Tenojoella, Muonionjoella ja Tornionjoella tulva huipussaan kuun vaihteessa
Tornionjoella, Muonionjoella ja Tenojoella virtaamat ovat vielä nousussa ja tulvahuippuja ennustetaan kuun vaihteeseen. Lapin muissa isommissa vesistöissä tulvahuiput on jo ohitettu.

Tenojoella vedenkorkeus on jo noussut keskimääräistä suuremmaksi, ja sen ennustetaan nousevan vielä jonkin verran lähipäivien aikana. Tenojoella tulvan ennustetaan olevan huipussaan viikonloppuna. Edellisen kerran Tenojoen vedenkorkeus on ollut yhtä korkealla vuonna 2020. Tenojoen Onnelansuvannossa vedenkorkeuden ennustetaan jäävän noin 0,2–0,3 metriä vuoden 2020 tulvakorkeuden alapuolelle. Kevojärvellä vedenkorkeus on parhaillaan huipussaan ja vesi on noussut metrin keskimääräisen tulvakorkeuden yläpuolelle. Vuoden 1978 ennätyskorkeuteen on Kevojärvellä matkaa vielä 0,5 metriä. Kevojärven vedenkorkeuden ennustetaan kääntyvän laskuun lähipäivinä.
Tornionjoella ja Muonionjoella tulvasta tulee kaksihuippuinen. Ensimmäinen tulvahuippu oli viime viikon alussa. Muonionjoella vedenkorkeus on nousussa ja toista tulvahuippua ennustetaan kuun vaihteeseen. Tornionjoella vedenkorkeus on kääntynyt uuteen nousuun Pellossa. Tornionjoen alaosalla vedenkorkeuden ennustetaan kääntyvän lähipäivinä nousuun. Tornionjoella toista tulvahuippua ennustetaan kesäkuun alkuun. Sekä Tornionjoella että Muonionjoella toisesta tulvahuipusta on tulossa ensimmäistä huippua suurempi. Molemmissa vesistöissä tulva jää kuitenkin keskimääräistä pienemmäksi. Torniossa vedenkorkeus jää noin 1,7 m ja Muoniossa noin 1,2 metriä kevään 2023 suurtulvaa pienemmäksi.
Ivalojoen tulva oli kaksihuippuinen. Ensimmäinen tulvahuippu oli viime viikon alussa ja toinen ensimmäistä tulvahuippua pienempi huippu tämän viikon maanantaina. Ivalossa vedenkorkeus jäi noin 1,4 metriä viime vuoden tulvaa pienemmäksi ja oli selvästi keskimääräistä kevättulvaa pienempi. Juutuanjoella vedenkorkeus on jo saavuttanut keskimääräisen kevättulvan tason. Tulvan ennustetaan olevan huipussaan viikonloppuna.
Myös Ounasjoella tulvasta muodostui kaksihuippuinen. Ensimmäinen huippu oli viime viikon alussa. Toista tulvahuippua ennustetaan lähipäiville. Toinen tulvahuippu on Ounasjoen yläosalla ensimmäisen tulvahuipun suuruinen ja alaosalla jonkin verran ensimmäistä tulvahuippua pienempi. Ounasjoen tulva jää keskimääräistä pienemmäksi, ja Kittilässä jäätiin noin 1,5 metriä vahinkorajan alapuolelle.
Kemijoella Rovaniemellä tulvahuippu saavutettiin viime viikolla ja huippu jäi huomattavan pieneksi. Rovaniemellä voi esiintyä vielä toinen tulvahuippu kesäkuun alussa. Toinen huippu on todennäköisesti ensimmäisen huipun suuruinen tai hieman sitä suurempi. Valajaskosken voimalaitoksella tulvavirtaama on ollut tätä kevättä pienempi vain vuosina 2003 ja 2011. Kemijärven vedenkorkeus on noin 30 cm päässä tyypillisestä kesäajan vedenkorkeudesta.
Lapissa tulvatilanne alkaa olla ohi, joten viranomaisten tulvakokouksia ei enää tälle keväälle järjestetä. Kevään tulvatiedottaminen päättyy tähän tiedotteeseen. Jatkossa tulvatiedotteita julkaistaan tarpeen mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tulvakeskus/Suomen ympäristökeskus, ryhmäpäällikkö Ari Koistinen (tulvaennusteet), puh. 0295 251 287, etunimi.sukunimi@syke.fi
Lapin ELY-keskus, johtava vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lohenkalastus Tornionjoella alkaa 9.6. klo 1928.5.2025 13:35:14 EEST | Tiedote
Lohen vapakalastus alkaa Tornionjoella 9.6.2025 klo 19 ja jatkuu 15.8.2025 päivän loppuun saakka. Lohen nousun pelätään jäävän heikoksi myös tulevana kesänä, minkä vuoksi kalastajilta toivotaan erityistä vastuullisuutta. Vuoden 2025 neuvotteluissa lohelle asetettiin kaikkeen jokikalastukseen henkilökohtainen kahden kalan kausikiintiö.
Tievalaistusta uusitaan Ranuan Portimojärvellä ja Rovaniemen Muurolassa26.5.2025 12:56:42 EEST | Tiedote
Lapissa uusitaan tievalaistusta kantatiellä 78 Ranuan Portimojärvellä sekä valtatiellä 4 Rovaniemen Muurolassa. Työt voivat aiheuttaa ajoittaista haittaa liikenteelle.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena22.5.2025 09:47:27 EEST | Tiedote
Ivalojoen ja Ounasjoen tulvat ovat huipussaan. Tornionjoen, Muonionjoen ja Tenojoen tulvahuippuja ennustetaan kuun vaihteeseen. Lapin vesistöjen tulvat ovat jäämässä keskimääräistä pienemmäksi. Isoista jokivesistöistä Tenojoella ja Juutuanjoella tulvahuipun ennustetaan nousevan keskimääräistä suuremmaksi odottavissa olevan nopean lumen sulamisen vuoksi.
Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Lyypäkin tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta22.5.2025 09:35:20 EEST | Tiedote
Lyypäkin suunniteltu tuulivoimatuotannon alue sijoittuisi Runkauksen, Kuivasjärven sekä Martimoaapa-Lumiaapa-Penikoiden Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden lähialueelle. YVA-menettelyn yhteydessä on toteutettu hankkeen Natura-arviointi. Natura-arvioinnista saaduissa lausunnoissa on katsottu, etteivät Natura-arvioinnit kaikilta osin täytä asianmukaiselle arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Lausuntojen mukaan ei voida varmistua siitä, ettei Lyypäkin tuulivoimahanke merkittävästi heikennä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -verkostoon.
Työttömyys kasvoi koko maata lievemmin Lapissa22.5.2025 08:33:37 EEST | Tiedote
Työttömien määrä lisääntyi huhtikuun aikana Lapissa tyypillisen kausivaihtelun mukaisesti. Vaikka työttömyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna, kasvu oli lievempää kuin koko maassa. Seutukunnista Tunturi- ja Pohjois-Lapissa työttömiä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työmarkkinatorille ilmoitettiin lähes 650 työpaikkaa vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme