SDP EDUSKUNTA

SDP:n Skinnari: Nyt on oikea aika tunnustaa Palestiinan valtio

Jaa

Jotta voidaan puhua saatikka edistää kahden valtion malliin pohjautuvaa rauhanratkaisua, on Palestiinan valtio tunnustettava. Näyttää siltä, että maailma on liikkeellä tunnustamisen suuntaan. Suomen on oltava tässä liikkeessä mukana, sanoo Ville Skinnari.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP Jukka-Pekka Flander

Aiemmin ulkoministerinäkin toiminut Norjan pääministeri on oikeassa sanoessaan, että oikea hetki tunnustaa Palestiinan valtio oli viime vuonna. Pohjoismaista Palestiinan valtion ovat tunnustaneet jo Ruotsi ja Islanti ja viime vuonna Norja, mutta Suomi ei vielä, vedoten oikeaan hetkeen.

Pääministeripuolue kokoomus on asettanut Palestiinan tunnustamiselle tukun reunaehtoja, jotka vaikuttavat Ville Skinnarin mielestä ajanpeluulta ja hallituksen sisäisten jännitteiden hyssyttelyltä. 
 
-  Perusta kestävälle rauhanratkaisulle ja lähtökohta kahden valtion mallille on Palestiinan valtion tunnustaminen. Valtion tunnustamisella on tärkeä merkitys, koska sillä tunnustetaan valtion suverenisuus ja alueellinen koskemattomuus, Skinnari sanoo. 
 
- Suomen on toimittava nyt, kun on vielä olemassa Palestiina, jonka voimme tunnustaa. Osana rauhanprosessia on rakennettava palestiinalaishallinto ilman, että mukana on väkivaltaisia ääriliikkeitä, Skinnari alleviivaa.
 
On käynyt selväksi, että valtioneuvostolla ei ole johtajuutta, vaan päinvastoin hallituksen rivit ovat hajallaan. 
 
Vastaavasti presidentti Stubb on todennut viime viikolla, että ”siinä vaiheessa, jos lähtee suurempi liike – Britannia, Ranska tai muutama muu maa – on Suomenkin hyvä olla historian oikealla puolella”. 
 
Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. 
 
- Suomen kansainvälisen aseman ja uskottavuuden kannalta on erityisen tärkeää, että Suomella on yksi ja yhteinen kanta ulkopolitiikassa. Tämä tarkoittaa myös Palestiinan tunnustamisessa, Skinnari korostaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye