SDP:n Pia Viitanen: Orpo-Purran velkalaiva ui yhä syvemmällä
-Ennen viime eduskuntavaaleja kokoomus ja perussuomalaiset julistivat kovaan ääneen, että on aika lopettaa velaksi eläminen. Tällä verukkeella hallitus ajoi läpi epäoikeudenmukaiset leikkaukset yhteiskunnan heikompiosaisille ja nosti tavallisen palkansaajan verotuksen korkeimmalle tasolle kymmeneen vuoteen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).

Nyt kun hallituskausi on yli puolenvälin, on syytä katsoa mihin hallituksen politiikka on johtanut. Ei ainakaan velan vähenemiseen, sillä tänään julkistetun vuoden toisen lisätalousarvion myötä kuluvan vuoden velkaantuminen nousee jo 13 miljardiin.
-Valtiovarainministeriön lukujen mukaan velkaantuminen ei myöskään ole taittumassa vaan lisävelkaa tullaan ottamaan koko hallituskauden ajan. Orpon-Purran hallitus tulee ottamaan jopa enemmän velkaa, kuin parjaamansa edellinen hallitus, ja tulee jäämään historiaan Suomen eniten velkaantuneena hallituksena, Viitanen jatkaa.
-Hallitus on kasvattanut leikkauksillaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Velkarahaa löytyi kuitenkin kaikkein rikkaimpien veronkevennyksiin. Hallituksen erityissuojelussa ovat rikkaat ja varakkaat, kun samalla se laittaa tavalliset suomalaiset laskun maksajiksi, Viitanen päättää.
Yhteyshenkilöt
Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen ja Viitala: Kostovero kohtelee toimijoita epätasapuolisesti – päätös on hylättävä29.5.2025 10:10:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala tuomitsevat hallituksen päätöksen poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Tämä niin kutsuttu kostovero ei kohtele eri työmarkkinaosapuolia tasapuolisesti ja uhkaa merkittävästi työntekijöiden neuvotteluasemaa.
SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus romuttaa ammatillista koulutusta28.5.2025 14:27:56 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 120 miljoonaa euroa. Leikkauksen kerrottiin kohdistuvan aikuiskoulutukseen. Alusta asti on kuitenkin ollut ilmeistä, että se vaikuttaa myös oppivelvollisten koulutukseen, sillä resurssien väheneminen heikentää koulutuksen tarjontaa, saavutettavuutta, opetuksen määrää ja laatua.
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Innovaatiot ja ilmasto demarien painopisteet EU-maataloudessa28.5.2025 14:02:44 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta käsitteli kokouksessaan 28.5. komission tiedonantoa maatalouden ja ruoan visiosta. Valiokunnan sosialidemokraatit halusivat korostaa innovaatioiden ja toisaalta ilmaston merkitystä.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen velkalupaukset ja työllisyyslupaukset ovat heitetty romukoppaan28.5.2025 13:34:46 EEST | Tiedote
-Orpon-Purran puheet velkaantumisen taittamisesta ovat enää tyhjiä lupauksia, kun hallitus on toimillaan heittänyt velkatavoitteensa romukoppaan, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen velkalaiva ei pysy pinnalla28.5.2025 12:05:03 EEST | Tiedote
-Hallituspuolueiden suurista puheista ja lukuisista pienituloisiin kohdistuvista leikkaustoimista huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu edelleen eikä hallitus saa velkalaivaansa pidettyä pinnalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme