Oma Häme

Hämeenlinnan kantakaupunkiin kaksi uutta väestöhälytintä

Jaa

Uudet väestöhälyttimet on sijoitettu Ruununmyllyn koululle sekä Nummen yhtenäiskoululle. Ensimmäisen kerran hälyttimiä testataan koesoitolla maanantaina 2. kesäkuuta klo 12.

Väestöhälyttimiä testataan kokeilumerkkiäänellä joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina. Tällöin väestöhälyttimistä kuuluu seitsemän sekuntia kestävä tasainen ääni. Testausäänet eivät edellytä asukkailta ja alueella oleskelevilta mitään toimenpiteitä, vaan kokeilun tarkoituksena on auttaa havaitsemaan mahdollisia vikoja ulkohälytinlaitteistoissa. 

Kanta-Hämeen alueella on yli 50 väestöhälytintä, jotka ovat pääasiassa sijoitettuja tiheästi asutuille alueille. 

 - Hämeenlinnassa asutus on viime vuosina lisääntynyt etenkin kaupunkialueen itä- ja länsilaitamilla, joten näihin kaivattiin uusia hälyttimiä. Siksi Ruununmyllyn ja Nummen koulut olivat loogiset sijoituspaikat, kertoo pelastuspäällikkö Tero Haapala Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta.

- Lisäksi hälyttimiä asennetaan tänä vuonna ainakin Riihimäelle ja Forssaan. Näillä asennuksilla kuitenkin korvataan pääasiassa vanhentunutta hälytintekniikkaa, ei niinkään laajenneta kuuluvuusalueita, Haapala lisää.

Hälyttimien tarkoitus on viestiä ulkona oleville, että heidän tulee suojautua sisälle. Hälyttimien ei ole tarkoitus kuulua sisätiloihin.

Vaara- ja hätätilanteista varoitetaan yleisellä vaaramerkillä

Jokaisen olisi hyvä tunnistaa väestöhälyttimellä soitettava kokeilu- ja vaaramerkki sekä tietää, mitä yleisen vaaramerkin kuuluessa tulee tehdä.  Jos esimerkiksi vaarallinen savu tai kaasu uhkaa asukkaita, väestöhälyttimillä voidaan antaa yleinen vaaramerkki. 

Yleinen vaaramerkki on minuutin mittainen nouseva ja laskeva ääni, jonka soidessa ulkona olevien tulee suojautua sisätiloihin. Sisätiloissa suljetaan ovet, ikkunat ja tuuletusaukot sekä pysäytetään ilmanvaihto, jos mahdollista.

Vaara ohi -merkki taas on minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se ilmoittaa, että uhka tai vaara on ohi.

Lisätietoja:

pelastuspäällikkö Tero Haapala
puh. 040 637 2210

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Uuden strategian valmistelu etenee – aluehallitus lähettää tilannekatsauksen valtuustolle27.5.2025 10:30:59 EEST | Uutinen

Aluehallitus on kokoontunut kautensa viimeiseen kokoukseen 26.5. Tiistaina 27. toukokuuta aluevaltuusto on puolestaan koolla viimeisen kerran, ennen kuin uusi, huhtikuun aluevaaleissa valittu aluevaltuusto aloittaa työnsä. Aluehallitus käsitteli maanantaina kokouksessaan hyvinvointialueen uuden strategian käynnistämistä. Vaikka luottamushenkilöiden valta pian vaihtuu, on Oma Häme käynnistänyt valmistelut uudelle strategiakaudelle vuosille 2026–2029. Aluevaltuusto saa strategiatyön etenemisestä tilannekatsauksen viimeisessä kokouksessaan Riihimäellä 27. toukokuuta. Kokousta voi seurata suorana verkosta. Strategiatyö on käynnistetty keväällä ja sen perustaksi on laadittu arvio nykyisestä, päättyvästä strategiakaudesta sekä tehty kattava toimintaympäristöanalyysi. Näiden pohjalta rakennetaan uuden strategiakauden tavoitteet ja painopisteet. Nykyisen strategian tavoitteiden toteutumista on arvioitu toimialojen johtoryhmissä ja hyvinvointialueen johtoryhmässä. Arviointiin osallistui myös al

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye