Wickström: Hallituksen panostus Inkoon syväsataman meriväylään turvaa maan huoltovarmuutta ja mahdollistaa sataman kehittämisen
Inkoon syväsataman parantamiseen myönnetään viiden miljoonaa euron valtuus hallituksen tänään esittelemässä lisätalousarviossa. Määrärahalla toteutetaan tarvittavat parannukset meriväylään ja toimenpiteet LNG-terminaalialukselle kuljetettavien toimitusten turvallisuuden parantamiseksi. Väylävirasto on arvioinut tämän investoinnin olevan yksi merkittävimmistä huoltovarmuuden ja energiansaannin turvaamisen kannalta.

– Olen erittäin iloinen tästä panostuksesta, joka ennen kaikkea vahvistaa Inkoon syväsataman ja meriliikenteen turvallisuutta. Inkoon satamalla on keskeinen rooli maan huoltovarmuuden kannalta, mutta myös tulevien yritysinvestointien näkökulmasta, joita tämä panostus osaltaan tukee, sanoo Wickström.
Wickström iloitsee myös sitä, että hallitus päätti lisätalousarviossaan nopeuttaa kantatie 25:n parantamista. Suunnittelutyö Meltolan alueen parantamiseksi käynnistyy vielä tämän vuoden aikana.
Yhteyshenkilöt
Henrik WickströmKansanedustaja
Puh:044 555 3885henrik.wickstrom@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Minister Bergqvist vill fortsätta som SFP:s vice ordförande29.5.2025 11:13:24 EEST | Pressmeddelande
Minister Sandra Bergqvist ställer sig till förfogande för omval till vice ordförande för Svenska folkpartiet. Presidiet väljs under partidagen i Vasa den 13–15 juni.
Ministeri Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana29.5.2025 11:13:24 EEST | Tiedote
Ministeri Sandra Bergqvist on käytettävissä Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle. Puolueen puheenjohtajisto valitaan puoluekokouksessa Vaasassa 13.–15. kesäkuuta.
SFP slog fast platsfördeningen i Österbottens välfärdsområde28.5.2025 20:49:45 EEST | Pressmeddelande
Under onsdagskvällen 28.5.2025 höll SFP:s fullmäktigegrupp i Österbottens välfärdsområde ett gruppmöte där man slog fast platsfördelningen inom välfärdsområdet. Föregående kretsordförande Samuel Broman och nyvalda kretsordförande Roberth Sjöström har tillsammans med gruppens tillfälliga presidium jobbat för att få pusselbitarna att falla på plats.
RKP vahvisti paikkajaon Pohjanmaan hyvinvointialueella28.5.2025 20:49:45 EEST | Tiedote
Keskiviikkoiltana 28.5.2025 RKP:n valtuustoryhmä Pohjanmaan hyvinvointialueella piti ryhmäkokouksen, jossa vahvistettiin paikkajako hyvinvointialueella. Edellinen piirijohtaja Samuel Broman ja vastavalittu piirijohtaja Roberth Sjöström ovat yhdessä ryhmän väliaikaisen puheenjohtajiston kanssa työskennelleet saadakseen palapelin palaset paikoilleen.
SFP valde Kim Yli-Pelkola till gruppordförande i Österbottens välfärdsområde28.5.2025 20:42:49 EEST | Pressmeddelande
SFP:s fullmäktigegrupp i Österbottens välfärdsområde har på sitt gruppmöte valt Kim Yli-Pelkola till gruppordförande. Till vice ordförande valdes Gunilla Jusslin och Mikael Perjus. Presidiet väljs för två år i taget. Kim Yli-Pelkola från Jakobstad blev omvald ledamot i vårens val.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme