Pohde panostaa työntekijöiden hyvinvointiin kattavammilla työterveyspalveluilla
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on saanut päätökseen henkilöstön työterveyshuollon palvelujen kilpailutuksen. Aluehallitus valitsi työterveyspalvelujen toteuttajaksi kilpailutuksen perusteella Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy:n. Lisäksi työterveyspalveluja Pohteen henkilöstölle tuottavat edelleen Oulunkaaren työterveys ja Työterveys Pohde.

Työterveyspalvelujen kilpailutus järjestettiin, jotta Pohde pystyy jatkossa tarjoamaan henkilöstölle kattavat ja yhdenmukaiset työterveyspalvelut. Nykyisellään työterveyspalvelujen sisältö on perustunut hyvinvointialueelle siirtyneisiin, vanhoihin sopimuksiin, joiden sisällöt ovat vaihdelleet.
Uuden sopimuksen tavoite on vahvistaa henkilöstön työkykyä ja työhyvinvointia. Sopimus sisältää myös nykyistä kattavammat sairaanhoidon palvelut. Nämä tarkoittavat esimerkiksi akuuttia sairaanhoitoa, kiireetöntä sairaanhoitoa sekä toimenpiteitä, laboratorio-, röntgen- ja ultraäänitutkimuksia.
Nelivuotisen sopimuskauden on tarkoitus astua voimaan vuoden 2026 alusta. Sopimusta on mahdollista jatkaa tämän jälkeen vielä kaksi vuotta. Aluehallitus päättää jatkosta vuosi kerrallaan.
– Haluamme panostaa työntekijöidemme työkykyyn ja hyvinvointiin. Uusi sopimus takaa kaikille työntekijöille kattavat ja samantasoiset työterveyspalvelut koko Pohteen alueella, toteaa Pohteen henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen.
Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy tuottaa työterveyspalveluja Pohteelle myös tällä hetkellä. Pohteen alueella on jatkossakin kolme eri työterveyspalvelujen järjestäjää: Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy, Oulunkaaren työterveys ja Työterveys Pohde. Kaikkien toimijoiden tarjoamat työterveyspalvelut on tarkoitus yhdenmukaistaa saman sisältöisiksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJuha JääskeläinenHenkilöstöjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 068 8270juha.jaaskelainen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PohdeBotti auttaa asiakkaita hyvinvointialueen neuvonnassa21.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Uusi PohdeBotti on otettu käyttöön Pohteen neuvontapalvelussa. PohdeBotti auttaa asukkaita sote-palvelutietojen löytämisessä.
Pohde kehittää yhteisöllistä asumista21.10.2025 08:24:23 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tarkastellut syksyllä 2024 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen yksiköiden toimintaa. Toiminnassa on tuolloin havaittu epäkohtia. Pohde kehittää ikääntyneiden yhteisöllistä asumista aktiivisesti.
Tulevaisuuslautakunta lähetti päivitetyn strategian hyväksyttäväksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle17.10.2025 12:03:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 16.10. Pohteen päivitettyä strategiaa. Lisäksi lautakunta päätti strategiset periaatteet Digitaalisen sote-keskuksen virka-ajan ulkopuolisten palvelujen hankinnalle.
Aluehallitus päätti yhteisöllisen asumisen hankinnasta15.10.2025 10:19:59 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 14.10.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi yhteisöllisen asumisen hankinnan ja palveluntuottajien etusijajärjestyksen.
Pohde osallistuu asunnottomien yöhön Oulussa15.10.2025 08:02:44 EEST | Tiedote
Asunnottomien yö on kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta omaan kotiin eli vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yö järjestetään 17. lokakuuta, joka on Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi. Oulussa asunnottomien yön tapahtuma järjestetään Rotuaarilla perjantaina 17.10.2024 kello 14 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme