Sofia Virta: Pääministeri Orpon puheet antavat toivoa siitä, että hallitus tarttuisi vihdoin tiukempiin toimiin Gazan tilanteen suhteen
2.6.2025 12:20:56 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan pääministeri Petteri Orpon kommentit Radio Suomen Pääministerin kyselytunnilla antavat ymmärtää, että hallituksen linja Gazan tilanteen suhteen on tiukentumassa.

– Tietysti luo toivoa, että pääministerin kommenttilinja vastaa nyt vihdoin aiempaa enemmän niihinkin vaatimuksiin, joita me Vihreät olemme hallitukselle esittäneet Gazan tilanteesta. Puheet eivät kuitenkaan riitä. Toivon, että tätä seuraa vahvempi sitoutuminen ja tiukemman linjan osoittaminen myös konkreettisin toimin, Sofia Virta kommentoi.
Vihreät ovat esittäneet hallitukselle listan toimista, joita Vihreiden mukaan Suomen tulisi nyt edistää.
– Olemme vaatineet hallitukselta, että Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio, ajettava pakotteiden asettamista Israelille, oltava tekemättä uusia asekauppoja Israelin kanssa sekä vaadittava sotarikosten tutkintaa ja syyllisten saattamista vastuuseen, Virta listaa.
Lisäksi Vihreiden mukaan Suomen tulee vahvasti ajaa EU:n ja Israelin kauppa- ja yhteistyösopimuksen keskeyttämistä, pääministerin tai vastaavan korkean tason delegaation on osallistuttava Ranskan ja Saudi-Arabian rauhankokouksiin ja Suomen on edellytettävä, että Israel päästää humanitaarisen avun Gazaan välittömästi ja esteettömästi.
– Lisäksi edellytämme, että Suomen hallituksen tulee tuomita Israelin toimet vakavimmin mahdollisin sanankääntein niin julkisesti kuin Israelin suurlähettilästä puhuttelemalla, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme