Uudenmaan ELY-keskus

Uudenmaan ELY-keskus päällystää tänä vuonna noin 30 kilometriä jalankulun ja pyöräilyn väyliä

Jaa

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma näkyy Uudenmaan ELY-keskuksen ratkaisussa päällystää tänäkin vuonna kävely- ja pyöräteitä. Päällystyskohteet valitaan päällysteen kunnon ja käytön perusteella.

Työntekijät päällystävät jalankulku- ja pyörätietä asvaltilla Loviisassa.
Jalankulku- ja pyörätien päällystämistä vuonna 2023 Loviisassa. Terhi Ranki

Uudenmaan ELY-keskus päällystää tänä vuonna liikennevastuualueen toiminta-alueellaan Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä yhteensä noin 30 kilometriä kävely- ja pyöräteitä. Viime vuonna vastaava luku oli yli 70 kilometriä, mutta myös tämän vuoden panostus on merkittävä verrattuna aiempiin vuosiin.

”Vielä viisi vuotta sitten päällystettiin huomattavasti vähemmän”, kertoo ELY-keskuksen kunnossapidon projektipäällikkö Niklas Nevalainen. Hänen mukaansa päällystysmäärien kasvuun vaikuttavat niin kestävän liikkumisen painotus ELY-keskuksen strategiassa kuin myös Väylävirastolle raportoitavat tavoitteet, joihin kevyen liikenteen väylät lasketaan mukaan.

Asfalttikone%20p%E4%E4llyst%E4%E4%20py%F6r%E4tiet%E4%20Loviisassa%2C%20taustalla%20mets%E4%E4.
Jalankulku- ja pyörätien päällystystyöt Loviisassa 2023. Terhi Ranki

Päällystyspäätökset perustuvat kuntoon ja käyttöön

Jalankulku- ja pyöräteiden päällystykset valitaan ennen kaikkea päällysteen kunnon perusteella. Lisäksi huomioidaan, palveleeko väylä esimerkiksi työmatkaliikennettä tai koululaisia.

”Kunto, käyttöaste ja väylän merkittävyys vaikuttavat priorisointiin”, Nevalainen sanoo.

Tänä vuonna päällystyksiä tehdään Padasjoella (6,8 km), Lammilla (5 km), Karkkilassa (9,7 km), Siuntiossa (7,3 km) ja Mustiossa (1 km). Kohteet kilpailutettiin keväällä, ja ensimmäiset tarjoukset on juuri saatu.

”Pyrimme tekemään päällystystyöt koulujen kesäloman aikana heinäkuussa, jotta jalankulku- ja pyörätiet ovat valmiita elokuun alkuun mennessä”, Nevalainen lupaa.

Rahoitus ja kustannustehokkuus keskiössä

Vaikka öljyn maailmanmarkkinahinta on alentunut, ovat päällystysten kustannukset yleisesti nousseet vuoden 2023 jälkeen. Rahoitustilanne vaikuttaa siihen, kuinka laajasti päällystyksiä voidaan toteuttaa.

”Jalankulku- ja pyöräteiden päällystys on kustannuksiltaan edullisempaa kuin maanteiden. Mitä pidempi yhtenäinen osuus päällystetään, sitä kustannustehokkaampaa se on, koska jo kaluston vienti paikan päälle maksaa”, Nevalainen painottaa.

Nevalainen muistuttaa lopuksi, että suurin osa jalankulku- ja pyöräteistä sijaitsee kuntien ja kaupunkien alueella ja ELY-keskuksen hoitama osuus maantieverkolla on pieni. Täsmäkorjauksia tehdään lisäksi osana maanteiden hoitourakoita ilman erillistä kilpailutusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ELY-keskus, kunnossapitoyksikön päällikkö Tuomas Vasama, puh 0295 021 361
ELY-keskus, kunnossapidon projektipäällikkö Niklas Nevalainen, puh. 0295 021 234
sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Akuutit tiestön kuntoon liittyvät palautteet: Tienkäyttäjän linja p. 0200 2100
ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalvelu p. 0295 020 600, liikenteen.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Työntekijät päällystävät jalankulku- ja pyörätietä asvaltilla Loviisassa.
Jalankulku- ja pyörätien päällystämistä vuonna 2023 Loviisassa.
Terhi Ranki
Lataa
Asfalttikone päällystää pyörätietä Loviisassa, taustalla metsää.
Jalankulku- ja pyörätien päällystystyöt Loviisassa 2023.
Terhi Ranki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Logo.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

Broreparationerna påverkar trafiken i Vanda vid anslutningen mellan Ring III och Lahtisleden i sommar28.5.2025 13:43:00 EEST | Pressmeddelande

NTM-centralen låter reparera fem broar vid anslutningen mellan Ring III och Lahtisleden. Mindre reparationer görs på broarna i Käärmeportti som går över bron på Ring III. På Sienipuisto och Porttisuo viadukter vid anslutningsfilen utförs mer omfattande reparationsarbeten. Årets reparationsarbeten gäller slutförandet av reparationer på objekt som inte slutfördes i fjol.

Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä28.5.2025 13:43:00 EEST | Tiedote

ELY-keskus korjauttaa Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä viisi siltaa. Kehä III sillan ylittävät Käärmeportin silloille tehdään pienempiä korjauksia. Liittymiskaistalla olevilla Sienipuiston ja Porttisuon risteyssilloilla tehdään laajempia korjaustöitä. Tämän vuoden korjaustyöt koskevat viime vuonna keskeneräiseksi jääneiden kohteiden korjaamista loppuun asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye