Lempäälän Hirvikallion kalliokiven oton ja maa-aineksen vastaanoton laajentamishankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä
Lempäälässä sijaitsevan Hirvikallion kalliokiven ottoalueen ja maa-aineksen vastaanoton laajentamishankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely etenee seuraavaan vaiheeseen. Hankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä.
NCC Industry Oy suunnittelee Lempäälän kunnan alueella sijaitsevan Hirvikallion kalliokiven ottoalueen laajentamista ja otettavan aineksen kokonaismäärän kasvattamista sekä uusien toimintojen tuomista alueelle. Hankealue sijoittuu noin seitsemän kilometrin etäisyydelle Lempäälän keskustasta koilliseen, Marjamäen yritysalueen koillispuolelle.
NCC Industryllä on Hirvikallion kalliokiven ottoalueella Lempäälän kunnan viranomaislautakunnan vuonna 2021 myöntämä maa-aines- ja ympäristölain mukainen yhteislupa. Lupa on voimassa 12 vuotta. Nykyisen ottoalueen pinta-ala on noin 11,6 hehtaaria ja kokonaisottomäärä 1 850 000 m3. Luvan mukaan alueelle saa loppusijoittaa ylijäämämaita vuosittain enintään 40 000 tonnia.
Arvioitavissa vaihtoehdoissa uuden ottoalueen pinta-ala on noin 22,1 hehtaaria ja otettavia maa- ja kiviaineksia on 5 710 000 m3. Alueella on tarkoitus kierrättää MARA-asetuksen mukaista betoni- ja tiilijätettä, EEJ-betonia, puujätettä ja ylijäämämaita. Alueelle myös loppusijoitetaan kierrätyskelvottomia ylijäämämaita, vieraslajimaita, ruoppausmassoja ja liejuista savea sekä Pirkanmaan alueelle tyypillisiä arseenimaita.
YVA-ohjelmavaiheen jälkeen hankealueen rajausta, toimintoja ja maisemoinnin täyttökorkeutta sekä toiminta-aikoja tarkennettiin YVA-selostukseen. Vaihtoehtojen VE1 ja VE2 toimintoihin lisättiin kierrätettävän ja neitseellisen materian pesuseulonta.
Näitä vaihtoehtoja YVA-selostuksessa arvioidaan
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankevaihtoehtoja:
- VE0: Toiminta jatkuu nykyisen ympäristöluvan mukaisesti nykyisessä aluelaajuudessa.
- VE1: Vuosittainen maa- ja kiviainesten otto ja maisemointimäärät lisääntyvät. Kiviaineksen louhinta ja murskaus jatkuvat nykyisen kaltaisena, MURAUS-asetuksen mukaisilla toiminta-ajoilla. Ottotoiminnan toiminta-aika on noin 20 vuotta. Alueelle tuodaan betoni-, puu- ja tiilijätettä, sekä jatkojalostetaan ja kierrätetään maa-aineksia. Puhtaiden ylijäämämaa-ainesten vastaanottomäärä nousee enintään 300 000 tonniin vuotta kohden ja alueen täyttökapasiteetti 5 445 000 m3. Maankaatopaikkatoimintaa harjoitetaan niin kauan, kunnes suunnitellut alueet tulevat täytetyksi kokonaisuudessaan. Maankaatopaikka on ylijäämämaiden vuotuisten enimmäisvastaanottomäärien perusteella arvioituna toiminnassa yli 20 vuotta. Toiminta-aika riippuu ylijäämämaiden muodostumisesta rakennushankkeissa.
- VE2: Maa- ja kiviainesottomäärät sekä ottotoiminnan toiminta-aika ovat vastaavat kuin vaihtoehdossa VE1. Maisemointimäärät sekä alueelle tuotavien betoni- ja tiilijätteen sekä jatkojalostuksen ja kierrätyksen määrä lisääntyvät suhteessa vaihtoehtoon VE1. Puhtaiden ylijäämämaa-ainesten vastaanottomäärä nousee enintään 500 000 tonniin vuotta kohden ja alueen täyttökapasiteetti 6 785 000 m3. Maankaatopaikan toiminta-aika on vastaava kuin vaihtoehdossa VE1.
Arviointiselostus on nähtävillä 28.5.-26.6.2025 Pirkanmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/pirkanmaa ja ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/HirvikallionmaaainesYVA.
Arviointiselostuksen painettu versio on luettavissa seuraavissa toimipaikoissa aukiolojen mukaan:
- Pirkanmaan ELY-keskus, Yliopistonkatu 38 (Attila), Tampere
- Lempäälä-talo, palvelukäytävä, Manttaalitie 15, 37500 Lempäälä
- Kuljun kirjasto, Murrontie 1, 37560 Lempäälä
Kaikille avoin yleisötilaisuus järjestetään 5. kesäkuuta - mielipiteitä voi esittää 26. kesäkuuta asti
Ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta järjestetään kaikille avoin verkkotilaisuus 5.6.2025 klo 17 alkaen. Osallistumislinkki yleisötilaisuuteen löytyy ennen tilaisuutta ympäristöhallinnon hankesivuilta: www.ymparisto.fi/HirvikallionmaaainesYVA.
Arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 26.6.2025 Pirkanmaan ELY-keskukseen sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere (viitteenä PIRELY/12674/2023).
Yhteysviranomaisena toimivan Pirkanmaan ELY-keskuksen perusteltu päätelmä arviointiselostuksesta tulee myöhemmin nähtäville hankesivuille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
YVA-ohjelmasta ymparisto.fi-sivustolla: www.ymparisto.fi/HirvikallionmaaainesYVA
Hankkeesta vastaava: NCC Industry Oy, Raija Inkiläinen, p. 050 316 5881 etunimi.sukunimi(at)ncc.fi
Konsultti: Ramboll Finland Oy, Jaana Sunell, p. 040 534 8351, etunimi.sukunimi(at)ramboll.fi
Yhteysviranomainen: Pirkanmaan ELY-keskus, Katja Sippola, p. 0295 036 248, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Leväseuranta: Pirkanmaan sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt helteistä huolimatta31.7.2025 10:16:09 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun Pirkanmaalla. Kuluvalla viikolla sinilevää on havaittu kahdella sinileväseurannan havaintopaikalla. Viime viikolla havaintoja kirjattiin vielä kahdeksan kappaletta eri puolilta maakuntaa.
Pirkanmaan ELY-keskuksen hankkiman joukkoliikenteen muutokset syksyllä 202530.7.2025 13:14:19 EEST | Tiedote
Joukkoliikenteen muutokset vaikuttavat muun muassa Kiikoisten ja Tampereen väliseen linja-autoliikenteeseen sekä VAU-liikenteeseen jota ajetaan Valkeakosken, Akaan ja Urjalan välillä. Jämsä-Lahti välinen linja-autoyhteys pysyy ennallaan, mutta ajopäivä vaihtuu tiistaista maanantaiksi.
Hollitie poikki Virroilla siltatyön vuoksi 4.-7.8.202529.7.2025 10:00:14 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Virtain Liedenpohjassa maantien 14381 (Hollitie) alittavan Ahon putkisiltaparin. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Siltatyö tehdään 4.–7.8. välisenä aikana.
Pirkanmaan päällystyskohteet viikolle 3128.7.2025 10:11:08 EEST | Tiedote
Viikolla 31 tietä päällystetään Virroilla, Kuhmoisissa ja Kangasalla. Kaikki työt tehdään päivätyönä.
Poikeluksentie poikki Ikaalisissa rumputyön vuoksi 31.7.-1.8.202522.7.2025 09:41:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Ikaalisissa maantien 2764 (Poikeluksentie) alittavan rummun Sisätössä. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Rummun vaihtotyö tehdään 31.7.–1.8. välisenä aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme