S-Pankki Oyj

Tutkimus: Raha-asiat suomalaisille yhä tabu – julkinen rahapuhe aiempaa hyväksytympää

Jaa

Suomalaisten mielestä rahasta puhuminen julkisuudessa on hyväksyttävämpää kuin aiemmin, mutta lähes kolmannes suomalaisista ei puhu omista raha-asioistaan kovin avoimesti edes läheisilleen.

Henkilö katsoo älypuhelinta ulkona

S-Pankin tuoreessa Talouden tabut -kyselytutkimuksessa 54 prosenttia suomalaisista arvioi, että rahasta puhuminen on muuttunut hyväksyttävämmäksi. Erityisesti naiset kokevat, että julkinen rahapuhe on aiempaa hyväksyttävämpää. Mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse, sitä hyväksytympänä julkista rahapuhetta pidetään.

Muutos ei kuitenkaan heijastu siihen, miten suomalaiset itse puhuvat rahasta. Noin kolmannes (31 %) suomalaisista ei juurikaan puhu omista raha-asioistaan läheistensä kanssa. Kun sama kysely tehtiin vuonna 2017, luku oli 32 %.

Viime vuosien taloudellisella epävarmuudella on ollut kahtalainen vaikutus suomalaisten rahapuheeseen. Joka viides kokee, että viime vuosien yleinen taloudellinen epävarmuus on johtanut puhumaan aiempaa avoimemmin, mutta joka kymmenes sanoo puhuneensa rahasta aiempaa vähemmän.

”Rahatabu murtuu Suomessa hitaasti. Vaikka julkinen rahapuhe on muuttunut hyväksyttävämmäksi, suomalaisten mielestä on helpompi puhua omasta terveydestä kuin raha-asioista. 75 prosenttia puhuu vähintään melko avoimesti terveydestään ja 68 prosenttia raha-asioistaan”, sanoo S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen.

”Tutkimus osoitti, että monille avoin rahapuhe on yhä vaikeaa – ja 11 prosenttia vastaajista ei puhu raha-asioistaan kenenkään kanssa. Taloudellisesti epävarmoina aikoina raha-asioiden kantaminen yksin voi kuitenkin olla hyvin kuormittavaa”, Ronkanen jatkaa.


Säästämisen ja sijoittamisen suosion kasvu näkyy myös siitä puhumisessa

Omasta palkasta puhuu erittäin tai melko avoimesti 65 prosenttia suomalaisista, veloista 63 prosenttia ja säästöistä tai sijoituksista 60 prosenttia. Säästöistä ja sijoituksista puhuminen on suomalaiskodeissa helpottunut huomattavasti sitten vuoden 2017 kyselyn – erittäin tai melko avoimesti puhuvien osuus on kasvanut seitsemän prosenttiyksikköä.

 ”Säästämisen ja sijoittamisen suosio kasvaa, mikä näkyy S-Pankissa muun muassa mikrosäästäjien tasaisena kasvuna S-mobiilin Säästäjä-palvelussa. Kun säästämisen ja sijoittamisen alkuun pääseminen on tehty mahdollisimman helpoksi, on aiheesta puhuminenkin varmasti osaltaan arkipäiväistynyt”, S-Pankin valmennuspäällikkö Emilia Simola sanoo.

Rahasta puhumista helpottaisi ennen kaikkea oman taloudellisen tilanteen parantuminen, arvioi neljäsosa vastaajista. Lähes puolet (46 %) suomalaisista on kokenut häpeää rahatilanteestaan ainakin joskus, ja 14 prosenttia tuntee sitä usein. Naisista yli puolet on joskus kokenut häpeää taloudellisesta tilanteestaan, miehistä 40 prosenttia.

”Useimpien elämässä tulee jossakin vaiheessa vastaan taloudellisia haasteita. Häpeän ei kannata antaa lamaannuttaa. Avoin rahapuhe on yksi keino lisätä omaan talouteen liittyvää hallinnan tunnetta ja mahdollistaa paremman arjen suunnittelua. Saatavilla on myös apua ja neuvoja. Me S-Pankissa olemme kehittäneet palvelumme ja digitaaliset ratkaisumme niin, että ne vastaavat suomalaisten arjen todellisiin tarpeisiin ja mukautuvat eri elämäntilanteisiin”, sanoo Simola.


Tutkimuksesta

Talouden tabut -tutkimuksen toteutti S-Pankin toimeksiannosta Kantar. Tutkimukseen osallistui 1042 suomalaista, jotka edustavat 15–79-vuotiasta väestöä eri puolilta maata, eri ammattiasemista ja eri tuloluokista.

Lue lisää S-Pankin Talouden tabut -tutkimuksen tuloksista (PDF, 1,2 Mt)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

henkilö, joka on pukeutunut pukuun ja seisoo vihreän sohvan edessä modernissa toimistoympäristössä. S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen.
S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen
Pekka Hannila S-Pankki Oyj
Lataa
Hymyilevä henkilö istuu valoisassa toimistotilassa. S-Pankin valmennuspäällikkö Emilia Simola
S-Pankin valmennuspäällikkö Emilia Simola, päivittäiset pankkiasiat ja arjen talous
Pekka Hannila S-Pankki Oyj
Lataa

Liitteet

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Enkät: Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga att göra längre resor till sin stuga2.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt en enkät som S-Banken låtit göra åker finländarna till stugan några gånger om året och det vanligaste sällskapet är maken eller makan. Vanligen stannar de ett par dagar på stugan, och för många är det den knappa fritiden som begränsar den tid som kan tillbringas på stugan. Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga än andra finländare att resa upp till 300 kilometer till sin stuga.

Enkät: Finländarna spenderar mer pengar på semester i hemlandet än utomlands – turister stannar nu längre på inhemska resmål än tidigare26.6.2025 10:46:42 EEST | Pressmeddelande

Enligt en nyligen genomförd undersökning spenderas mer pengar på semesterresor inom landet än på utlandssemestrar. Utomlands står boendet för en större del av budgeten, medan inrikesresor medför högre kostnader för färdmedel. Den inhemska turismen gynnas av olika evenemang och resenärerna vill i allt högre grad ha individuella upplevelser och lättanvända tjänster.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye