SDP:n Kumpula-Natri: EU-mailta ilmoituksia Palestiinan tunnustamisesta. Missä viipyy Suomen kanta?
EU-maa Maltan pääministeri Robert Abela ilmoitti sunnuntaina, että Malta valmistautuu tunnustamaan Palestiinan valtion mahdollisesti jo kesäkuussa. Euroopan neuvoston parlamentaarikkojen johdon kokoukseen Maltalla viime viikolla osallistunut Miapetra Kumpula-Natri pitää Maltan esimerkkiä osoituksena lisämaiden siirtymisestä puheista tekoihin kohden kahden valtion mallia.

”Palestiinaan on saatava välitön tulitauko ja humanitäärisen avun perillepääsy on turvattava”. vaatii Kumpula-Natri.
”Emme voi toimettomana katsoa sivusta kansanmurhaan johtavia askeleita, jos oikeistolainen pääministeri Netanjahu laittaa uhkauksiaan toimeen. Panttivangit on myös palautettava Israeliin”, Kumpula-Natri huomauttaa.
Palestiinan valtion on tunnustanut jo 147 maata. Euroopan unionin jäseniä niistä on jo 11 ja nyt tunnustaneiden joukko on kasvamassa.
”Suomen hallituksen on myös välittömästi ryhdyttävä puheista toimiin. Nyt useat Euroopan maat, mukaan lukien Ranska, Britannia ja uusimpana EU-maa Malta, sekä Kanada, tukevat kahden valtion mallia ja valmistelevat Palestiinan tunnustamista. Suomi pohtii oikeaa aikaa, mutta sen tulisi liittyä tähän tahtiin.”
Presidentti Stubb, ulkoministeri Valtonen ja pääministeri Orpo ovat ilmaisseet huolensa sosiaalisessa mediassa ja julkisesti puhuneet sitoutuneensa tekemään kaikkensa. Presidentti linjasi, ettei Suomi voi jäädä historian väärälle puolelle.
”Hallituksen kannanotot viipyvät ja ulostuloista puuttuu hallituspuolueiden yksimielisyys”, Kumpula-Natri moittii.
”Jos Suomen hallitus ei pysty tekemään päätöksiä, tulee asia saattaa eduskunnan ratkaistavaksi. Ajankohta valmistelulle on oikea nyt ja on aivan ratkaisevaa, mitä konkreettista tekevät juuri nyt ne maat, kuten Suomi, jotka eivät ole vielä tunnustaneet Palestiinan valtiota”, Kumpula-Natri korostaa.
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-NatriKansanedustaja
Puh:0505113004Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus romuttaa ammatillista koulutusta28.5.2025 14:27:56 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 120 miljoonaa euroa. Leikkauksen kerrottiin kohdistuvan aikuiskoulutukseen. Alusta asti on kuitenkin ollut ilmeistä, että se vaikuttaa myös oppivelvollisten koulutukseen, sillä resurssien väheneminen heikentää koulutuksen tarjontaa, saavutettavuutta, opetuksen määrää ja laatua.
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Innovaatiot ja ilmasto demarien painopisteet EU-maataloudessa28.5.2025 14:02:44 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta käsitteli kokouksessaan 28.5. komission tiedonantoa maatalouden ja ruoan visiosta. Valiokunnan sosialidemokraatit halusivat korostaa innovaatioiden ja toisaalta ilmaston merkitystä.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen velkalupaukset ja työllisyyslupaukset ovat heitetty romukoppaan28.5.2025 13:34:46 EEST | Tiedote
-Orpon-Purran puheet velkaantumisen taittamisesta ovat enää tyhjiä lupauksia, kun hallitus on toimillaan heittänyt velkatavoitteensa romukoppaan, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen velkalaiva ei pysy pinnalla28.5.2025 12:05:03 EEST | Tiedote
-Hallituspuolueiden suurista puheista ja lukuisista pienituloisiin kohdistuvista leikkaustoimista huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu edelleen eikä hallitus saa velkalaivaansa pidettyä pinnalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Hallituksen puheet velkaantumisen taittamisesta ovat vailla katetta28.5.2025 11:57:47 EEST | Tiedote
-Tänään julkistettu vuoden toinen lisätalousarvio osoittaa jälleen, että hallituksen suuret puheet velkaantumisen taittamisesta voidaan nyt unohtaa, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen (sd). Hallituksen tänään julkistettu esitys kasvattaa kuluvan vuoden alijäämän ja tätä kautta uuden velan jo 13 miljardiin euroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme