella PV Volvolla ajamassa lisenssiä.
"Jännitti, kun kaikki oli tehty omassa pimeässä tallissa, mutta kyllä siitä lisenssi taskuun kuitenkin tuli. Sen jälkeen historiaan mahtuu paljon eri asioita", Petri kertoi.
Suomalaisen Drag Racingin aloittamisesta tulee kesällä 2025 kuluneeksi 50 vuotta. Finnish Hot Rod Association toi maailman nopeimman moottoriurheilulajin Suomeen, ja ensimmäiset kiihdytysajot järjestettiin FHRA:n toimesta Keimolan moottoriradalla 18.6.1975.
Oleelliset infot
Tulokset: PL-Power Spring Nationals -ilmoitustaulu
SM-pisteet: fhra.fi/kiihdytysajo/sm-pisteet/
Kuvagalleria: FHRA:n kuvapankki
******
Kiihdytysajon SM-sarjassa ajetaan kaudella 2025 neljä osakilpailua. FHRA järjestää tulevana vuonna kiihdytysajoon liittyviä tapahtumia Virtasalmella, Kauhavalla, Kalajoella ja Vesivehmaalla. FHRA:n järjestämät Street Drags -katupäivät ovat jokaisen kiihdytysajot, minne kuka tahansa voi tulla omalla ajoneuvollaan pitämään hauskaa ja kokeilemaan rajojaan.
Tulevat osakilpailut, Kiihdytysajon SM-sarja: Blåkläder Drag Racing Series 2025
27.-29.6. / MAN Truck Internationals, Kauhava, LSK Business Park (+ EDRS Pro NMC)
2.-3.8. / Tarvikemotti Summer Nationals & Vintage Drags, Kalajoki
6.-7.9. / SPTR Finals, Pieksämäki, Motopark
Tulevat tapahtumat, Katupäivät 2025
7.6. / Street Drags, Vesivehmaan lentokenttä
1.8. / Street Drags, Kalajoen lentokenttä
16.8. / Street Drags, Vesivehmaan lentokenttä
5.9. / Street Drags, Pieksämäki, Motopark
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi Pinolatoimitusjohtaja
Tapahtumat, myynti ja yhteistyökumppanuudet
Jukka Salminenmyynti- ja markkinointikehitysvastaava
Viestintä, tiedotus
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
FHRA on koko olemassaolonsa ajan ajanut harrasteajoneuvojen asiaa, jonka lisäksi se on suomalaisen kiihdytysurheilun pioneeri. Mutkattomuus ja viihtyvyys tuottavat isompia kokemuksia. FHRA:n suurin vuosittainen tapahtuma on Original American Car Show, joka on järjestetty Helsingissä vuodesta 1980 lähtien. ACS-näyttelyn lisäksi FHRA järjestää mm. Kiihdytysajon SM-sarjan osakilpailut, lailliset katukiihdytyspäivät lentokenttäradoilla ja cruising-kulttuuriin liittyviä tapahtumia. FHRA on vaikuttamassa myös harrasteajoneuvojen rakentelusäännöksiin ja teknisiin määräyksiin, sekä yhdistys on Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) valtuuttama museoajoneuvotarkastaja. Finnish Hot Rod Association FHRA Ry perustettiin vuonna 1972. | fhra.fi | americancarshow.fi | kiihdytysurheilu.fi |
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FHRA
Tarvikemotti Summer Nationals & Vintage Drags jatkaa kiihdytysajokautta Kalajoella 2.-3.8.23.7.2025 07:22:00 EEST | Tiedote
Kiihdytysajon SM-sarjan kolmas osakilpailu ajetaan elokuun alussa Kalajoella. Osakilpailuun on ilmoittautunut noin 100 kilpailijaa.
Toimitusjohtaja Anssi Pinolan surunvalittelut kiihdytysajoissa tapahtuneen onnettomuuden johdosta3.7.2025 13:47:24 EEST | Tiedote
Viime sunnuntaina koko Drag Racing -yhteisö pysähtyi. Kohtasimme pahimman mahdollisen tilanteen, kun kilpakumppanimme ja ystävämme menehtyi onnettomuuden seurauksena Kauhavan kilpailussa. Vaikka me kaikki moottoriurheilun harrastajat tiedostammekin riskien olemassaolon, on kuolemaan johtava onnettomuus tuntunut kovin kaukaiselta lajissamme. Mielikuva on tietenkin väärä. Kun nopeudet ja voimat ovat niin suuret kuin ne kiihdytysurheilussa ovat, voi tapahtua mitä tahansa. Tutkintaryhmät työskentelevät parhaillaan tiiviisti jotta onnettomuuteen johtaneet syyt tulevat huolellisesti selvitetyiksi. Kun työ on aikanaan saatu päätökseen, julkaisemme tulokset ja lajin kattojärjestönä reagoimme niihin asioiden vaatimalla tavalla jotta vastaavanlaiset tilanteet voitaisi välttää jatkossa. Vaikka tutkinta onkin vielä kesken, voidaan sen tähänastisista tuloksista päätellä ettei mitään sellaista syytä ole noussut esille joka aiheuttaisi seuraavien kiihdytysajon SM-osakilpailujen perumisen. FHRA ja tut
Onnettomuus Kiihdytysajon SM-sarjan osakilpailussa - "Ensimmäinen kuolemantapaus lajin 50-vuotisessa historiassa Suomessa"30.6.2025 13:04:22 EEST | Tiedote
Kauhavan LSK Business Parkissa 29.6. olleissa kiihdytysajoissa tapahtui onnettomuus, jossa menehtyi kokenut miespuolinen moottoripyöräkilpailija.
Onnettomuus FHRA:n kiihdytysajoissa Kauhavalla29.6.2025 17:08:50 EEST | Tiedote
Kauhavan LSK Business Parkissa 29.6. olleissa kiihdytysajoissa tapahtui onnettomuus, jossa menehtyi yksi kilpailija.
Kiia Huutoniemen, 19, elämä muuttui Miss Americana -voiton jälkeen - "Jännitys kuuluu asiaan"24.6.2025 07:42:00 EEST | Tiedote
Kiihdytysajossa nopeampi, tai tarkkuusajossa tarkempi, vie voiton. Tämä yllätti Kiia Huutoniemen, 19, historian ensimmäisen Miss Americana -voittajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme