SDP:n Kymäläinen: Hallitus heitti velkalupaukset romukoppaan
-Viimeistään nyt on kaikille selvää, että Orpon hallitus on heittänyt kaikki keskeiset talouspoliittiset tavoitteensa romukoppaan. Velkaantuminen ei tule hallituksen toimin kääntymään eikä julkinen talous vakautumaan, sanoo kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd).

Tänään julkistettu vuoden toinen lisätalousarvio nostaa valtion uuden velan tänä vuonna jo 13 miljardiin, kun verotulot ovat heikon työllisyyden takia heikentyneet ja julkisen talouden tulopohja on romahtanut. Hallituksen politiikka ei ole kyennyt työllisyydestä huolehtimaan, kun työkalut ovat rajoittuneet sosiaaliturvan leikkaamiseen ja työehtojen polkemiseen.
-Hallituksen politiikan surulliset tulokset ovat nyt nähtävissä. Ilman kasvua ja työllisyyttä vaarana on, että juutumme leikkausten ja heikennysten kierteeseen. Tämä ei ole kestävää ihmisten eikä talouden näkökulmasta, Kymäläinen jatkaa.
-Jos hallitus haluaa vielä yrittää kääntää julkisen talouden suunnan, nyt on korkea aika muuttaa politiikkaa. Meidän on panostettava aidosti talouskasvuun ja työllisyyden vahvistamiseen hallituksen keppilinjan sijaan, ja samalla kalliista hyvätuloisten veronalennuksista tulee luopua, Kymäläinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen ja Viitala: Kostovero kohtelee toimijoita epätasapuolisesti – päätös on hylättävä29.5.2025 10:10:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala tuomitsevat hallituksen päätöksen poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Tämä niin kutsuttu kostovero ei kohtele eri työmarkkinaosapuolia tasapuolisesti ja uhkaa merkittävästi työntekijöiden neuvotteluasemaa.
SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus romuttaa ammatillista koulutusta28.5.2025 14:27:56 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 120 miljoonaa euroa. Leikkauksen kerrottiin kohdistuvan aikuiskoulutukseen. Alusta asti on kuitenkin ollut ilmeistä, että se vaikuttaa myös oppivelvollisten koulutukseen, sillä resurssien väheneminen heikentää koulutuksen tarjontaa, saavutettavuutta, opetuksen määrää ja laatua.
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Innovaatiot ja ilmasto demarien painopisteet EU-maataloudessa28.5.2025 14:02:44 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta käsitteli kokouksessaan 28.5. komission tiedonantoa maatalouden ja ruoan visiosta. Valiokunnan sosialidemokraatit halusivat korostaa innovaatioiden ja toisaalta ilmaston merkitystä.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen velkalupaukset ja työllisyyslupaukset ovat heitetty romukoppaan28.5.2025 13:34:46 EEST | Tiedote
-Orpon-Purran puheet velkaantumisen taittamisesta ovat enää tyhjiä lupauksia, kun hallitus on toimillaan heittänyt velkatavoitteensa romukoppaan, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen velkalaiva ei pysy pinnalla28.5.2025 12:05:03 EEST | Tiedote
-Hallituspuolueiden suurista puheista ja lukuisista pienituloisiin kohdistuvista leikkaustoimista huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu edelleen eikä hallitus saa velkalaivaansa pidettyä pinnalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme