SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen velkalaiva ei pysy pinnalla
-Hallituspuolueiden suurista puheista ja lukuisista pienituloisiin kohdistuvista leikkaustoimista huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu edelleen eikä hallitus saa velkalaivaansa pidettyä pinnalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).

Hallitus ei tule pääsee talouspolitiikkansa keskeisiin tavoitteisiin velkaantumisen taittamisesta eikä työllisyyden vahvistamisesta. Tänään julkistetun toisen lisätalousarvion myötä kuluvan vuoden alijäämä nousee jo 13 miljardiin kun surkean työllisyyspolitiikan seurauksena verotulot ovat romahtaneet.
Vaikka velkaantuminen kasvaa, niin tuntuu hallituksella olevan varaa omien eturyhmien kalliisiin veronkevennyksiin. Hallitus onkin laittanut jälleen kerran pienituloiset ja keskiluokan maksamaan epäonnistuneen talouspolitiikkansa sekä rikkaiden ison veroalen.
-Nyt olisi tarvittu päinvastoin merkittävä kohdennettu veronalennus tavallisille suomalaisille ostovoiman vahvistamiseksi, kuten SDP on esittänyt. Eskelinen painottaa.
-Orpon-Purran hallitus tulee jättämään seuraajalle surullisen perinnön velkaantumisen ja työttömyyden nousuna, joiden jälkiä korjataan vielä pitkään, Eskelinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Aki Lindén: Orpon-Purran hallitus on ollut työntekijöitä edustavien järjestöjen kimpussa monella tavoin, joten työmarkkinarikollisuus ei ole täysi yllätys3.10.2025 16:38:34 EEST | Tiedote
Turun telakalla ilmenneet rikkeet alihankkijoiden työntekijöiden työoloissa ja palkkauksessa ovat vain nykyisten työmarkkinoiden jäävuoren huippu, toteaa turkulainen kansanedustaja Aki Lindén, joka toimii mm. eduskunnan valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaoston puheenjohtajana.
SDP:n Viitala: Kanneoikeus on keskeinen keino työperäiseen hyväksikäyttöön puuttumisessa3.10.2025 13:34:54 EEST | Tiedote
STT uutisoi tänään, että perussuomalaiset ovat keväällä esittäneet tiukempaa puuttumista työperäiseen hyväksikäyttöön, mutta kokoomus ei ole suostunut neuvottelemaan tästä. STT:n mukaan perussuomalaiset kannattivat muun muassa ammattiliitojen kanneoikeutta. SDP:n Viitala kummastelee sitä, ettei perussuomalaiset saaneet kanneoikeutta etenemään.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tuppurainen: Ennätystyöttömyys vaatii kiireellisiä toimia3.10.2025 13:02:07 EEST | Tiedote
"Keskeinen syy Suomen vaikeaan tilanteeseen on heikko työllisyystilanne. Viime hallituskauden hyvistä työllisyysluvuista on tultu alaspäin niin rajusti, että Suomi uhkaa olla Euroopan pahnan pohjimmainen. SDP parantaisi työllisyyspalveluita ja tekisi osa-aikatyön vastaanottamisesta nykyistä kannattavampaa," sanoo Tytti Tuppurainen.
SDP:n kansanedustaja Suhonen jätti neljä Savo-Karjalaa koskevaa talousarvioaloitetta3.10.2025 10:08:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen jätti vuoden 2026 valtion tulo- ja menoarvioesitykseen neljä talousarvioaloitetta. Kolme niin sanottua omaa ja yhden Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajien yhteisen. Yhteisiä aloitteita vaalipiirin edustajat jättivät yhteensä 14 aloitetta.
SDP:n Riitta Kaarisalo ja Aki Lindén: Sote-alalle säädettävä nollatoleranssi työpaikkaväkivaltaa vastaan2.10.2025 17:35:20 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Riitta Kaarisalo ja Aki Lindén jättivät 1.10.2025 kirjallisen kysymyksen eduskunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työssään kokemasta väkivallasta. Kansanedustajat vaativat hallitukselta konkreettisia toimia, jotta koko sote-henkilöstö saisi lainsäädännöllisen suojan väkivaltaa ja sen uhkaa vastaan työssään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme