Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Vuosaaren Kallahtea uudistetaan – tulevia muutoksia esitellään asukkaille kaavakävelyllä

Jaa

Vuosaaren Kallahteen suunnitellaan uutta asumista, päiväkotia ja puistojen kehittämistä osana laajempaa uudistusta. Muutoksia esitellään asukkaille kaavakävelyllä 2. kesäkuuta.

Tyhjä aukio vaaleankeltaisten kerrostalojen edessä.
Kallahteen suunnitellaan täydennysrakentamista. Kuvassa Kalkkihiekantie. Kathleen Diémé / Helsingin kaupunki

Vuosaaren Kallahtea uudistetaan kokonaisvaltaisesti seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Tätä varten kaupunki laatii suunnitteluperiaatteet. Tavoitteena on uudistaa Kallahden päiväkotijärjestelyitä, lisätä omistusasumista sekä kehittää virkistysalueita. Katujen ja aukioiden viihtyisyyttä lisätään valaistuksella ja uusilla liikennejärjestelyillä. Kasvillisuutta lisätään aukioille ja puistoihin. Kallahden rantaraittia kehitetään ja merenrannalle tehdään lisää kohtaamispaikkoja kaupunkilaisille. 

Kolmelle päiväkodille uusi yhteinen tila 

Kallahdessa toimii tällä hetkellä useampia pieniä päiväkoteja vanhoissa tiloissa. Tavoitteena on rakentaa uusi päiväkotirakennus ja samalla sulkea kolme pienempää päiväkotia. Päiväkodit Myrskyluoto, Hippaheikki ja Kajuutta muuttavat yhteiseen uuteen rakennukseen ja niiden nykyiset rakennukset puretaan. Päiväkodeilta vapautuville tonteille on tarkoitus rakentaa omistusasuntoja. 

Kaavakävelyllä keskustellaan uudistuksista 

Kallahden uudistuksesta keskustellaan kaikille avoimella kaavakävelyllä maanantaina 2. kesäkuuta. Lähtö tapahtuu päiväkoti Kajuutan edestä klo 17 ja kierros päättyy samaan paikkaan klo 18.30. Kävelylle osallistuvat kaavoituksen, vihersuunnittelun ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoita sekä henkilökuntaa Kallahden alueen päiväkodeista.   

Kallahden suunnitteluperiaatteet on tarkoitus viedä kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi syksyllä 2025. Lautakunnan hyväksynnän jälkeen periaatteet ohjaavat alueen jatkosuunnittelua.    

Kallahden suunnitteluperiaatteisiin voi tutustua 27.5.-16.6.2025 osoitteessa hel.fi/suunnitelmat. Kirjallista palautetta voi antaa Helsingin kaupungin kirjaamoon 15.6.2025 mennessä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kathleen Diémé
Arkkitehti
Helsingin kaupunki, asemakaavoitus
09 310 52708
kathleen.dieme@hel.fi

Kuvat

Tyhjä aukio vaaleankeltaisten kerrostalojen edessä.
Kallahteen suunnitellaan täydennysrakentamista. Kuvassa Kalkkihiekantie.
Kathleen Diémé / Helsingin kaupunki
Lataa
Kolmiulotteinen hahmotelma Kallahden muutoksista.
Mahdolliset muutokset Kallahden eteläosaan.
Helsingin kaupunki
Lataa
Kolmiulotteinen hahmotelma Kallahden nykytilasta.
Nykytila Kallahden eteläosassa.
Helsingin kaupunki
Lataa
Kaavakävelyn reitti Kallahdessa
Kaavakävelyn reitti Kallahdessa
Helsingin kaupunki
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Taxistationen vid Stationsplatsen byggs om för nya arrangemang – från och med juni sköts taxitrafiken av två operatörer26.5.2025 14:33:37 EEST | Pressmeddelande

Verksamheten på taxistationen vid Stationsplatsen förändras i juni.Taxitrafiken vid den västra ingången till centralstationen sköts endast av Taksi Helsinki Oy och Mankkaan Taksi Oy (Fixutaxi), som vunnit den konkurrensutsättning som staden ordnat. Ombyggnaden för de nya arrangemangen börjar den 26 maj. Målet är att arbetet ska bli klart i början av juni, och de nya arrangemangen introduceras efter det. Taxistationen är i huvudsak i bruk under byggarbetet, men arbetet orsakar tillfälliga olägenheter för taxistationens användare.

Aseman-​aukion taksiaseman uusien järjestelyiden rakennustyöt alkavat – taksiliikennettä operoi kaksi toimijaa kesäkuusta lähtien26.5.2025 14:33:37 EEST | Tiedote

Asema-aukion taksiaseman toimintaan on tulossa muutoksia kesäkuussa. Päärautatieaseman läntisen sisäänkäynnin edustan taksiliikenteestä vastaavat vain kaupungin järjestämän kilpailutuksen voittaneet Taksi Helsinki Oy ja Mankkaan Taksi Oy (Fixutaxi). Uusien järjestelyiden rakennustyöt alkavat 26.toukokuuta. Tavoitteena on saada työt valmiiksi kesäkuun alussa, ja uudet järjestelyt otetaan käyttöön tämän jälkeen. Taksiasema on pääosin käytössä rakennustöiden aikana, mutta työstä aiheutuu hetkellistä haittaa taksiaseman käyttäjille.

Construction of new arrangements for the Asema-aukio Square taxi station begins – from June onwards, taxi transport will be provided by two operators26.5.2025 14:33:37 EEST | Press release

The arrangements of the Asema-aukio Square taxi station will change in June. At the western entrance to the Central Railway Station, taxi transport will be provided by only two operators who won the City’s tendering process: Taksi Helsinki Oy and Mankkaan Taksi Oy (Fixutaxi). Construction work for the new arrangements is set to begin on 26 May. The objective is to complete the work in early June, after which the new arrangements will be put to use. The taxi station will be in use for the most part during the construction work, but the work will cause temporary inconvenience to users of the taxi station.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye