Pauliina Parhiala: ”Kun maailma muuttuu tuulisemmaksi, tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä”
Lähetysseura tuo kirkot ja järjestöt maailmalla vahvemmin järjestön suunnittelutyön ytimeen. Uusi toimintatapa muuttaa järjestön työtapaa entistä kumppanilähtöisemmäksi. Tällä viikolla kansainvälinen neuvoa-antava elin oli koolla ensimmäistä kertaa kasvotusten Päiväkummussa Orivedellä.

Maailma palaa ja Lähetysseuran kumppanien pitää reagoida nopeisiin muutoksiin, kuten lisääntyneeseen väkivaltaan, aseellisiin konflikteihin ja ilmastokriisiin. Paras asiantuntemus reagointiin on työalueilla.
”Kun maailma muuttuu tuulisemmaksi ja monimutkaisemmaksi ja tulevaa on yhä vaikeampi ennakoida, tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä kumppanien kanssa. Haluamme vahvistaa yhteistä johtamista, kestävää ohjelmatyötä ja aktiivista vaikuttamistyötä”, sanoo Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala.
Lähetysseura on tänä vuonna aloittanut tiiviin ja konkreettisen yhteistyön kumppaniensa kanssa, jotka osallistuvat nyt aikaisempaa vahvemmin Lähetysseuran strategiseen johtamiseen. Kansainvälinen neuvoa-antava ryhmä oli ensimmäistä kertaa kasvokkain koolla Lähetysseuran hallituksen ja johtavien työntekijöiden kanssa Orivedellä Päiväkummussa 26.–27. toukokuuta.
Lähetysseura konsultoi kumppaneita aina ohjelmasuunnittelun yhteydessä, ja vähintään viiden vuoden välein kaikkien kumppaneiden edustajat kutsutaan kumppanuuskonsultaatioon. Kansainvälinen neuvoa-antava ryhmä tuo nyt vaikuttamiseen uuden, tärkeän kanavan, joka keräsi kumppaneilta kiitosta. Vaikka tilannekuva maailmasta on synkkä, ryhmä kokoontui ilon ja yhteistyön hengessä.
”Odotukseni kokoontumiselle ylittyivät. Toivoin jakamista ja oppimista, ja ne toteutuivat. Tärkeintä on ilo, ja se että liikumme yhdessä ja ykseydessä samaan suuntaan”, sanoo Venezuelan luterilaisen kirkon johtaja Gerardo A. Hands.
Hänestä kansainvälisen neuvoa-antavan ryhmän perustaminen oli viisas päätös.
”Yhteistyö Lähetysseuran kanssa on aina ollut hyvää, mutta konteksti muuttuu nopeasti. Neuvoa-antavassa ryhmässä me saamme mahdollisuuden välittää omat visiomme Lähetysseuran tietoon tehokkaasti”, Hands sanoo.
Kehua ja kehitettävää
Keskusteluissa ja työpajoissa luotiin yhteistä tilannekuvaa lähetystyön toimintaympäristöstä ja työn kehittämisestä.
Neuvoa-antava ryhmän mukaan Lähetysseuran strategian pääsuunta on oikea. Monet seurakunnat maailmalla ovat kasvaneet ja kokonaisvaltainen lähetystyö on osoittautunut kestäväksi tavaksi toimia.
Ryhmä toivoi kokoontumisessaan myös konkreettisia parannuksia yhteistyöhön, kuten hallinnon keventämistä, lisää koordinaatiota eri avustustoimijoiden välille, parempaa yhteydenpitoa Lähetysseuran kanssa ja tukiriippuvuuden välttämistä paremmalla hankesuunnittelulla.
”Päätöksentekoa lähetystyössä pitää siirtää Suomesta paikalliselle tasolle. Hankkeiden raportointia pitää keventää ja mikromanagerointia vähentää", sanoo ryhmän toinen puheenjohtaja Bruk Ayele.
Ayele on työskennellyt maailman suurimman luterilaisen kirkon Etiopian Mekane Yesus -kirkon teologisen seminaarin johtajana ja nyt hän kirjoittaa kirkon linjauksiin liittyvää kirjaa.
Tarkan hallinnon taustalla on Lähetysseuran tarve raportoida työstä tukijoille ja rahoittajille ja seurata sen tuloksellisuutta säännöllisesti. Kumppaneilta tulleeseen kritiikkiin hallinnon raskaudesta ja työn työn kestävyydestä Parhiala suhtautuu vakavasti.
”Haluamme ohjata yhteistä työtä siihen, että voidaan tunnistaa ennemminkin vaikuttavuutta kuin raportoida toimenpiteistä. Jo vuoden 2026 alkava ohjelmakausi pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen. Raportointia yksinkertaistetaan ja hallintoa kevennetään. Myös kestävyyden varmistaminen on Lähetysseuran tärkeä tehtävä. Vaikka hankkeissa kestävyyttä onkin huomioitu, on harvemmin mietitty aikaa, jolloin kumppani toimii organisaationa omillaan.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Parhialatoiminnanjohtaja
Puh:040 8201 996pauliina.parhiala@suomenlahetysseura.fiKuvat



Lähetysseura on evankelis-luterilainen kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Olemme yksi kirkon kahdeksasta lähetysjärjestöstä. Olemme myös yksi Suomen vanhimpia järjestöjä: Lähetysseura on perustettu vuonna 1859. Teemme lähetystyötä, kehitysyhteistyötä, rauhantyötä ja humanitaarista työtä 24 maassa ympäri maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura
Lähetysseuran maskotti Toivo-kirahvi lähetystyössä värityskirjan sivuilla13.5.2025 11:32:31 EEST | Tiedote
Lähetysseuran suosittu maskotti viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan ja saa sen vuoksi oman juhlakirjan – joka on tietysti suunnattu lapsille.
Maria Leppäkari on valittu Lähetysseuran Felm-keskuksen johtoon ja Israelin ja Palestiinan maajohtajaksi6.5.2025 08:57:11 EEST | Tiedote
Leppäkari palaa tehtävän myötä Jerusalemiin, jossa hän johti aiemmin Ruotsin teologista instituuttia.
Kehitysyhteistyön lisäleikkaukset ovat pois kaikkein köyhimmiltä, leikkaavat yritysten kansainvälistymismahdollisuuksia ja heikentävät YK:ta23.4.2025 23:23:58 EEST | Tiedote
Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala: “Päätös on tällaisina aikoina ongelmallinen ja ajaa kehittyvien maiden köyhiä yhä syvempään kriisiin.”
Kehitysyhteistyöleikkaukset ajaisivat kaikkein köyhimpiä syvempään kriisiin22.4.2025 21:05:57 EEST | Tiedote
Suomen ja Euroopan kannattaa lähentyä kehittyviä maita – ei katkoa siteitään leikkaamalla kehitysyhteistyöstä, muistuttavat piispat Kaisamari Hintikka ja Mari Parkkinen Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseuran johtajien kanssa.
”Järistys syöksee hauraat yhteisöt vielä syvempään kriisiin”1.4.2025 15:01:07 EEST | Tiedote
Lähetysseura myöntää 140 000 euroa humanitaariseen apuun Myanmarissa. Lähetysseuran johtava projektipäällikkö Johannes Vierula näkee valtavan tarpeen avulle Myanmarin maanjäristysalueella, jossa tilanne on ollut äärimmäisen vakava jo ennen maanjäristystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme