IAU hylkäsi lentoliikenteen palveluiden sovintoehdotuksen ja tavoittelee edelleen ylimitoitettuja palkankorotuksia
28.5.2025 09:12:20 EEST | Palvelualojen työnantajat Palta ry | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta ja Ilmailualan Unioni IAU antoivat tänään vastauksensa sovittelijan 27.5. tekemään sovintoehdotukseen lentoliikenteen palveluja koskevassa työriidassa. Palta olisi ollut valmis hyväksymään sovintoehdotuksen, mutta IAU ilmoitti hylkäävänsä ehdotuksen.
Osapuolet ovat tavanneet viime viikkoina sovittelijan johdolla tiiviisti ja hakeneet ratkaisua. Palta on pettynyt siihen, että IAU jo toistamiseen päätyi hylkäämään alalle annetun sovintoehdotuksen. Sovintoehdotus olisi tuonut alalle yleisen linjan mukaiset palkankorotukset.
– IAU on ilmoittanut neljän tunnin mittaisista lakoista perjantaille 30.5., maanantaille 2.6., keskiviikolle 4.6. ja keskiviikolle 11.6. Olisimme toivoneet, että lakot ja niistä lentomatkustajille aiheutuva haitta olisi voitu välttää, erityisesti näin koulujen lomakauden alkaessa. IAU:n kohtuuttomat vaatimukset eivät ole millään tavalla suhteutettuja näiden yhtiöiden taloudelliseen tilanteeseen, neuvottelujohtaja Pasi Vuorio Paltasta sanoo.
IAU tavoittelee edelleen alalle muita aloja korkeampia korotuksia, vaikka valtaosa muista lentoliikenteen henkilöstöryhmistä on hyväksynyt yleisen linjan mukaiset korotukset.
Palta on valmis neuvottelemaan yleisen linjan mukaisesta ratkaisusta myös sovittelun ulkopuolella, mikäli IAU luopuu kaikista ilmoittamistaan työtaistelutoimenteistä.
Koronakriisistä ja Venäjän hyökkäyssodasta aiheutuneet vaikeudet vaikuttavat edelleen lentoliikenteen palveluiden yhtiöiden toimintaan ja tulokseen.
–Ylimitoitetuilla palkankorotuksilla horjutettaisiin yhtiöiden kriisien jälkeistä toimintakykyä. Lakkokeinoa käyttämällä yhtiöistä pyritään nyt häikäilemättömästi ulosmittaamaan tuloksenteon edellytykset. Samalla vaarannetaan alan työpaikkojen säilyminen, Vuorio toteaa.
Lisätiedot
Neuvottelujohtaja Pasi Vuorio, 0400 949 082, pasi.vuorio@palta.fi
Palvelualojen työnantajat Palta ry
Yhteyshenkilöt
Pasi VuorioNeuvottelujohtaja
Puh:040 094 9082pasi.vuorio@palta.fiPalta on uuden työn, digimurroksen ja tulevaisuuden työmarkkinoiden suunnannäyttäjä. Yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa yhdistämme faktat, työmarkkinaosaamisen sekä vaikuttamisen taidot palvelutalouden ja Suomen parhaaksi. Palta on EK:n toiseksi suurin jäsenliitto ja edustamme noin 2 600 palvelualoilla toimivaa jäsentämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Palvelualojen työnantajat Palta ry
Selvitys: Asiakaspaine kirittää ilmastotyötä palvelualoilla – liikenteessä ja logistiikassa suurimmat odotukset ja kustannuspaineet26.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ilmastotyö on vakiintunut osaksi palveluyritysten arkea, ja asiakkaiden kasvavat odotukset kirittävät yhä useampia yrityksiä ilmastotoimiin, selviää Palvelualojen työnantajat Paltan tuoreesta Ilmastokatsauksesta. Palvelualojen päästöt ovat laskeneet seurantajaksolla selvästi. Suurimmat vähennykset ovat tapahtuneet liikenteessä ja logistiikassa, jossa ilmastotavoitteet ovat yleisimpiä ja asiakaspaine kovinta. Alan yrityksiä haastavat muita aloja suuremmat kustannukset.
Palta: Palvelualoilla heikkoa toivoa suhdanteen vahvistumisesta – myyntiodotukset korkeimmalla kolmeen vuoteen27.1.2026 12:37:42 EET | Tiedote
Koko talouden suhdannetilanne on yhä keskimääräistä heikompi, mutta palvelualojen näkymät ovat hienoisesti kohentuneet ja viittaavat Suomen talouden vihdoin saavan pontta. Palvelualojen luottamus ja myyntiodotukset ovat viimeksi olleet yhtä korkealla yli kolme vuotta sitten. Suhdanteen asteittainen vahvistuminen näkyy useassa eri tilastossa.
Paltan puheenjohtaja Turkka Kuusisto: Suomen kasvupolitiikka kaipaa selkeää suunnanmuutosta11.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Tiedote 11.11.2025, julkaistavissa klo 16 Suomen kasvupolitiikka kaipaa uudelleenarviointia ja selkeää suunnanmuutosta kohti monipuolisempaa elikeinorakennetta, arvioi Palvelualojen työnantajat Paltan hallituksen puheenjohtaja, Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.
Paltan hallitus vuodelle 2026 valittu – Turkka Kuusisto jatkaa puheenjohtajana11.11.2025 15:33:03 EET | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Paltan syyskokous on 11.11.2025 tehnyt päätökset liiton hallituksen kokoonpanosta vuodelle 2026. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.
Palvelualojen suhdannekuva: Kasvu varovaista, teknologia muuttaa työvoiman rakennetta9.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Palvelualoilla riittämätön kysyntä on noussut suurimmaksi kasvun esteeksi, kertoo Palvelualojen työnantajat Paltan tuore suhdannekatsaus. Kuluttajien lisääntynyt säästäminen on leikannut kulutuksesta yli 9 miljardia euroa viimeisen kahden vuoden aikana. Viennin veto ei yksin riitä, sillä lähes 80 prosenttia Suomen työllisistä on riippuvaisia kotimaisesta kysynnästä. Yksityisen rahankäytön merkitys korostuu entisestään julkisen kulutuksen vähentyessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme