Asiantuntija: Datakeskuksista säätövoimaa Suomen energiajärjestelmälle
Suomen energiajärjestelmän vakaus on ollut pitkään vahva kilpailuetu, mutta muuttuvat olosuhteet vaativat uusia ratkaisuja. Schneider Electricin toimitusjohtaja Jani Vahvanen näkee datakeskusten kasvavan roolin osana energiajärjestelmän tasapainottamista.

Suomen energiajärjestelmän vakaus on pitkään perustunut teollisuuden ja energiatuotannon yhteistyöhön. Metsä- ja selluteollisuuden kyky sopeuttaa prosessejaan energian saatavuuden mukaan on ollut merkittävässä roolissa. Tämä symbioosi on taannut energiajärjestelmän tasapainon ja luotettavuuden myös haastavina aikoina.
– Tällä hetkellä olemme käännekohdassa. Teollisuuden rakennemuutokset, suurten laitosten alasajot ja tuotannon siirtyminen ulkomaille ovat vähentäneet perinteistä säätövoimaa. Samaan aikaan energiajärjestelmä kohtaa uusia vaatimuksia: uusiutuvan energian lisääminen, fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopuminen ja sähköverkon kuormituksen kasvu vaativat uudenlaisia ratkaisuja, kertoo Schneider Electric Finlandin toimitusjohtaja Jani Vahvanen.
– Datakeskukset voivat olla osa ratkaisua. Näiden energiankulutuksen jättiläisten rooli on kasvamassa, ja niiden kuormittavuus sähköverkolle on merkittävä. Mutta samalla ne tarjoavat myös mahdollisuuden. Esimerkiksi tekoälymallien koulutus tai muut datakeskusten ei-kriittiset prosessit voidaan ajastaa tai keskeyttää hetkellisesti ilman merkittävää vaikutusta lopputulokseen. Tämä joustavuus voi muuttaa datakeskukset perinteistä teollisuutta täydentäväksi säätövoimaksi.
Energiajärjestelmän vakaus on turvallisuutta – ja kilpailuetu
Energian käyttäjien ja tuottajien välinen yhteistyö, älykkäät teknologiat ja energiatehokkuuden optimointi ovat avainasemassa vakauden takaajina. Tekoäly voi auttaa datakeskuksia paitsi optimoimaan omaa energiankäyttöään, myös hyödyntämään syntyvää hukkalämpöä tehokkaasti esimerkiksi kaukolämpöjärjestelmissä.
Energiajärjestelmän vakaus on tietysti tekninen haaste, mutta sen vakaana pitäminen avaa strategisia mahdollisuuksia. Datakeskusten, vetytalouden ja uusiutuvan energian ympärille rakentuvat ratkaisut voivat olla keskeisiä elementtejä Suomen kilpailukyvyn ja kestävän kasvun varmistamisessa.
– Teknologiaosaamisemme, innovaatioiden hyödyntäminen ja yhteistyökyky tarjoavat vahvan pohjan kohdata tulevaisuuden haasteet – ja luoda samalla uudenlaista lisäarvoa yhteiskunnalle, huomauttaa Vahvanen.
– Suomen energiajärjestelmän vakaus on monien uusien investointien elinehto. Datakeskukset voivat olla energiajärjestelmän joustavuuden tuottaja, mutta niiden potentiaali täytyy aktiivisesti valjastaa käyttöön.
Lisätietoja:
Susanna Niemelä, Brand, PR and Communication Manager, Schneider Electric Finland
050 3545 666, susanna.niemela@se.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna NiemeläBrand, PR and Communication ManagerSchneider Electric Finland
Puh:+358503545666susanna.niemela@se.comKuvat
Tietoa Schneider Electricistä
Schneider luo merkitystä tarjoamalla kaikille mahdollisuuden hyödyntää energiaa ja muita resursseja parhailla mahdollisilla tavoilla. Kaikessa toiminnassamme yhdistyy edistys ja kestävä kehitys. Kutsumme tätä ajatusta teemalla Life Is On.
Globaalina teollisena teknologiajohtajana tuomme sähköistämisen, automaation ja digitalisoinnin huippuasiantuntemusta älykkääseen teollisuuteen, joustavaan infrastruktuuriin, tulevaisuuden datakeskuksiin, älykkäisiin rakennuksiin ja intuitiivisiin koteihin. Syvällisen toimialatuntemuksemme ansiosta tarjoamme integroituja, koko elinkaaren kattavia ja tekoälypohjaisia teollisia IoT -ratkaisuja, joissa yhdistyvät kytketyt tuotteet, automaatio, ohjelmistot ja palvelut. Rakennamme asiakkaillemme myös digitaalisia kaksosia kannattavan kasvun mahdollistamiseksi.
Tärkein voimavaramme ovat ihmiset: 150 000 kollegaa ja yli miljoona kumppania yli 100 maassa varmistavat läheisen yhteyden asiakkaisiimme ja sidosryhmiimme. Integroimme monimuotoisuuden ja inkluusion kaikkeen toimintaamme, ja meitä ohjaavat tavoitteemme luoda kestävää tulevaisuutta kaikille.
www.se.com/fi/fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric
Enerz avaa selkeän näkymän kiinteistöjen hallintaan Schneider Electricin työkalujen avulla4.12.2025 10:26:21 EET | Tiedote
Älykäs kiinteistö kerää jatkuvasti dataa suorituskyvystään, teknisten järjestelmien tilasta ja sisäilmaolosuhteista. Kiinteistöjen energiatehokkuuteen erikoistunut Enerz on kehittänyt Schneider Electricin analytiikkatyökalujen avulla uudenlaisen valvomonäkymän, jolla saa nopean ja kattavan kuvan kiinteistön toiminnasta.
Roca-konsernin digitaaliselle transformaatiolle löytyi suunta yhteistyössä Schneider Electricin kanssa2.12.2025 09:23:22 EET | Tiedote
Schneider Electric Advisory Services ja Schneiderin teollisuusautomaatioteknologia parantavat Rocan toiminnan tehokkuutta, vähentävät energiankulutusta ja vahvistavat tiimien osaamista. Yhtenäinen digitaalinen malli otetaan käyttöön yli 80:ssä Rocan tehtaassa eri puolilla maailmaa. Muutoksen myötä digitalisaatiosta muodostuu konsernin globaalin toiminnan strateginen tukijalka. Kansainvälinen teknologiajohtaja Schneider Electric ja kylpyhuoneratkaisuihin erikoistunut Roca Group ovat solmineet kumppanuuden Rocan globaalin liiketoiminnan digitaalisen transformaation toteuttamiseksi. Tavoitteena on parantaa Rocan toimintojen energiatehokkuutta ja vastuullisuutta. Roca Groupilla on monipuolinen kansainvälinen tehdasverkosto, jolle konserni halusi määritellä yhtenäisen ja erilaisiin teollisiin olosuhteisiin räätälöidyn digitaalisen mallin. Yhteistyössä Schneider Electricin kanssa syntyi etenemissuunnitelma, jossa keskitytään tehokkuuteen, yhdistettävyyteen ja toiminnan joustavuuteen. Schneid
Schneider Electric ja Gistele tuovat markkinoille älykotivalmiit sähkökeskukset28.11.2025 10:09:37 EET | Tiedote
Schneider Electric ja kotimainen Gistele Oy tuovat markkinoille ensimmäiset Wiser Ready -älykotivalmiit sähkökeskukset. Keskuksen energiamittarin ja Wiser Home -älykotisovelluksen avulla voi seurata ja ohjata asunnon kulutusta reaaliajassa, mikä mahdollistaa myös nopean reagoinnin sähkön hinnan muutoksiin. Sigma Wiser Ready -sähkökeskukset tarjoavat ratkaisun talotehtaiden ja rakennusliikkeiden uudiskohteisiin. Kansainvälinen energiateknologiajohtaja Schneider Electric sekä kotimainen sähkökeskusvalmistaja Gistele Oy ovat solmineet strategisen yhteistyösopimuksen, jonka tuloksena syntyy täysin uusi tuotekategoria: Wiser Ready -älykotivalmiit ryhmäkeskukset. Ensimmäisenä valmistajana maailmassa Gistele tuo markkinoille keskuksia, joihin on integroitu Wiser Ready -älykotivalmius jo tuotantovaiheessa. Wiser Ready -ryhmäkeskukset tuovat merkittäviä etuja niin rakennusliikkeille, talotehtaille kuin myös loppukäyttäjille. Yhteistyö julkaistiin lokakuussa Schneider Electricin globaalissa Inno
Schneider Electricin tutkimus: suljettujen automaatiojärjestelmien modernisoinnissa mahdollisuus miljoonasäästöihin27.11.2025 12:20:40 EET | Tiedote
Piilotetut kustannukset: Suljetuista teollisuusjärjestelmistä voi aiheutua kuluja muun muassa seisonta-aikojen, tehottomuuden ja vaatimustenmukaisuuden parantamisen vuoksi. Keskisuurille teollisuusyrityksille aiheutuu niistä kustannuksia, jotka vastaavat noin 7,5 prosenttia niiden vuotuisesta liikevaihdosta. Jäykkä infrastruktuuri hidastaa reagointia: 77 prosenttia järjestelmistä tarvitsee jatkuvia laitteistopäivityksiä. Hajanaiset alustat tekevät rakenteesta monimutkaisen ja aiheuttavat viivästyksiä päivityksiin. Avoin ohjelmistokeskeinen automaatio tulevaisuutta varten: ohjelmistojen ja laitteistojen eriyttäminen nopeuttaa päätöksentekoa, tarjoaa reaaliaikaisen näkymän toimintaan ja parantaa kilpailukykyä. Kansainvälinen energiateknologiajohtaja Schneider Electric on julkistanut kansainvälisen tutkimuksen "Open vs. Closed: The $11,28M Question for Industrial Leaders". Raportti paljastaa, että suljetut teollisuusautomaatiojärjestelmät heikentävät yritysten kilpailukykyä ja aiheuttavat
Schneider Electricin One Digital Grid Platform luo perustan sähköyhtiöiden energiahaasteiden hallinnalle20.11.2025 08:11:00 EET | Tiedote
One Digital Grid Platform on alusta, joka tuo tekoälyn hyödyt osaksi sähköverkkojen suunnittelua, resurssienhallintaa ja toimintaa. Alustan kautta on muun muassa saatavilla reaaliaikaisia arvioita sähkökatkosten korjaamisesta, mikä parantaa asiakaskommunikaatiota ja läpinäkyvyyttä. Energianhallintaan ja automaatioratkaisuihin erikoistunut Schneider Electric mullistaa sähköverkkojen toiminnan uuden One Digital Grid Platform -alustan avulla. One Digital Grid Platform on integroitu ja tekoälyä hyödyntävä alusta, joka on suunniteltu auttamaan sähköyhtiöitä toimintojen modernisoinnissa, verkon kestävyyden vahvistamisessa ja energiakustannusten vähentämisessä. Tekoälypohjainen One Digital Grid Platform yhdistää suunnittelun, toiminnan ja resurssienhallinnan, mikä helpottaa innovaatioita ilman tarvetta kalliille infrastruktuurin päivityksille. Se tarjoaa integroituja työkaluja luotettavuuden parantamiseen, tehokkuuden lisäämiseen ja asiakaskommunikaation tehostamiseen. Modernin sähköverkon uu
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

