KUTSU: Jussi Halla-aho - Elämäkerta -kirjan julkistustilaisuus 21.8.2025 KLO 14.00 Lönnrotinkatu 18 A sisäpiha.
6.6.2025 10:31:08 EEST | Readme.fi | Kutsu
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on koko julkisen elämänsä ajan herättänyt voimakkaita tunteita. Vankkumattomien kannattajiensa ansiosta hän on kerännyt ennätysmäisiä äänisaaliita useissa vaaleissa. Vuoden 2024 presidentinvaaleissa häntä äänesti 615 802 suomalaista eli jokseenkin joka viides uurnilla käynyt. Samaan aikaan poliittisen kentän toisella laidalla on Halla-ahon mielipiteitä kohtaan tunnettu jopa suoranaista kauhua.

Tässä ensimmäisessä Halla-ahosta kirjoitetussa auktorisoidussa elämäkertateoksessa avataan puhemiehen polkua Tampereen Peltolammin lähiökodista intoutuneeksi kielentutkijaksi, purevan satiiriseksi mielipidevaikuttajaksi ja lopulta yhdeksi maan johtavista poliitikoista, jonka rooli oli tärkeä ulkopolitiikan johdossa silloin, kun Suomen kelkka kansan kannustamana käännettiin samalle uralle muiden länsimaiden kanssa Venäjän hyökätessä kohti Kiovaa, Halla-aholle tuttua kaupunkia.
Elämäntaival on ollut täynnä odottamattomia käänteitä. Niitä kuvataan kirjassa Halla-ahon omaan kertomukseen, lähipiirin haastatteluihin sekä laajaan lähdeaineistoon perustuen. Teoksessa avataan muun muassa aikanaan piiloon jätetyt syyt siihen, miksi Halla-aho luopui tavoittelemasta perussuomalaisen puolueen puheenjohtajuutta vuonna 2021, vaikka olisi tullut suurella varmuudella valituksi. Kohutun tiedotteen sisältö julkaistaan tässä kirjassa, kuusi vuotta etuajassa.
Kirjoittaja Markku Heikkilä on toimitustyön veteraani ja vapaa esiintyjä.
Julkaisuvapaa 21.8.2025 klo 00.01.
Kirja ilmestyy elokuussa 2025.
Kirjan kustantaja on Readme.fi.
Aika: Torstai 21.8.2025, Klo 14.00.
Paikka: Lönnrotinkatu 18 A, sisäpiha, 00120 Helsinki
Ilmoittaudu heti, mutta viimeistään 1.8.2025 jussi.kiilamo@readme.fi
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt: jussi.kiilamo@readme.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Readme.fi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki
010 5060 400

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Readme.fi
Suuri retkeilyvinkkikirja - lähes 600 vinkkiä ja niksiä! -kirjan uudistettu painos julkaistaan helmikuussa 2026!3.2.2026 10:02:12 EET | Tiedote
Suuren retkeilyvinkkikirjan uudistettu painos tarjoaa lähes 600 hyödyllistä ja hyväksi havaittua vinkkiä ja niksiä retkeilyyn sekä luonnossa liikkumiseen. Kirjan monipuolisesta sisällöstä hyötyvät niin aloittelevat päiväretkeilijät kuin vaellukselle suuntaavat konkarit.
Raija Kivimetsän ja Terhi Pyykösen Vähennä turvotusta -kirja antaa vinkit parempaan oloon!2.2.2026 10:00:01 EET | Tiedote
Lievitä turvotusta, virkisty ja heleytä kehosi luonnollisin keinoin. Tuntuuko olo turvonneelta, vetämättömältä, iho samealta? Et ole yksin - ja voit tehdä asialle paljon enemmän kuin uskot.
KUTSU: Klassikoita Karjalasta - Keittokirjan julkistustilaisuus 4.2.2026 KLO 15.00 Lönnrotinkatu 18 A 2.krs.22.1.2026 10:11:27 EET | Kutsu
Tässä kirjassa pääset nauttimaan suomalaisten rakkaimpia ruokia, jotka ovat lähtöisin Suomen itärajalta – Karjalasta.
KUTSU: Tokio - Ruokamatka metropoliin - Keittokirjan julkistustilaisuus torstaina 13.11.2025, kello 17.30 ravintola Shinobissa. Tarjolla pientä purtavaa ja juomaa.10.11.2025 08:28:00 EET | Kutsu
Kirjan tekijät matkasivat kuukauden ajan Tokion ydinkeskustaa kiertävää Yamanote-ympyrärataa Akihabarasta Ebisuun huikeimpia ruokakokemuksia metsästäen. Metropolin parhaiden ravintoloiden ja katuruokakioskien inspiroimana syntyi värikäs ja upeasti kuvitettu keittokirja, joka antaa myös muhkeat eväät kaikille Tokion matkaa suunnitteleville.
KUTSU: Talvisota - Kenttäpostia -kirjan julkistustilaisuus Eduskuntatalon Pikkuparlamentin kansalaisinfo-tilassa 6.11.2025 kello 11.00-12.00. Haastattelijana toimii tohtori Pentti Arajärvi, ja tilaisuutta emännöi eduskunnan varapuhemies Paula Risikko.30.10.2025 09:55:38 EET | Kutsu
Talvisodan 105 kunnian päivää ovat piirtyneet syvälle Suomen historiaan. Pieni Suomi puolustautui kaikilla rintamilla rankasti alivoimaisena puna-armeijan hyökkäyksiä vastaan ja selvisi sodasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme