Työllisyystilanne heijastuu alueelliseen linjaukseen ulkomaisen työvoiman käytöstä: linjauksessa aiempaa vähemmän nimikkeitä
3.6.2025 07:37:47 EEST | ELY-keskukset | Tiedote
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset ovat päivittäneet alueellisen linjauksen ulkomaisen työvoiman käytöstä. Uusi päivitetty linjaus astui voimaan kesäkuun alussa. Ammattinimikkeiden määrä on edelleen vähentynyt yleisen työmarkkinatilanteen vuoksi, jo syksyllä 2024 nimikkeitä vähennettiin.

Päivitetyssä linjauksessa on lueteltu ammattinimikkeet, joiden osalta työvoiman saatavuus alueella on arvioitu niin haastavaksi, ettei ulkomaista työntekijää palkattaessa erillistä saatavuusharkintaa tarvitse tehdä. Saatavuusharkinnalla tarkoitetaan sen selvittämistä, onko tehtävään saatavissa työvoimaa Suomesta tai EU-alueelta.
Linjauksesta poistettiin ammattinimikkeitä, joihin ei odoteta kohdistuvan erityistä työvoimatarvetta seuraavan puolen vuoden aikana. Ammattinimikkeiden poistoon on vaikuttanut erityisesti heikentynyt työmarkkinatilanne. Yhteensä linjauksesta vähennettiin kymmenen ammattinimikettä eikä listalle lisätty uusia ammattinimikkeitä. Linjauksesta poistui erityisesti ICT-alan nimikkeitä.
Linjauksen pohjana alueen työmarkkinatilanne
Linjausta päivitettäessä käytiin läpi molempien maakuntien työmarkkinatilannetta ja sen lähiajan näkymiä. Tarkastelulla selvitettiin työvoiman saatavuutta eri nimikkeissä suhteessa avoimiin työpaikkoihin. Vaikka matalasuhdanne on aiheuttanut haasteita ja lisännyt alueen työttömyyttä, monilla aloilla koetaan edelleen työvoimapulaa.
”Useamman nimikkeen kohdalla listalla säilymiseen vaikutti myös kohtaanto-ongelma. Tällä tarkoitetaan sitä, etteivät työpaikat ja työntekijät kohtaa esim. työpaikan sijainnin tai osaamisvaateiden vuoksi. Vaikka työvoimaa olisi jossain päin Kainuuta tai Pohjois-Pohjanmaata olemassa, ihmiset eivät välttämättä joko voi tai halua muuttaa työn perässä. Näin varsinkin silloin, kun työ on lyhytkestoista.”, kertoo ryhmäpäällikkö Hanna Määttä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Työntekijöiden oleskelulupia vuonna 2024 erityisesti hitsaajille ja lähihoitajille
Linjauksen päivitys käsiteltiin yhteistyössä alueen maahanmuuton ja kotoutumisen yhteistyöryhmän kanssa. Yhteistyöryhmä on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen asettama molemmat maakunnat kattava toimielin, jossa on edustettuina alueen kuntia, työllisyysalueet, viranomaisia, työmarkkinajärjestöjä sekä oppilaitoksia.
Alueellista linjausta varten ammattinimikkeiden työmarkkinatilannetta selvitettiin työhallinnon tilastotietojen lisäksi aiemmin tehtyjen työntekijän oleskelulupapäätösten kautta. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueille tehtiin vuoden 2024 aikana 712 myönteistä työntekijän oleskelulupapäätöstä. Eniten myönteisiä päätöksiä maakuntiin tehtiin nimikkeille hitsaajat ja kaasuleikkaajat (303), lähihoitajat (108), ravintola- ja suurtaloustyöntekijät (58), putkiasentajat (32), eristäjät (29) sekä metsurit ja metsätyöntekijät (25). Työntekijän oleskelulupatilastoissa ei näy esim. erityisasiantuntijoiden oleskeluluvat tai EU/ETA-alueen rekisteröinnit, joten ne antavat vain osittaisen kuvan alueen työperusteisesta maahanmuutosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Määttä, Maahanmuuttopäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Karoliina Oikarinen, Maahanmuuttoasiantuntija, Kainuun ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme