Sata robottia ja 140 000 banaania – HOK-Elannon keräilykeskus juhlistaa 1-vuotissyntymäpäiväänsä
28.5.2025 08:05:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote
Yksi Euroopan suurimmista ruoan verkkokaupan keräilykeskuksista avattiin vuosi sitten kesäkuussa Vantaan Veromieheen. Päivittäin tuhansia verkkokauppatilauksia käsittelevä keräilykeskus on ollut HOK-Elannon historian suurin investointi ruoan verkkokauppaan.

HOK-Elannon ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen ensimmäiset asiakastoimitukset lähtivät matkaan ympäri pääkaupunkiseutua 3.6.2024. Kuluneen vuoden aikana keräilykeskuksesta on toimitettu muun muassa yli 300 000 litraa maitoa, 140 000 banaania ja 98 000 kurkkua. Tilauksia kerää ja pakkaa lähes 200 ihmistä, työkavereinaan yli 100 robottia.
–Merkittävin asiakasryhmämme ovat toistaiseksi olleet lapsiperheet. Keskiostos asiakkaillamme on reilusti yli 100 euroa eli kerralla tilataan usein isommat ruokaostokset, kertoo HOK-Elannon keräilykeskuksen johtajana toukokuussa aloittanut Sanna Mäenpää.
–Vaikka keräilykeskuksen noutolokerikoista voi tulla myös noutamaan itse oman tilauksensa, yli 90 prosenttia tehdyistä tilauksista on toimitettu kotiinkuljetuksena, mikä kertoo asiakkaiden tarpeesta tehdä arjen ruokaostoksista mahdollisimman vaivatonta. Viime kuukausina etenkin Kampin ja Etu-Töölön asukkaat Helsingissä, tikkurilalaiset Vantaalla sekä Espoon puolella leppävaaralaiset ovat olleet aktiivisia verkkokauppatilaajia, Mäenpää paljastaa.
Asiakastoiveet edellä hektisellä toimialalla
Toukokuun lopussa keräilykeskuksessa siirrytään asiakastoiveiden pohjalta pakkaamaan tilaukset pahvilaatikoihin aiemmin käytössä olleiden muovikassien sijaan.
–Vantaan keräilykeskuksen toiminta on edelleen alkuvaiheessa ja kehitämme toimintamallejamme jatkuvasti paremmiksi saamiemme asiakaspalautteiden pohjalta. Pahvilaatikoiden käyttöön siirtyminen on yksi konkreettinen muutos, jota asiakkaat ovat toivoneet paljon, kertoo Mäenpää ja jatkaa:
–Keräilykeskuksessa on nykyisellään Prismaa vastaava valikoima. Kannustamme asiakkaita lähettämään S-kauppojen kautta tuotetoiveita, mikäli oma suosikkituote puuttuu vielä valikoimasta.
Mäenpää on aloittanut uudessa tehtävässään HOK-Elannon keräilykeskuksen johtajana toukokuun alussa. Ruoan verkkokaupan maailmaan hän siirtyi Helsingin ja Kaaren Sokoksen tavaratalojohtajan roolista.
–Keräilykeskuksella on nyt edessään mielenkiintoinen vaihe ensimmäisen käynnistysvuoden jälkeen, kun pääsemme kehittämään ja kasvattamaan toimintaamme kunnolla. Vaikka Sokoksen kauneuden ja muodin maailma on melko erilainen ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen verrattuna, ovat ihmiset kuitenkin se, mikä on ja pysyy kaikissa organisaatioissa. Toimialasta riippumatta ihmiset tarvitsevat hyvää johtamista, selkeitä prosesseja ja nähdyksi tulemisen tunnetta, summaa Mäenpää uutta aluevaltaustaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
HOK-Elannon viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa HOK-Elannosta. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Kuvat
HOK-Elanto
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK‑Elanto on merkittävä ammatillisen koulutuksen kumppani – yli 500 työssäoppimispaikkaa vuonna 202530.1.2026 10:25:48 EET | Tiedote
Valtakunnallista Ammattiosaamisen päivää vietetään perjantaina 30.1.2026. Päivän tavoitteena on nostaa esiin ammatillisen koulutuksen merkitys ja juhlia ammattiosaajia sekä ammattiin opiskelevia. Vuoden 2026 teemana on työelämäyhteistyö – aihe, joka näkyy vahvasti HOK-Elannon arjessa.
Helsingin vanhin brittipubi Angleterre juhlistaa 50-vuotista taivaltaa26.1.2026 09:39:51 EET | Tiedote
Olutravintola Angleterre on palvellut real ale -oluen, brittijalkapallon ja dartsin ystäviä jo 50 vuoden ajan Helsingin ydinkeskustassa. Yhä tänä päivänä pubissa voi nauttia tuoreesta, paikan päällä kellarissa kypsyvästä real ale -oluesta – harvinaisuudesta, jota saa Suomessa vain harvoista hanoista.
HOK-Elannon kesärekrytointi on alkanut – tarjolla yli 2 000 kesätyöpaikkaa12.1.2026 15:30:51 EET | Tiedote
Tulevana kesänä HOK-Elanto tarjoaa yli 2 000 kesätyöpaikkaa monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä eri puolilla pääkaupunkiseutua. Kesätöihin ei ole yläikärajaa.
HOK-Elanto käynnistää Prismakeskuksen rakennushankkeen Espoon keskukseen9.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto aloittaa helmikuussa 2026 uuden Prismakeskuksen rakentamisen Espoon keskukseen. Prismakeskus laajentaa alueen palvelutarjontaa ja vahvistaa Espoon keskuksen asemaa elinvoimaisena kaupunkikeskuksena. Prismakeskuksen hankekokonaisuuteen kuuluu kaupallisten tilojen lisäksi kaksi asuinkerrostaloa.
HOK-Elannon ruoan verkkokaupan hävikkiruokakassit viedään käsistä – nyt valikoima laajeni hedelmiin ja vihanneksiin4.12.2025 08:31:55 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan asiakkaat ovat tähän asti voineet tilata alennetuin hinnoin leipää, Fazerin leipomotuotteita sekä valmisruokia, joiden parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöpäivä on lähestymässä. Erilaisia valmiiksi koottuja hävikkikasseja tilataan keskimäärin yli 200 kappaletta viikoittain. Jo pelkästään leivän hävikkikasseilla on onnistuttu pelastamaan vuodessa noin 8 000 leipää päätymästä jätteeksi. Marraskuussa ruokahävikin torjuntaa Vantaan keräilykeskuksessa laajennettiin hedelmiin ja vihanneksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

