SDP:n Haatainen: Ammatillisen koulutuksen puutteet tunnistettava
Opetusministeri Adlercreutz ilmoitti, ettei tunnista ammatillisen koulutuksen ongelmia. Kuitenkin ammatillisen koulutuksen reformista lähtien on puhuttu sekä yhteisten tutkinnon osien ja lähiopetuksen riittämättömyydestä. Tämä on syytä tunnistaa, jotta ongelmia voidaan korjata, toteaa sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.).

Keskeinen ongelma ammatillisessa koulutuksessa on oppivelvollisuusopiskelijoiden liiallinen itseohjautuvuus. Kun opintoja suoritetaan etupäässä itsenäisesti, ilman riittävää lähiopetusta, opintoihin ei synny yhteisöllisyyttä eikä vertaistukea. Monet nuoret jäävät yksin, eivätkä saa opintoihin otetta.
Suomessa on sovittu parlamentaarisesti tavoite koulutustason nostosta korkeakoulutettujen suhteen 50 prosenttiin. Jotta tavoitteeseen päästäisiin edes osittain, pitää ammatillisesta koulutuksesta pystyä siirtymään huomattava määrä opiskelijoita ammattikorkeakouluun. Ammatillisen koulutuksen on tarjottava riittävä yleissivistys ja kielelliset valmiudet, jotta oppilailla on yhdenvertaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin.
On suorastaan käsittämätöntä, että esimerkiksi valtiovarainministeriö esitti säästökeinona ammatillisen koulutuksen lyhentämistä kahteen vuoteen. Tällöin nuorten jatko-opintokelpoisuus häviäisi ja luotaisiin kahden kerroksen koulutusjärjestelmä.
Ammatillista koulutusta tulee kehittää. Erityisesti oppivelvollisuusopiskelijat nuoresta iästään johtuen tarvitsevat yhteisöllisyyttä, lähiopetusta ja ylipäätään enemmän tukea opiskeluun. Aikuisopiskelijoille taas riittää useimmiten osaamisen päivittäminen ja itsenäinen ote opiskeluun. Ammatillisen koulutuksen sisällön kehittämistä ei saa jättää kesken.
Yhteyshenkilöt
Tuula HaatainenKansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
Puh:09 432 3026Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus romuttaa ammatillista koulutusta28.5.2025 14:27:56 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 120 miljoonaa euroa. Leikkauksen kerrottiin kohdistuvan aikuiskoulutukseen. Alusta asti on kuitenkin ollut ilmeistä, että se vaikuttaa myös oppivelvollisten koulutukseen, sillä resurssien väheneminen heikentää koulutuksen tarjontaa, saavutettavuutta, opetuksen määrää ja laatua.
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Innovaatiot ja ilmasto demarien painopisteet EU-maataloudessa28.5.2025 14:02:44 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta käsitteli kokouksessaan 28.5. komission tiedonantoa maatalouden ja ruoan visiosta. Valiokunnan sosialidemokraatit halusivat korostaa innovaatioiden ja toisaalta ilmaston merkitystä.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen velkalupaukset ja työllisyyslupaukset ovat heitetty romukoppaan28.5.2025 13:34:46 EEST | Tiedote
-Orpon-Purran puheet velkaantumisen taittamisesta ovat enää tyhjiä lupauksia, kun hallitus on toimillaan heittänyt velkatavoitteensa romukoppaan, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen velkalaiva ei pysy pinnalla28.5.2025 12:05:03 EEST | Tiedote
-Hallituspuolueiden suurista puheista ja lukuisista pienituloisiin kohdistuvista leikkaustoimista huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu edelleen eikä hallitus saa velkalaivaansa pidettyä pinnalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Hallituksen puheet velkaantumisen taittamisesta ovat vailla katetta28.5.2025 11:57:47 EEST | Tiedote
-Tänään julkistettu vuoden toinen lisätalousarvio osoittaa jälleen, että hallituksen suuret puheet velkaantumisen taittamisesta voidaan nyt unohtaa, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen (sd). Hallituksen tänään julkistettu esitys kasvattaa kuluvan vuoden alijäämän ja tätä kautta uuden velan jo 13 miljardiin euroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme