SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: Kieltenopetuksen eriarvoisuus on korjattava

Jaa

SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt kirjallisen kysymyksen koululaisten kieltenopetuksen alueellisesta eriarvoisuudesta ja kielivalikoiman supistumisesta. Eloranta vaatii hallitukselta toimia kieliohjelman uudistamiseksi ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien takaamiseksi kaikille oppilaille, jotta kansallista kielivarantoa voidaan vahvistaa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Suomalaisten koululaisten kieltenopiskelu on viime vuosikymmeninä vähentynyt ja yksipuolistunut. Tämä kehitys on huolestuttava paitsi yksilön mahdollisuuksien, myös koko kansakunnan kilpailukyvyn ja kansainvälisen osaamisen kannalta, Eloranta toteaa.

Nykyinen perusopetuksen kieliohjelma on peräisin vuodelta 1968, eikä se enää Elorannan mukaan vastaa nykypäivän tarpeisiin maailman tarpeita. Vaikka viime vuosina on tehty uudistuksia, kuten kieltenopetuksen varhentaminen ja lisätunti B1-kieleen, kielivalikoima on monissa kunnissa edelleen suppea. Erityisesti pienissä kunnissa oppilailla ei ole mahdollisuutta valita kolmatta kieltä, vaikka kiinnostusta olisi.

– Kieltenopetuksen alueellinen eriytyminen aiheuttaa suurta epätasa-arvoa. On kohtuutonta, että oppilaan mahdollisuudet oppia kieliä riippuvat hänen asuinpaikastaan. Meidän on taattava kaikille lapsille ja nuorille oikeus monipuoliseen kieltenopetukseen, Eloranta painottaa.

Eloranta esittää, että perusopetuksessa tulisi tarjota mahdollisuus kolmen kielen opiskeluun. Tämä voitaisiin toteuttaa säätämällä A2- tai B2-kielen tarjoaminen pakolliseksi kaikille kunnille. Näin oppilaat voisivat itse valita opiskeltavan kielen ja sen aloitusajankohdan.

– Oppilaat ovat motivoituneita, opettajat valmiita ja päättäjät kielimyönteisiä. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa. On aika vahvistaa kansallinen kielivaranto ja varmistaa, että kieltenopetus ei ole etuoikeus, vaan oikeus jokaiselle oppilaalle, Eloranta päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye