Naiset kasvattavat jalansijaansa ICT-alalla – Magic Cloudilla naisten osuus uusista rekrytoinneista 50 %
Naisten osuus ICT-alalla kasvaa tasaisesti, mutta matkaa tasa-arvoon vielä riittää. Siinä missä koko alalla naisten osuus on noin 29 %, Magic Cloudilla kehitys on harpannut eteenpäin: viimeisen vuoden aikana uusista työntekijöistä puolet on ollut naisia. Yrityksen johtoryhmästä 50 % on naisia – selvästi enemmän kuin alan 17 % keskiarvo.

ICT-ala on perinteisesti ollut miesvaltainen, mutta naisten osuus alan työntekijöistä kasvaa tasaisesti. Teknologiateollisuuden mukaan alalla työskentelevistä 29 % on naisia. Vaikka naisten osuus on vielä vähäinen, suunta on kuitenkin positiivinen. Kevään 2024 yhteishaussa ICT-alan korkeakoulutukseen hakeneista jo 28 % oli naisia. Vertailuna vuonna 2015 ICT-alan koulutukseen haki 13-14% Tietoevryn mukaan naisten osuus ICT-alalla on jopa tuplaantunut viidessä vuodessa.
Myös Magic Cloudilla tämä kehitys näkyy konkreettisesti. Viimeisen vuoden aikana palkatuista työntekijöistä 50 % on ollut naisia, kun aiemmin vastaava osuus oli 18,75 %. Koko henkilöstöstä naisia on tällä hetkellä 30,8 %.
Yritys erottuu edukseen myös johtotason tasa-arvossa. Magic Cloudin johtoryhmästä 50 % on naisia. Tämä on huomattavasti enemmän kuin alalla keskimäärin. Vuonna 2024 ICT-alan johtoryhmissä naisten osuus oli vain 17 %
Emme käytä sukupuolikiintiöitä, vaan palkkaamme aina tehtävään parhaiten sopivan henkilön. Viimeisen vuoden aikana meille on kuitenkin hakeutunut ennätyksellisen paljon osaavia ja motivoituneita naisia, kertoo kasvujohtaja Mari Asmala.
Meillä on aidosti avoin organisaatiokulttuuri ja työilmapiiri, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Uskomme, että tämä näkyy myös siinä, ketkä kokevat meidän olevan sopiva työpaikka itselleen, sanoo Annina Siewert, Magic Cloudin operatiivinen johtaja.
Miksi muutos näkyy nyt?
Monet tekijät vaikuttavat siihen, että ICT-ala kiinnostaa yhä useampia naisia. Alan kehittyminen, merkitykselliset työtehtävät, uramahdollisuudet ja kilpailukykyinen palkka houkuttelevat. Lisäksi julkinen keskustelu tasa-arvosta ja esikuvien näkyvyys ovat tärkeitä tekijöitä.
Naiset tuovat tiimeihin erilaisia näkökulmia ja tapoja lähestyä asioita. Tämä monimuotoisuus on selkeä vahvuus niin kehitykselle kuin työyhteisölle, sanoo operatiivinen johtaja Annina Siewert.
Yrityksillä on keskeinen rooli alan mielikuvan muuttamisessa
Yritykset voivat edistää tasa-arvoa tekemällä tietoisia valintoja rekrytoinnin ja viestinnän kaikissa vaiheissa. Esimerkiksi työpaikkailmoituksista voidaan poistaa sukupuolittuneita sanavalintoja, jotka voivat huomaamatta rajata hakijajoukkoa.
Myös tapa, jolla teknologiasta ja työtehtävistä viestitään, vaikuttaa. Kun alan terminologiaa avataan ymmärrettävästi ja rooleja kuvataan selkeästi, se madaltaa kynnystä hakea erilaisiin rooleihin – myös niiden, joilla ei ole perinteistä taustaa teknologia-alalta, mutta jotka omaavat vahvan potentiaalin ja osaamisen.
ICT-ala on tärkeä palveluala, jonka rooli osana yhteiskuntamme toimintaa vain kasvaa tulevaisuudessa. Läheskään kaikissa ICT-alan tehtävissä ei myöskään tarvitse olla teknologian syväosaaja itse, sillä teknologia on lopulta vain väline palvelun ja arvon tuottamiseen asiakkaalle, sanoo operatiivinen johtaja Annina Siewert, jolla itsellään on kaupallinen tausta.
Tasa-arvon esteitä on yhä
Vaikka kehitys on positiivista, haasteita riittää edelleen. Esimerkiksi TEKin tutkimuksen mukaan naiset saavat keskimäärin 5,5 % pienempää palkkaa kuin miehet, vaikka kokemus, koulutus ja tehtävänkuva huomioidaan. Lisäksi naiset kokevat, että heidän osaamistaan kyseenalaistetaan useammin ja että sama käytös tulkitaan eri tavoin sukupuolesta riippuen – esimerkiksi suorapuheisuutta ei naisilla arvosteta samalla tavalla kuin miehillä, joilla se voidaan tulkita itsevarmuudeksi.
Alaa vaivaavat yhä myös kapeakatseiset stereotypiat. ICT-alaa saatetaan pitää vaikeana tai liian teknisenä, mikä voi vaikuttaa naisten kiinnostukseen hakeutua alalle. Myös odotukset menestymisestä ovat usein epätasapainossa: naisilta saatetaan odottaa enemmän näyttöjä ja heitä arvioidaan tiukemmin kuin miehiä. Tällaiset tiedostamattomat ennakkoluulot ja kaksoisstandardit voivat estää tasa-arvon toteutumista käytännössä, ellei niitä tietoisesti tunnisteta ja pureta.
Kohti aidosti tasa-arvoista teknologia-alaa
Tasa-arvoisessa rekrytoinnissa ei ole kyse siitä, että joku saisi etulyöntiaseman sukupuolensa vuoksi. Kyse on siitä, että jokaiselle annetaan aidosti yhtäläiset mahdollisuudet tulla valituksi – ja että ala näyttäytyy kaikille kiinnostavana ja saavutettavana uravaihtoehtona.
Tämä ei ole vain yhden tahon vastuulla. Meillä jokaisella niin yksilöillä, yrityksillä kuin yhteiskunnalla on oma rooli alan mielikuvien muokkaamisessa. Kun ICT-ala esitellään monipuolisesti ja saavutettavasti, se alkaa vetää puoleensa erilaisia osaajia, myös niitä, jotka eivät ole perinteisesti nähneet paikkaansa teknologian parissa.
Meidän tehtävämme on tehdä IT-alasta lähestyttävämpi ja todellisuutta vastaava. Näin saamme mukaan kaikki osaajat sukupuolesta riippumatta, Asmala summaa.
Erilaisuus ei ole pelkästään tasa-arvokysymys, se on myös kilpailuetu. Erilaiset näkökulmat ja lähestymistavat rikastuttavat tiimejä ja johtavat parempiin päätöksiin. Kun organisaatiossa on tilaa moninaisuudelle, se näkyy suoraan myös liiketoimintahyötyinä: innovatiivisuutena, parempana asiakasymmärryksenä ja kestävänä kasvuna.
Yhteyshenkilöt
Mari AsmalaKasvujohtajaMagic Cloud
Puh:045 110 2808mari.asmala@magiccloud.fiTietoja julkaisijasta
Magic Cloud on kotimainen pilviasiantuntija, joka huolehtii asiakkaistaan ja heidän pilviympäristöstään. Korkeatasoisilla pilviratkaisuilla ja ennakoivalla palvelulla varmistamme, että pilviympäristösi on selkeä, tehokas ja turvallinen – tukien yrityksesi kasvua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Magic Cloud Oy
Pilvipalveluyritys Magic Cloud ja tekoäly-startup ConfidentialMind kehittävät kotimaista AI-alustaa20.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pilvipalveluiden asiantuntijayriytys Magic Cloud ja tekoäly-yritys ConfidentialMind kertoivat tänään yhteistyönä tarjoamastaan AI-alustasta. Magic Cloud hallinnoi palvelua Suomessa ja se tulee pyörimään Magic Cloudin kotimaisissa datakeskuksissa. Kun Euroopan suhde Yhdysvaltoihin on muuttumassa, suomalaisten toimijoiden on hyvä miettiä, missä ja kenen hallussa organisaation kriittinen data siihen liittyvä tekoälylaskenta sijaitsee.
Magic Cloud lanseeraa uuden AI-alustan – pilottihaku nyt käynnissä23.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Magic Cloud lanseeraa uuden hallitun AI-alustapalvelun, joka tuo yrityksille mahdollisuuden ajaa AI-ratkaisuja kustannustehokkaasti yksityisessä pilvipalvelussa. Samalla käynnistyy pilottihaku, jossa etsitään edelläkävijäyrityksiä mukaan palvelun kehittämiseen ja testaamiseen.
Projektijohtaja Pasi Kellokoski rakentaa Magic Cloudille projektitoimiston tukemaan kasvua ja asiakastyytyväisyyttä12.6.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Magic Cloud on nimittänyt uudeksi projektijohtajaksi Pasi Kellokosken. Kellokoski aloitti tehtävässään 13.5.2024 ja tuo mukanaan yli 25 vuoden kokemuksen IT-projekteista. Pasi tulee uudessa roolissaan rakentamaan Magic Cloudille projektitoimiston, jonka avulla tuetaan kasvua ja asiakastyytyväisyyttä.
Magic Cloud ja Skaidi yhdistävät voimansa tarjotakseen kattavan ratkaisun SAP-sovellusten ja pilvi-infran hallintaan23.1.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Magic Cloud ja Skaidi yhdistävät voimansa tarjotakseen kattavan ratkaisun SAP-sovellusten ja pilvi-infran hallintaan. Yhdistämällä Magic Cloudin pilvi-infran ja Skaidin SAP-sovellusten huippuasiantuntijuuden, yhtiöt voivat tarjota asiakkaille vankkaa tukea liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.
Dan Ahlstedt on valittu Magic Cloud Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi ja tulee vahvistamaan Magic Cloudin kasvumatkaa13.12.2023 07:30:00 EET | Tiedote
Dan Ahlstedt on valittu Magic Cloudin hallituksen puheenjohtajaksi ja hän tulee vahvistamaan Magic Cloudin kasvua vahvalla kokemuksella ja osaamisellaan. Magic Cloud on kasvumatkalla Euroopan johtavaksi Managed Cloud -palveluiden tuottajaksi omalla pilvipalvelulla. Tätä kasvumatkaa vahvistamaan tarvitaan näkemystä, jolla Magic Cloudin johto voi viedä strategiaa eteenpäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme