Kulttuuria yritysyhteistyöllä – TAHTO-urheilumuseo onnistui uudistamaan rahoitustaan
TAHTO-urheilumuseolle yritysyhteistyö muodostaa lähes puolet museon omista tuloista. Uudistettu sponsorointimalli tuo urheilukulttuurin arkistot eläväksi ja vastaa nykypäivän yritysten odotuksiin.

Vuosien 2020–2024 aikana Tahdon yrityskumppanuuksien tuotot nousivat 14 000 eurosta vuositasolla 400 000 euroon. Vuoden 2025 säätiöiden ja yritysten muodostama sopimuskanta on 390 000 euroa.
– Olemme onnistuneet luomaan rahoitusmallin, jossa yritys- ja säätiökumppanuudet ovat julkisen rahoituksen lisäksi olennainen osa toimintaa ja mahdollistavat toiminnan jatkuvan kehittämisen, kertoo Tahto-urheilumuseon johtaja Jukka-Pekka Vuori.
Vuoren johdolla TAHTO on uudistanut brändinsä, sisältönsä ja nimensä. Uusi sponsorointimalli vastaa nykypäivän yritysten odotuksiin.
– Muutos on ollut museokontekstissa täysin poikkeuksellinen ja vaatinut henkilöstöltä kovia ponnisteluja uuden strategian mukaisesti, Vuori sanoo.
Yhteistyö avaa arkistot ja tarinat yritysten käyttöön
Yhteistyössä kumppanit pääsevät hyödyntämään Tahdon näyttelyitä, mittavia ja ainutlaatuisia arkistoja, tietopalveluita ja tiloja. Yksi Tahdon pääyhteistyökumppaneista on Henkivakuutusyhtiö Kaleva. Osana yhtiön 150-vuotisjuhlavuoden viettoa vuonna 2024 museon päänäyttelyyn nostettiin esille Kalevan malja, joka on suomalaisen yleisurheilun ikoninen palkinto.
Arkistoista löytyi myös Kalevalle uutta kiinnostavaa tietoa:
– Tahdon kautta olemme saaneet sellaista historiatietoa, johon emme muuten olisi päässeet käsiksi. Selvisi esimerkiksi, että Kalevan ja SUL:n välinen yhteistyö Kalevan kisoissa on maailman pisimpiä urheilun ja yrityksen välisiä yhteistyökumppanuuksia, kertoo Kalevan johtaja Minna Mikkanen.
Uusimpia yhteistyömuotoja on Tahdon lapsille ja nuorille suunnatun Liikuntaseikkailun kumppanuus urheiluvaateyhtiö Luhdan kanssa:
– Liikuntaseikkailu on meille merkityksellinen hanke, jonka kautta voimme konkreettisesti edistää lasten ja nuorten liikkumista. Luhdan missiona on inspiroida ihmisiä kohti aktiivisempaa ja terveellisempää elämäntapaa. Haluamme olla mukana rakentamassa suomalaista urheilukulttuuria, siksi yhteistyö Tahdon kanssa on ollut meille luontevaa ja arvojamme vahvasti tukevaa. On hienoa olla mukana tukemassa Tahdon työtä urheilukulttuurin elävöittämiseksi, sanoo Luhdan HR- ja vastuullisuusjohtaja Annamaria Väli-Klemelä.
Tahdon toimintamallissa yritysyhteistyö ei ole vain taloudellinen resurssi, vaan tapa elävöittää urheilun kulttuuriperintöä.
– Yrityskumppanit auttavat meitä säilyttämään ja edistämään urheilukulttuuria. Samalla kumppaneiden kanavissa sisältömme tavoittavat uuden yleisön, Vuori toteaa.
Mikkanen näkee kulttuurin ja urheilun sponsoroinnille selkeää tilausta myös tulevaisuudessa:
– Kun kulttuurin julkista rahoitusta karsitaan ja myös vähäisen liikkumisen aiheuttamat haitat tunnetaan, yrityksillä on mahdollisuus kantaa kortensa kekoon vastikkeellisen yhteistyön kautta.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka-Pekka VuoriJohtajaUrheilumuseosäätiö/TAHTO
Puh:050 598 7064jukka-pekka.vuori@tahto.comKuvat


Linkit
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO (Urheilumuseosäätiö)
TAHTO on valtakunnallinen vastuumuseo ja suomalaisen liikunta- ja urheilukulttuurin elämyskeskus, jota ylläpitää Urheilumuseosäätiö. Olympiastadionilla sijaitsevaan kokonaisuuteen kuuluvat urheilumuseon näyttelyt, toiminnallinen lasten ja nuorten Liikuntaseikkailu, yksi maailman laajimmista urheilu- ja liikunta-alan kirjastoista sekä urheilun keskusarkisto. TAHTO kuuluu kansainväliseen Olympiamuseoiden verkostoon (Olympic Museum Network). TAHTO palvelee vuosittain noin 40 000 museokävijää sekä kymmeniä tuhansia pop-up-näyttelyiden yleisöjä. Museossa työskentelee 15 asiantuntijaa, joiden tehtävänä on vaalia ja elävöittää suomalaista liikunnan ja urheilun kulttuuriperintöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Multitude 9M/2025: Vahvaa kannattavuuden kasvua ja operatiivista kehitystä13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Zug, Sveitsi, 13.11.2025 – Multitude AG (jatkossa “Multitude” tai “konserni”) on eurooppalainen, Frankfurtin pörssissä listattu fintech-yritys, joka tarjoaa digitaalisia laina- ja verkkopankkipalveluita kuluttajille ja pk-yrityksille sekä toisille fintech-yrityksille (WKN: A40VJN, ISIN: CH1398992755). Multitude on julkaissut 9M/2025 lukunsa, jotka kertovat jatkuvasta hyvästä kehityksestä kaikissa liiketoimintayksiköissä eli kuluttajapankkitoiminnassa (Ferratum), pk-yrityspankkitoiminnassa (CapitalBox) ja tukkupankkitoiminnassa (Multitude Bank).
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Valourin sadas ETP listattu Tukholman Spotlight-pörssissä22.10.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
100 ETP:tä listattuna: Valour Sky (SKY) SEK ETP (ISIN CH1108681516) on listattu Tukholman Spotlight-pörssissä, ja se on Valourin sadas pörssilistattu tuote Euroopassa. Mikä SKY on: SKY on Sky-ekosysteemin, MakerDAO:n seuraajan, hallintotoken, jota käytetään äänestämään sen stablecoin- ja vakuudellisen lainanantoinfrastruktuurin parametreista ja tiekarttapäätöksistä. ETP tarjoaa sijoittajille säännellyn pääsyn huippuluokan DeFi-hallintovaroihin. Tärkeä virstanpylväs ja alan johtajuus: Tämän listauksen myötä Valour saavuttaa tälle vuodelle asettamansa sadan ETP:n tavoitteen ja ylläpitää maailman laajinta digitaalisten omaisuuserien ETP-valikoimaa tärkeimmillä pörssimarkkinoilla, kuten Spotlightissa, Börse Frankfurtissa, SIX Swiss Exchangessa, Lontoon pörssissä ja Euronextissa Pariisissa ja Amsterdamissa.
Tekoälyllä koko toimitusketju lisää kestävyyttä ja kilpailukykyä29.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Kestävyyssiirtymän vauhdittaminen edellyttää tiiviimpää yhteistyötä teollisuuden toimitusketjuissa. Esimerkiksi laivanrakennuksessa tehdään pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavat ratkaisut jo suunnittelupöydällä. Datan saatavuus on yhä haaste, mutta tekoäly poistaa datan määrään liittyviä esteitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme