Vaasan Sähköverkko on aloittanut mittavan toimitusvarmuushankkeen – 440 sähköpylvästä poistetaan
Vaasan Sähköverkko on aloittanut kaksivuotisen maakaapelointihankkeen Mustasaaren Vallvikista Vassoriin. Hankkeessa ilmajohtoa kaivetaan maan alle sään suojaan noin 44 kilometrin edestä. Samalla sähköverkon automaatioastetta lisätään, ja viankorjaus paranee.

Viime vuosina Vaasan Sähköverkon investoinnit ovat painottuneet eri toimitusvarmuushankkeisiin, joissa ilmajohtoa on kaivettu maan alle suojaan myrskytuulilta. Toimitusvarmuutta parannetaan kuitenkin myös muilla keinoilla, esimerkiksi rakentamalla ilmajohtoja tien varteen pois metsistä sekä tekemällä vierimetsänhoitoa.
– Maakaapelointihankkeita on ollut viimevuosina runsaasti, ja nyt taajamissa ja haja-asutusalueilla sähkö kulkee jo suurimmilta osin maan alla. Mustasaaren Vallvikin ja Vassorin välisen alueen kaapelointi parantaa sähkön toimitusvarmuutta merkittävästi, kertoo projektipäällikkö Ilkka Pokela Vaasan Sähköverkolta.
Alueelle rakennetaan 18 kpl puistomuuntamoita, 24,4 km keskijänniteverkkoa ja 19,4 km pienjänniteverkkoa. Samalla puretaan keskijänniteilmajohtoa 16,5 km ja pienjänniteilmajohtoa 11,5 km. Sähköpylväitä poistetaan yhteensä 440 kappaletta.
– Uudistus parantaa sähkön toimitusvarmuutta, kun sähköverkko saadaan maan alle myrskytuulilta suojaan. Alueella on myös todettu lintutörmäyksiä ilmajohtoihin, mistä on aiheutunut lyhyitä sähkökatkoja. Maakaapelointi on siis positiivinen asia niin toimitusvarmuuden kuin lintujenkin kannalta.
– Kun sähköpylväät poistetaan metsistä ja viljelyspelloilta, vapautuu alue muuhun käyttöön tai palautuu hiljalleen takaisin luonnontilaan.
Hankkeen suunnitteluvaihe on alkanut jo vuonna 2023 verkostosuunnittelulla, josta on siirrytty viime vuoden puolella maastosuunnitteluun.
– Rakennustyöt alkoivat jo maaliskuussa ja maastosuunnittelu jatkuu yhä osittain rakentamisen rinnalla. Hankkeen arvioidaan valmistuvan viimeistelytöitä myöten kesällä 2027.
Hankkeen arvo on noin 2,18 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka PokelaProjektipäällikköVaasan Sähköverkko Oy
Tavoitettavissa pe 30.5. klo 9-10.30
Vaasan Sähköverkko on osa Vaasan Sähkö -konsernia
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Vaasan Sähkö Myynti Oy ja Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2024 oli noin 218 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Uudet energiamittarit kaukolämpöasiakkaille15.5.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö on aloittanut projektin, jossa yhtiön kaukolämpöasiakkaat saavat uudet energiamittarit. Nykymittarit ovat tulossa käyttöikänsä päähän, kun 2G-verkko ajetaan Suomessa alas lähivuosina.
Leuto talvi laski sähkön markkinahintaa ja liikevaihtoa kaikissa liiketoiminnoissa12.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 61,0 miljoonaa euroa (76,1 M€). Liikevaihto laski lähes viidenneksen edellisvuoteen nähden johtuen leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Leuto sää näkyi kaikissa liiketoiminnoissa. Konsernin liikevoitto oli ensimmäisen kvartaalin aikana 7,2 miljoonaa euroa (13,8 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 54,0 prosenttiin (51,9 %). Investoinnit olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,5 miljoonaa euroa.
Onnistunut suojausstrategia varmisti hyvän tuloksen – Uusi myyntiyhtiö tuo läpinäkyvyyttä26.2.2025 07:02:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 218,2 miljoonaa euroa (198,7 M€). Konserni onnistui reilusti parantamaan liikevoittoaan, joka nousi 44,5 miljoonaan euroon (13,6 M€). Hyvän tuloksen taustalla oli ennen kaikkea onnistunut suojausstrategia. Liikevoittoon sisältyy myös 11 miljoonan euron vakuutuskorvaus. Konsernin liikevoittoprosentti oli 20,4 (6,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (49,0 %). Myös bruttoinvestointien määrä nousi yli 50 prosentilla edellisvuodesta ollen 37,2 miljoonaa euroa.
Vaasan Sähköverkko nostaa verkkopalvelumaksuja – Investointitarpeet kasvavat20.2.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko nostaa kaikkia verkkopalvelumaksuja huhtikuun alusta. Verolliseen hintaan korotusta tulee keskimäärin 4,5 prosenttia. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa muutos merkitsee keskimäärin noin kolmen ja puolen euron kasvua laskuun kuukausitasolla. Kerrostaloasunnossa vaikutus jää alle euroon kuukaudessa.
Vaasan Sähköverkko investoi 15 miljoonaa verkon vahvistamiseen23.1.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko kehittää tänä vuonna jakelualueensa sähköverkkoa 15 miljoonalla eurolla. Investointisumma sisältää maakaapeloinnin, ilmajohtosaneerauksen ja sähköasemien uusimisen lisäksi vihreän siirtymän varauksen, jonka avulla varaudutaan kasvattamaan sähköverkon kantokykyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme