ABC Marjahaka ja ABC Varkaus 2.6. alkaen auki 24 h
Aukioloaikoja on laajennettu niin kaupunkien asukkaat kuin ohikulkeva liikenne mielessä pitäen.

– Meiltä pitkään toivottu uudistus päästään viimein kesäkuun alkaessa toteuttamaan. ABC Marjahaka Iisalmessa ja ABC Varkaus aloittavat toimintansa ympärivuorokautisilla aukioloajoilla, kertoo PeeÄssän liikennekaupan toimialapäällikkö Samu Salminen.
Laajemmat aukioloajat palvelevat niin vitostien liikennettä kuin kaupunkien asukkaita. Jatkossa esimerkiksi vuorotyöläisille on palvelut auki riippumatta mihin aikaan töistä pääsee.
Toiveita laajemmista palveluajoista on tullut myös viitostien kulkijoiden suunnalta. Vilkkaan valtatien varrella aina avoinna olevia ABC-liikennemyymälöitä on tähän saakka ollut Mikkelin ja Kajaanin välillä vain Juvalla ja Kuopion Pitkälahdessa. Nyt taukopaikkojen määrä tuplaantuu Varkauden ja Marjahaan myötä.
– Asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuuden takaaminen on muutoksessa etusijalla. Olemme tehneet huolellista taustatyötä hakemalla oppia turvallisuusnäkökohdista sekä yövuorojen henkilöstötarpeista ABC Pitkälahdesta. On selvää, että ABC-asemillamme ei ole edes yön hiljaisimpina hetkinä yksintyöskentelyä, ja vartiointifirmojen kanssa yhteistyömme tiivistyy, Salminen selvittää.
Yön tunteina ABC:llä ovat avoinna kahvilalinjasto sekä ABC Market, samoin Hesburger Varkaudessa ja ABC Burger Marjahaassa palvelevat. Muilta osin keittiö suljetaan kello 21.30, jonka jälkeen keskitytään aamuun saakka nopeaan syömiseen, muun muassa burgereihin.
– Hesessä on käytössä yömenu, jossa on vain pieniä supistuksia normilistaan verrattuna. Ja Woltin kautta Hesen annoksia pystyy tilaamaan myös kotiin tai vaikka yöpiknikille, Hesen palveluvastaava Kaisa Räihä vinkkaa.
Yhteyshenkilöt
Samu SalminenLiikennekaupan toimialapäällikkö
Puh:0447197940samu.salminen@sok.fiOsuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 130 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Festivaalipäällikkö summaa vuoden 2025 Kuopio Wine Festivalin – paljastaa myös tulevan vuoden teeman6.7.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Järjestyksessään 28. Kuopio Wine Festival tarjoili jälleen Kuopion matkustajasatamassa kotimaisilla huippuartisteilla varustetun tapahtuman, jossa toista pääroolia näytteli käsin valitut saksalaiset viinit ja erityisesti tapahtumaa varten suunniteltu ruokatuote.
Muutoksia Osuuskauppa PeeÄssän matkailu- ja ravitsemiskaupan (MaRa) sekä liikennekaupan johtoryhmän vastuualueissa13.6.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Vastuualueiden muutokset koskevat Osuuskauppa PeeÄssän ravintola-, hotelli-, ja liikennekauppa-liiketoimintaa.
Ruokarobot laajenevat Iisalmeen ja Varkauteen – uusia roboja myös Kuopioon ja Siilinjärvelle6.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
PeeÄssä kehittää ja kasvattaa ruoan verkkokaupan palvelujaan kovalla tahdilla. Itä-Suomen ensimmäiset ruokarobotit otettiin käyttöön Kuopiossa ja Siilinjärven Vuorelassa vuosi sitten. Uudet robot aloittavat toiminnan Iisalmessa, Varkaudessa ja Siilinjärvellä 9. päivä kesäkuuta.
Rautalammin uusi S-market aukeaa 5. kesäkuuta5.6.2025 07:14:27 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä avaa uuden S-market Rautalammin torstaina 5.6.2025. Avajaisia vietetään klo 10. Uuden myymälän myötä S-market Rautalammin myymäläpinta-ala kasvaa noin 20 %, ja samalla myös valikoima kasvaa.
Kuopion Amarillo uudistuu: fajitakset ja nachot palaavat, listalle myös oma olut4.6.2025 10:15:48 EEST | Tiedote
Amarillo tuo takaisin asiakkaiden kaipaamat fajitakset sekä heti pöytään istuutumisen yhteydessä tuotavat lämpimät, rapeat nachot ja raikkaan salsan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme