SDP EDUSKUNTA

SDP:n Aki Lindén: Milloin pääministeri Orpo sanoo ”sori siitä”?

Jaa

Pääministeri Orpon kirjoitus talouspolitiikasta on osoittautunut olennaiselta sisällöltään virheelliseksi. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa Orpon hallituksen aikana. Orpo kertoi, että suhde ”vakautuu”, mikä tarkoittaa, että velan osuus ei enää kasva. Virheellinen oli myös pääministerin väite, että tämä arvio olisi valtiovarainministeriön virkamiesten arvio, muistuttaa Aki Linden.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Pääministeri Orpon johtaman hallituksen aikana työttömyys on kasvanut, konkurssit lisääntyneet ja valtion velka paisunut ennätyksellisesti. Vaikka nämä asiat eivät yksinomaisesti johdu hallituksen toiminnasta, ovat ne täysin toisenlaisia ”saavutuksia ”kuin ne, joita hallitus kertoi politiikallaan tavoittelevansa. Ei siis ihme, että hallituksen johtokaksikolla, pääministeri Orpolla ja valtiovarainministeri Purralla, on valtava tarve kuvata asioiden kehitystä toisella tavalla kuin mitä todellisuudessa tapahtuu.

Tästä saatiin tuorein esimerkki pääministeri Orpon kirjoituksessa Helsingin Sanomissa 29.5.2025, jossa hän kertoi valtiovarainministeriön virkamiesten vahvistaneen, että hallituskauden aikana 2023–2027 ”velkasuhde vakautuu”. Tällä sanaparilla tarkoitetaan sitä, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) ei enää kasva. Näin ei ole tapahtumassa, eivätkä VM:n virkamiehet ole tällaista edes ”vahvistaneet”. Kyse ei ole siis siitä, että velkaa ei otettaisi enää lisää, vaan siitä, että sen kokonaismäärän kasvu ei kasvata enää velan suhteellista osuutta BKT:sta.

Tällaiseen tilanteeseen ei kuitenkaan olla Orpon hallituskauden aikana pääsemässä. Ensinnäkään siksi, että hallituksen ns. sopeutustoimet eivät toteudu tavoitellun suuruisina eli velan määrä kasvaa edelleen voimakkaasti ja toisekseen siksi, että hallituksen ns. kasvutoimet eivät pure eli BKT:n kasvu on heikkoa. Siksi ei myöskään ”rahaministeriö” eli VM tällaista lupaa, vaan pääministeri puhuu omiaan.

Tällaiset puheet ovat toistuneet viime aikoina. Yhteisöveron lähes miljardin euron alennuksen piti ”60-prosenttisesti rahoittaa itsensä”. Laskelma oli väärä. Todellinen arvio - sekin optimistinen - oli 25 %. Ylimpien marginaaliverojen tuntuvaa alentamista Orpo perusteli kertomalla, että lääkärit alkavat tehdä enemmän töitä nykyisen osa-aikaisen työn sijasta. Myös tämä esimerkki meni kiville.

Alkaa olla tuskastuttavaa seurata pääministerin talouspoliittisia ulostuloja. Mieleen tulee edellisen kokoomuslaisen pääministerin lausahdus vastaavissa mokauksissa: ”Sori siitä”.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

EU:n on välittömästi tehtävä konkreettisia toimia humanitaarisen katastrofin lopettamiseksi Gazassa22.8.2025 16:45:48 EEST | Tiedote

SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat suuressa valiokunnassa vetoavat hallitukseen, jotta se edistää EU:ssa konkreettisia toimia kansanmurhan lopettamiseksi Gazassa. Yksin Israelin toimien tuomitseminen ja huolen esittäminen Palestiinan siviileistä ei riitä tilanteessa, jossa Gazassa vallitsee humanitaarinen katastrofi ja Israel jatkaa sotatoimien laajentamista.

SDP:n Marko Asell: Hallituksen liikuntavihamielisyys käsittämätöntä21.8.2025 12:21:35 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiesitys tarkoittaa käytännössä valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoituksen loppumista. – Tämä olisi käsittämätön toimi tilanteessa, missä väestön liikkumattomuus, liikuntapaikkojen korjausvelka ja rakentamisen matalasuhdanne ovat kaikki suuria ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa, kansanedustaja, valtion liikuntaneuvoston jäsen Marko Asell (sd.) ihmettelee.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ottaa osaa Eemeli Peltosen omaisten suruun19.8.2025 14:31:47 EEST | Tiedote

- Eemeli Peltosen menehtyminen järkyttää syvästi minua ja meitä kaikkia. Hän oli erittäin pidetty yhteisömme jäsen ja jäämme kaipaamaan häntä syvästi. Nuori elämä on päättynyt aivan liian varhain. Otamme osaa omaisten suruun ja toivotamme voimia surutyön keskelle, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoo. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ei kommentoi asiaa tänään enempää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye