Pirkanmaalla sopimuspalokunnat ovat merkittävä osa turvallisuutta
28.5.2025 16:26:36 EEST | Pirkanmaan pelastuslaitos | Tiedote
Julkisuudessa on käyty keskustelua sopimuspalokuntien roolista osana pelastustoimintaa. Pirkanmaan hyvinvointialueella sopimuspalokuntatoimintaa kehitetään edelleen, ja sopimuspalokunnat ovat merkittävä tekijä osana maakunnan turvallisuuden ylläpitämistä.

Pirkanmaan hyvinvointialueella sopimuspalokunnat ovat tärkeässä roolissa pelastustoimen hälytystehtävillä. Myös maakunnan kokonaisturvallisuuden rakentumista tarkasteltaessa sopimuspalokuntatoiminta on merkittävä tekijä.
Sopimuspalokunta tarkoittaa sitä, kun hyvinvointialue tekee alueella toimivan tahon kanssa sopimuksen pelastustehtävien hoitamisesta. Yleisimmin tämä taho on VPK-yhdistys, mutta sopimus voidaan tehdä myös esimerkiksi tehdaspalokunnan kanssa. Pirkanmaalla toimii kaikkiaan 54 sopimuspalokuntaa, ja näistä seitsemän on joko teollisuus- tai sotilaspalokuntia ja loput ovat eri puolella maakuntaa toimivia VPK-yhdistyksiä. Pirkanmaalla yhdenkään sopimuspalokunnan lakkauttamista ei ole suunniteltu.
Hyvinvointialue on sitoutunut kehittämiseen
Pirkanmaan hyvinvointialueen vs. pelastusjohtaja Teemu-Taavetti Toivonen kertoo, että sopimuspalokuntatoimintaan panostetaan, koska se on korvaamaton osa toimintaa.
– Sopimuspalokunnat ovat keskeinen osa alueen turvallisuusverkostoa – niin pelastustoiminnassa kuin hätätilapotilaan ensivaiheen hoidossa. Toiminta on arvokasta, ja sen kehittäminen sekä ylläpito ovat meille hyvinvointialueella tärkeä ja kunnianhimoinen tehtävä, Toivonen mainitsee.
Toivosen mukaan etenkin maakunnan reuna-alueilla sopimushenkilöstön rooli korostuu. Pirkanmaan hyvinvointialue on sitoutunut toiminnan kehittämistyöhön pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti.
– Kehittämistyömme pohjautuu vaikuttavuuteen, ja tarkastelemme sopimuspalokuntatoimintaa samoilla perusteilla kuin kaikkea muutakin hyvinvointialueen palvelutuotantoa. Näin varmistamme, että rajallisilla resursseilla saadaan paras mahdollinen hyöty koko Pirkanmaan asukkaille.
Yhteistyö vahvaa
Pirkanmaan hyvinvointialueella säästötoimia ei sinällään ole kohdistettu sopimuspalokuntatoimintaan, vaan yhteistyö on jatkunut vahvasti nyt hyvinvointialueiden aikanakin. Toivonen kertoo, että joitakin hälytysvastemuutoksia on tehty osana vasteiden kokonaistarkastelua.
– Hälytysvasteita tarkastellaan jatkuvasti toiminnan tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Yhteistyö sopimuspalokuntien kanssa jatkuu kuitenkin vahvana ja sitä kehitetään edelleen – tavoitteena on vahva, toimiva ja tasa-arvoinen pelastus- ja ensihoitojärjestelmä koko alueella, Toivonen painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu-Taavetti ToivonenVs. pelastusjohtajaPirkanmaan hyvinvointialue/Pelastus- ja ensihoitopalvelut
Puh:0400281288teemu-taavetti.toivonen@pirha.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Vastaamme pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden järjestämisestä Pirkanmaalla. Osana Suomen suurinta hyvinvointialuetta työllistämme pelastus- ja ensihoitopalveluiden tehtäväalueella yli 700 vakituista henkilöä. Lisäksi pelastustoimen hälytystehtäville osallistuu sopimuspalokuntalaisia ja sivutoimista henkilöstöämme, joita on yhteensä noin 950 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan pelastuslaitos
Nimikemuutoksia pelastus- ja ensihoitopalveluissa27.2.2026 13:46:39 EET | Tiedote
Maaliskuun alussa pelastustoimen ammattinimikkeisiin tulee muutoksia Pirkanmaalla. Taustalla on muun muassa sisäministeriön suositus virkanimikkeiden muuttamisesta sekä sukupuolten välisen tasa-arvon ja moninaisuuden edistäminen.
Tulipalojen määrä laski Pirkanmaalla – Hannes-myrskystä piikki pelastustoimen tehtävämääriin13.2.2026 11:59:44 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Pirkanmaalla pelastustoimi hälytettiin tehtävälle täsmälleen yhtä montaa kertaa kuin edellisenä vuonna. Tulipalojen ja liikenneonnettomuuksien määrät vähenivät, mutta vahingontorjuntatehtävien määrä kasvoi reilusti. Ensihoitopalveluiden tehtävämäärä säilyi lähes edellisvuoden tasolla.
Pientalojen itsearvioinnit ovat käynnissä Pirkanmaalla – Lämmitys ja sähkölaiteviat onnettomuustilastojen kärjessä6.2.2026 16:22:31 EET | Tiedote
Asuinrakennusten tulipaloista huomattavan suuri osa on ihmisen toiminnasta aiheutuvia ja usein ne olisivat ehkäistävissä arjen päätöksillä. Pientalojen itsearvioinnilla pelastuslaitos pyrkii parantamaan asumisen paloturvallisuutta ja opastamaan turvalliseen toimintaan. Helmikuussa tuhannet taloudet Pirkanmaalla saavatkin pelastuslaitokselta postia.
Palomiehet ja poliisit ottavat toisistaan mittaa jääkiekossa Tampereella – tule mukaan!19.1.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Hyväntekeväisyysteemainen ottelu pelataan Nokia Arenalla 24.1.2026 kello 13.30 alkaen. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy.
Ilotulitteiden käyttö vuodenvaihteessa Pirkanmaalla – Käyttökieltoalue laajenee23.12.2025 13:38:54 EET | Tiedote
Pirkanmaan pelastuslaitos ja ensihoitopalvelut muistuttavat ilotulitteiden turvallisesta käytöstä. Pelastusviranomainen on tänä vuonna rajannut yksityishenkilöiden ilotulitteiden käyttöä aiempia vuosia laajemmaksi. Käyttökieltoalue Tampereen keskustan osalta laajenee ja kieltoalueeksi on määritelty myös kaksi uutta aluetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

