SDP:n Saku Nikkanen: Hallituksen puheet velkaantumisen taittamisesta ovat vailla katetta
-Tänään julkistettu vuoden toinen lisätalousarvio osoittaa jälleen, että hallituksen suuret puheet velkaantumisen taittamisesta voidaan nyt unohtaa, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen (sd). Hallituksen tänään julkistettu esitys kasvattaa kuluvan vuoden alijäämän ja tätä kautta uuden velan jo 13 miljardiin euroon.

Valtiovarainministeriön lukujen mukaan velkaantuminen ei suinkaan taitu hallituskauden aikana vaan jatkaa nousuaan ja lähestyy 90 % BKT:sta. Taustalla on hallituksen epäonnistuminen kasvu- ja työllisyyspolitiikan hoidossa, mikä on johtanut verotulojen romahtamiseen.
SDP on pitkään varoittanut hallitusta kasvutoimien laiminlyömisestä, mutta nämä ovat kaikuneet kuuroille korville, kun rakennusalan tilanteeseen ei herätty ajoissa ja ihmisten ostovoimasta ei ole pidetty huolta. Hallituksen omat keinot ovat rajoittuneet sosiaaliturvan heikentämiseen ja työntekijöiden neuvotteluaseman heikentämiseen.
-Eurooppalaisittain ennätyksellisen heikkoon työttömyystilanteeseen on saatava käänne aikaan ja työllisyys kasvuun. Varsinkin pitkäaikaistyöttömyyden voimakkaaseen kasvuun on saatava nopeasti käänne aikaan. Kunnalliset työllisyyspalvelut tuleekin saada palveluiltaan työttömiä paremmin tukeviksi ja niiden vaatima rahoitus on varmistettava, Nikkanen painottaa.
-Jos hallitus haluaa vielä yrittää pitää kiinni velkaantumisen taittamisesta, on nyt korkea aika suunnanmuutokselle. Rikkaiden veronkevennykset tulee perua ja ottaa käyttöön oikeasti vaikuttavia työllisyystoimia, joita sosialidemokraatit ovat jo pitkään hallitukselta vaatineet, Nikkanen päättää.
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen ja Viitala: Kostovero kohtelee toimijoita epätasapuolisesti – päätös on hylättävä29.5.2025 10:10:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala tuomitsevat hallituksen päätöksen poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Tämä niin kutsuttu kostovero ei kohtele eri työmarkkinaosapuolia tasapuolisesti ja uhkaa merkittävästi työntekijöiden neuvotteluasemaa.
SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus romuttaa ammatillista koulutusta28.5.2025 14:27:56 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 120 miljoonaa euroa. Leikkauksen kerrottiin kohdistuvan aikuiskoulutukseen. Alusta asti on kuitenkin ollut ilmeistä, että se vaikuttaa myös oppivelvollisten koulutukseen, sillä resurssien väheneminen heikentää koulutuksen tarjontaa, saavutettavuutta, opetuksen määrää ja laatua.
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Innovaatiot ja ilmasto demarien painopisteet EU-maataloudessa28.5.2025 14:02:44 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta käsitteli kokouksessaan 28.5. komission tiedonantoa maatalouden ja ruoan visiosta. Valiokunnan sosialidemokraatit halusivat korostaa innovaatioiden ja toisaalta ilmaston merkitystä.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen velkalupaukset ja työllisyyslupaukset ovat heitetty romukoppaan28.5.2025 13:34:46 EEST | Tiedote
-Orpon-Purran puheet velkaantumisen taittamisesta ovat enää tyhjiä lupauksia, kun hallitus on toimillaan heittänyt velkatavoitteensa romukoppaan, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen velkalaiva ei pysy pinnalla28.5.2025 12:05:03 EEST | Tiedote
-Hallituspuolueiden suurista puheista ja lukuisista pienituloisiin kohdistuvista leikkaustoimista huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu edelleen eikä hallitus saa velkalaivaansa pidettyä pinnalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme