SDP EDUSKUNTA

SDP:n Aki Lindén: Hallituksen velkalukemat synkkenevät entisestään

Jaa

-Orpon-Purran hallitus ei tule saavuttamaan yhtään keskeistä talouspolitiikan tavoitettaan, sanoo kansanedustaja Aki Linden (sd). Tänään julkistettu hallituksen kuluvan vuoden toinen lisätalousarvio nostaa jo tämän vuoden velkaantumisenkin jo 13 miljardiin. 

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

-Kun hallitus on hoitanut työllisyyttä lähes surkeiten Euroopassa niin julkisen talouden pohja on heikentynyt ja verotulot laskevat, Linden jatkaa. -Hallitus laittaakin leikkauksillaan yhteiskunnan heikoimmat surkean työllisyyspolitiikkansa maksajiksi.

Vaikka velkaantuminen valtionvarainministeriön ennusteidenkin mukaan jatkuu koko vaalikauden, löysi hallitus kehysriihessään mittavan veronalennuspaketin yhteiskunnan varakkaimmille. Selvää siis on, että hallitus on itsekin pudottanut hanskat ja luopunut tavoitteestaan velkaantumisen kääntämiseksi.

-Politiikka tarvitsee nyt pikaisesti suunnanmuutoksen. SDP on esittänyt hallitukselle joukon nopeasti vaikuttavia työllisyystoimia, mutta valitettavasti sillä ei ole ollut halua niihin tarttua. Hyvätuloisia suosivat veronkevennykset tulee nyt jättää tekemättä ja suunnata kevennysvara pienituloisten ostovoimaa vahvistamaan, kuten SDP on esittänyt, Linden päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye