SDP:n Tuppurainen: Kysymys Palestiinan tunnustamisesta selvästi pääministerille kiusallinen
Pääministeri Orpo ei kyennyt osoittamaan hallituksensa ulkopolitiikan johtajuutta haastattelutunnilla. Pääministerin tehtävä on vastata hallituksen politiikasta. Tähän Orpo ei pysty Palestiinan tunnustamisen osalta, vaan kysymys on pääministerille ja päähallituspuolue kokoomukselle selvästi kiusallinen.

- Kello käy, mutta pääministeri Orpo takeltelee ulkopoliikan keskeisen kysymyksen kohdalla. Suomen on oltava historian oikealla puolella. Korkean tason kansainvälinen kokous kahden valtion mallista järjestetään kesäkuussa New Yorkissa. Suomi on kansainvälisissä pöydissä vailla näkemystä, ja odottaa muiden maiden näyttävän suuntaa. Tämä viestii pääministeri Orpon heikosta johtajuudesta, kun edes hallituksen sisällä ei löydy yhteistä näkemystä asiasta, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
- Asiaan on kuitenkin olemassa ratkaisu. SDP on esittänyt, että Palestiinan tunnustaminen tuodaan selontekona eduskunnan käsittelyyn. Näin Suomi saisi itselleen eduskunnasta selkeän kannan, jonka mukaisesti maamme ulkopolitiikan johto voisi toimia kansainvälisillä areenoilla, hallituksen eripurasta huolimatta, kertoo Tuppurainen.
Kysymyshän ei ole aidosti ehdoista. Suomi ei tunnustaessaan Palestiinan antaisi minkäänlaista tukea Hamasille. Hamas on EU:n terroristijärjestöksi luokittelema taho, jonka valtaa ei hyväksytä. Kyse on valtion tunnustamisesta, ei hallinnon. Maltillisen palestiinalaishallinnon oikeutusta palestiinalaisten keskuudessa on vahvistettava.
- SDP ei hyväksy missään määrin Hamasin toimintaa. Sen on viipymättä luovutettava panttivangit ja luovuttava terrorismista, päättää Tuppurainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3186Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
EU:n on välittömästi tehtävä konkreettisia toimia humanitaarisen katastrofin lopettamiseksi Gazassa22.8.2025 16:45:48 EEST | Tiedote
SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat suuressa valiokunnassa vetoavat hallitukseen, jotta se edistää EU:ssa konkreettisia toimia kansanmurhan lopettamiseksi Gazassa. Yksin Israelin toimien tuomitseminen ja huolen esittäminen Palestiinan siviileistä ei riitä tilanteessa, jossa Gazassa vallitsee humanitaarinen katastrofi ja Israel jatkaa sotatoimien laajentamista.
SDP:n Marko Asell: Hallituksen liikuntavihamielisyys käsittämätöntä21.8.2025 12:21:35 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiesitys tarkoittaa käytännössä valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoituksen loppumista. – Tämä olisi käsittämätön toimi tilanteessa, missä väestön liikkumattomuus, liikuntapaikkojen korjausvelka ja rakentamisen matalasuhdanne ovat kaikki suuria ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa, kansanedustaja, valtion liikuntaneuvoston jäsen Marko Asell (sd.) ihmettelee.
SDP:n Suhonen vaatii panostuksia Itä-Suomen raiteisiin – poikittaisyhteydet eivät saa jäädä mopen osaan!20.8.2025 14:00:57 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii hallitukselta toimia Itä-Suomen raideliikenteeseen, kun ensi vuoden budjettia sorvataan. Perustelut löytyvät tänään keskiviikkona 20.8.2025 julkaistusta alueen maakuntien liittojen ja kuntien selvityksestä.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ottaa osaa Eemeli Peltosen omaisten suruun19.8.2025 14:31:47 EEST | Tiedote
- Eemeli Peltosen menehtyminen järkyttää syvästi minua ja meitä kaikkia. Hän oli erittäin pidetty yhteisömme jäsen ja jäämme kaipaamaan häntä syvästi. Nuori elämä on päättynyt aivan liian varhain. Otamme osaa omaisten suruun ja toivotamme voimia surutyön keskelle, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoo. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ei kommentoi asiaa tänään enempää.
SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpon kannattaa keskittyä siihen, mitä hän saa aikaan omalla vahtivuorollaan18.8.2025 14:28:58 EEST | Tiedote
-Pääministerin Orpon kannatta nyt keskittyä siihen, mitä hän saa aikaan omalla vahtivuorollaan, sen sijaan että hän kyselee jo muilta, että miten tämän hallituksen aiheuttaman sotkun tulette siivoamaan, kuittaa valtiovarainvaliokunnan vastaava kansanedustaja Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme