Täydennystä Helmareiden ryhmään – Sunnuntain mediatilaisuudessa Tynnilä ja Sevenius
UEFA Nations Leaguen B-liigan lohkovoitto ratkeaa tiistaina Olympiastadionilla Serbiaa vastaan.

Helmarit otti tärkeän ja selvänumeroisen 3–0-voiton Valko-Venäjästä perjantai-illan päätteeksi Unkarissa. Suomen kokoonpanosta sivussa olivat Eva Nyström ja Tinja-Riikka Korpela. Molemmilla on ollut pieniä vaivoja, joiden kanssa valmennus ei halua ottaa mitään riskiä.
Päävalmentaja Marko Saloranta täydensi Suomen joukkuetta jo perjantain vierasottelun alla maalivahti Milla-Maj Majasaarella.
Maajoukkue matkustaa lauantaina Helsinkiin valmistautumaan Nations Leaguen lohkovaiheen päättävään ja ratkaisevaan otteluun Serbiaa vastaan. Samalla puolustaja Nanne Ruuskanen täydentää Helmareiden ryhmää Suomessa.
Myös Jutta Rantala liittyy joukkueen mukaan Suomen päässä. Rantalaa ei ole nimetty Helmareiden Nations League -ryhmään, mutta hän harjoittelee maajoukkueen rinnalla Helsingissä.
– Arvioimme yksittäisten pelaajien tilannetta päivä kerrallaan, mutta haluamme pitää kaikki täällä olevat mukana tapahtuman loppuun asti. Samalla minimoimme loukkaantumisriskit. EM-kisajoukkueesta tehtävät valinnat ovat hyvin lähellä, ja siksi meille on tärkeää tietää mahdollisimman pitkälle, missä kunkin pelaajan kanssa mennään, Saloranta sanoo.
Helmarit järjestää sunnuntaina kello 11.30 mediatilaisuuden Hilton Strand -hotellissa Helsingissä. Tilaisuudessa haastateltavissa ovat puolustaja Joanna Tynnilä ja hyökkääjä Oona Sevenius.
Pyydämme mediaa ilmoittautumaan Helmareiden mediatilaisuuksiin tämän lomakkeen kautta >>
Helmareiden mediaohjelma
Sunnuntai 1.6.2025
Klo 11:30-12:00 Mediatilaisuus, Hilton Strand, Helsinki
Paikalla Joanna Tynnilä & Oona Sevenius
Maanantai 2.6.2025
Klo 16:50-17:15 Kansainvälinen tiedotustilaisuus, Olympiastadion, Helsinki
Paikalla päävalmentaja ja pelaaja
Klo 17:30 Joukkueen ottelua edeltävä harjoitus, Olympiastadion, Helsinki
Avoin medialle ensimmäiset 15 minuuttia
Tiistai 3.6.2025
Klo 20:00 SUOMI-SERBIA, Olympiastadion, Helsinki
Ottelun jälkeiset mixed zone ja tiedotustilaisuus
Lisätiedot:
NAISTEN A-MAAJOUKKUE
Eveliina Parikka, tiedottaja
040 732 3708
eveliina.parikka@palloliitto.fi
SUOMEN PALLOLIITTO
Roope Kuisma, tiedottaja
040 729 8473
roope.kuisma@palloliitto.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Huuhkajien mediaohjelma 2.–6.6.20251.6.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Hollannin (7.6.) ja Puolan (10.6.) MM-karsintaotteluissa Helsingin Olympiastadionilla.
Pikkuhuuhkajien kesäkuun mediaohjelma1.6.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Slovakiassa pelattaviin EM-kisoihin valmistautuva Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Saksan suljettujen ovien takana torstaina 5.6. Kosiceen Suomi matkustaa 7.6. ja alkulohkon pelit pelataan siellä 12.6., 15.6. ja 18.6.
Huuhkajat nimetty kesäkuun MM-karsintaotteluihin30.5.2025 12:07:19 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Hollannin (7.6.) ja Puolan (10.6.) MM-karsintaotteluissa Helsingin Olympiastadionilla.
Pikkuhuuhkajien EM-kisajoukkue nimetty28.5.2025 15:00:44 EEST | Tiedote
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen (2002 syntyneet ja nuoremmat) päävalmentaja Mika Lehkosuo on nimennyt Suomen 23 pelaajan kisajoukkueen kesäkuussa Slovakiassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen.
Jalkapallo- ja futsalmaajoukkueiden uudet pelipaidat julkaistu27.5.2025 11:36:07 EEST | Tiedote
Taiteilija ja muotoilija Klaus Haapaniemi on suunnitellut Suomen jalkapallo- ja futsalmaajoukkueiden uudet pelipaidat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme