Aluehallintovirasto peruutti AnniLa ry:n luvan toimia yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajana
AnniLa ry:n lupa toimia yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajana on peruttu varhaiskasvatuslain 44 d §:n perusteella. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt päätöksen täytäntöön pantavaksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta 31.5.2025, jolloin päiväkoti Anni Lastentarhan toiminnan on viimeistään päätyttävä.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto avasi 6.11.2024 valvonta-asian koskien yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajaa AnniLa ry:tä. Aluehallintoviraston saaman tiedon mukaan AnniLa ry:n yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleiset edellytykset eivät täyty.
Toiminnan lainmukaisuuden kannalta on tarkoituksenmukaista, että kaikkien palveluntuottajien varhaiskasvatuslain 43 a §:n mukaiset yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleiset edellytykset selvitetään. AnniLa ry:lle varattiin mahdollisuus osoittaa, että laissa säädetyt yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleiset edellytykset täyttyvät. Aluehallintovirasto teki päätöksen luvan perumisesta 25.3.2025.
Varhaiskasvatuslain 43 a §:ssä määritellään yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleiset edellytykset, jotka palveluntuottajan tulee täyttää koko toiminnan ajan. Varhaiskasvatuslain 44 d §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi palveluntuottajaa kuultuaan peruuttaa luvan kokonaan tai osittain, jos palveluntuottaja ei täytä 43 a §:n 1 momentissa säädettyjä toiminnan harjoittamisen yleisiä edellytyksiä.
Hallinto-oikeus päätöksellään (983/2025) ei tutki asiaa ja näin ollen aluehallintoviraston tekemä päätös on voimassa ja Anni Lastentarhan toiminta päättyy viimeistään 31.5.2025. Asiasta on tiedotettu Helsingin kaupunkia.
Lisää aiheesta:
Varhaiskasvatuslaki (540/2018)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura PistoYlitarkastaja
Puh:0295 016 779etunimi.sukunimi@avi.fiMarja-Liisa Keski-RauskaJohtaja
Puh:0295 018 815etunimi.sukunimi@avi.fiSatu KilpinenYlitarkastaja
Puh:0295 016 194etunimi.sukunimi@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Regionförvaltningsverket återkallade AnniLa ry:s tillstånd att vara verksam som serviceproducent av privat småbarnspedagogik30.5.2025 08:35:00 EEST | Pressmeddelande
AnniLa ry:s tillstånd att vara verksam som serviceproducent av privat småbarnspedagogik har återkallats med stöd av 44 d § i lagen om småbarnspedagogik. Regionförvaltningsverket i Södra Finland har bestämt att beslutet ska verkställas oberoende av eventuellt överklagande den 31 maj 2025. Verksamheten vid daghemmet Anni Lastentarha ska alltså upphöra senast detta datum.
Pohjois-Savon hyvinvointialueella vakavia puutteita perusterveydenhuollon suunterveydenhuollon ja oikomishoidon hoitoon pääsyssä ja sen yhdenvertaisuudessa sekä omavalvonnassa28.5.2025 15:48:13 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 28.5.2025 huomautukset Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Puutteita on perusterveydenhuollon kiireettömään suunterveydenhuollon ja oikomishoidon hoitoon pääsyssä ja palveluiden yhdenvertaisessa saatavuudessa sekä omavalvonnassa, erityisesti hoitoon pääsyn tilastoinnissa.
Painava putkipalkki putosi työntekijän päälle – sakot toimitusjohtajalle ja työsuojelupäällikölle28.5.2025 15:35:15 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tilauskonepajan toimitusjohtajan ja työsuojelupäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiölle tuomittiin maksettavaksi 5 000 euron yhteisösakko. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 26.5.2025.
Itä-Suomen varautumisen tilannekuvassa ei merkittäviä muutoksia - alueellinen valmiustoimikunta kokoontui28.5.2025 10:32:49 EEST | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa 27.5.2025 kokoamaan varautumisen tilannekuvaa Itä-Suomessa.
Brister i svetsarnas personliga skyddsutrustning28.5.2025 07:37:11 EEST | Pressmeddelande
Arbetarskyddsmyndigheterna genomförde ett marknadstillsynsprojekt för personlig skyddsutrustning där man granskade skyddsutrustning som allmänt används inom industrin och byggbranschen. ”Man upptäckte under inspektionerna att det fanns brister särskilt i kläder som skyddar mot hetta och eld samt i svetsmasker och att de granskade produkterna inte alltid uppfyllde säkerhetskraven”, berättar överinspektör Mari Knuuttila.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme